Iltakaiku
Kirjoittaja: Elandra
Rämmin taas jälleen kerran hangessa eteenpäin partion perässä. Partioon oli ikäväkseni laitettu vain pienokokoisia kissoja, joten he pystyivät ongelmitta kulkemaan hangen päällä, mutta minulle se tuotti ongelmia. Vähän väliä upposin vatsakarvojani myöten kylmään hankeen. Kirosin mielessäni. Olisin niin paljon mieluummin ollut leirissä Taivaslaulun, Kharonin ja Deimoksen seurassa.
Partiointi oli mielestäni ajanhukkaa. Olin käynyt lukemattoman monissa partioissa, muttei niissä koskaan tapahtunut mitään, joka aiheuttaisi syyn kiertää rajoja päivästä toiseen.
Ylitimme joen astinkiviä pitkin. Kivet erottuivat hädin tuskin hangen ja jään seasta, ja niiden päälle loikkaaminen oli haastavaa, sillä jokainen kivi oli toistaan liukkaampi. En halunnut tulla jäisen, virtaavan veden viemäksi.
Kun olin päässyt vastarannalle, pysähdyin hetkeksi aloilleni ja katsoin sinne, minne joki jatkoi matkaansa pois Eloklaanin reviiriltä. Meidän vanha kotimme oli saman joen varrella, huomattavasti etelämmässä. Voisimmekohan palata Taivaslaulun ja pentujemme kanssa vanhaan kotiimme takaisin? Ajattelin Dakotaa, Timiä ja vanhaa Kaarloa. En tiennyt, olivatko he enää edes hengissä, mutta toivoin niin. Olisi mahtavaa tavata vanhat ystävämme pitkästä aikaa.
Jatkoin matkaa partion jäljessä, edelleen kiroten mielessäni heikkoa hankea. Kukaan ei tuntunut välittävän ahdingostani, vaan kissat merkkailivat vain rajaa normaalin tapaan, antaen minun laahustaa perässään. Aina kun sain kissat kiinni, he jatkoivat taas matkaansa.
”Merkurius!” huuto kantautui jostakin rajan toiselta puolelta. Häkeltyneenä katselin ympärilleni yrittäen etsiä huutajaa.
En voinut uskoa silmiäni, kun kastanjanruskea turkki tuli esiin. Jähmetyin aloilleni, ja leveä hymy nousi kasvoilleni. Onnen kyyneleet kohosivat silmiini, ja hetkeäkään epäröimättä lähdin rämpimään kohti Coronaa.
”Corona! Olet hengissä! Tähtiklaanin kiitos!” takeltelin itkun seasta päästyäni rakkaan veljeni luokse. Painoin pääni kollin turkkiin kehräten.
”Et arvaakaan, miten kovasti olen kaivannut sinua! Me luulimme, että olet poissa pysyvästi”, ääneni värisi, kun viimein irrottauduin veljestäni ja kohtasin tuon keltaisen katseen. En välittänyt, vaikka olin juuri poistunut Eloklaanin reviiriltä. En voinut lakata hymyilemästä, kun katsoin veljeäni. Tämä oli paras päivä koskaan.
Katseeni siirtyi pois veljestäni, kun erotin liikettä tämän takaa. Oranssi, tuttuakin tutumpi kissa asteli veljeni takaa lämpimästi hymyillen. Ruskatassun siniset silmät tuikkivat ilosta.
”Isä, minä muistan. Anteeksi, että katosin. Minun täytyi käydä vanhassa kodissa, jotta saatoin taas muistaa”, Ruskatassu sanoi vakava ilme kasvoillaan. En ollut vihainen. Juuri nyt en voinut suuttua yhtään mistään, kun koko perheeni oli kasassa. Kaikki oli kääntynyt parhain päin, eikä elämä tuntunut enää lainkaan harmaalta.
Palasimme partion mukana takaisin Eloklaanin leiriin. Koko matkan keskustelin Coronan kanssa hänen seikkailuistaan. Kaksijalat olivat kaapanneet Coronan ja Fetuksen, mutta he olivat lopulta päässeet pakoon. Fetus ei ollut selvinnyt, ja Corona oli joutunut vaeltamaan yksin tuntemattomilla mailla.
Koko matkan leiriin saakka minä vain hymyilin, lukuun ottamatta sitä kohtaa, kun Corona oli kertonut Fetuksen kuolemasta. Minusta tuntui, että olin maailman onnellisin kissa. Olin esitellyt partion jäsenille veljeni heti, niin ylpeä minä hänestä olin. Halusin esitellä hänet kaikille.
”Ruskatassu kertoi, että Taivaslaulu on saanut pentuja. Miten he voivat?” Corona kysyi juuri, kun astuin tämän edellä piikkihernetunneliin.
Tunnelin toisessa päässä käännyin taas veljeni puoleen.
”Tule, minä voin näyttää sinulle”, sanoin ja viitoin kollin perässäni kohti karhunvatukkapensasta. Myös Ruskatassu tuli perässäni. Hän ei ollut vielä kertaakaan käynyt katsomassa uusia sisaruksiaan, joten nyt oli korkea aika.
Astuin malttamattomana sisään pentutarhalle. Taivaslaulu lepäsi tuttuun tapaansa sammalvuoteellaan, ja pennut nukkuivat hänen vatsansa vierellä.
Kumppanini nosti katseensa minuun.
”Hei”, tervehdin lämpimästi hymyillen, antaen perässäni tuleville kissoille tilaa, ”katso, mitä löysin tuolta rajalta.”
Ensin Taivaslaulu näytti hämmentyneeltä, mutta tunnistettuaan molemmat tulijat, leveä hymy nousi soturin kasvoille. En voinut vieläkään uskoa, että koko perheeni oli viimeinkin koossa!
//Corona tai Taivas?
// 548 sanaa
