Sypressikuiske
Kirjoittaja: Saaga
Ruskea naaras nyökkäsi ja painautui kiinni oranssin kollin turkkiin. Sade laantui pikku hiljaa ja Sypressikuiskeen olo parani. Kun sade oli kokonaan laantunut ja aurinko kurkisti pilven takaa. “Meidän pitäisi nyt kiivetä alas. Oletko valmis?” Aurinkoroihu kysyi herrasmiesmäisesti irottautuen parhaasta ystävästään. “Olen, jos tuet minua koko matkan ajan”, Sypressikuiske kuiskaisi kauhistuneet silmät levällään ja hännän pää vääntyillen. “Olen tässä ei hätiä mitiä”, Aurinkoroihu hymyili pöhkö ilme kasvoillaan ja se sai Sypressikuiskeen jännityksen laukeamaan ja naurun purskahtamaan ulos. “Loikataan tuolle oksalle”, Sypressikuiske ehdotti ja osoitti alempaa varmasti kestävää oksaa hännällään. Hän otti varovaisen askeleen lähemmäs aloittaakseni hypyn mutta Aurinkoroihu esti. “Et tiedä kestääkö se”, hän varoitti. “Tiedän sillä siinä tapoin sen oravan.” “Se saattaa olla liukas kavutaan mieluummin alas runkoa pitkin”, Aurinkorohu ehdotti. Sypressikuiske nöykkäsi vakavana ja alkoi kavuta alas päin.
Toverusten kavuttua alemmas he päättivät levähtää alemmilla oksilla. “Onkohan se tappamani orava tuolla maassa vielä? En uskalla katsoa”, Supreidiikuise j naukui pelokkaasti. Aurinkoroihu vilkasi alas. “Oli se siellä vielä siellä, kun nousin runkoa ylös mutta en enää tiedä”, Aurinkoroihu sanoi. Sypressikuiske kurkisti alas ja horjahti eteenpäin. “EIH!” hän huusi livetessään oksalta. Tippuisiko hän?
//Aurinkoinen<3
