Leimutassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
”Minäkin synnyin erakoksi, mutta vartuin kaksijalkalassa”, Leimutassu naukaisi ja taittoi käpälänsä alleen uppoutuessaan muistelemaan muutaman kuun takaisia tapahtumia. Silloin hän oli vielä asustellut kaksijalkalan kapeilla kujilla, tapellut jokaisesta suupalasta muiden kovanaamaisten kulkukissojen kanssa – tai siis lähinnä muut olivat tapelleet ja Leimutassu oli vain vähin äänin noukkinut oman osuutensa tähteistä ja pinkonut sitten henkensä edestä karkuun. ”Elämä siellä oli toisinaan melko raskasta, mutta ainakin olin oman elämäni herra, eikä kukaan ollut määräilemässä minua siellä”, hän jatkoi ja palasi ajatuksissaan takaisin nykyhetkeen. Nykyään hän vastasi kaikista tekemisistään Liljatuulelle, ja se välillä vähän ärsytti häntä. Eloklaanissa nuorille kissoille oli asetettu selvät rajat, jotka jotkut olivat Leimutassun mielestä kohtuuttomia – nuori tai ei, jokaisella olisi pitänyt olla vapaus liikkua siellä missä huvitti ilman että aikuinen seurasi heti kintereillä.
Harhatassu vaikutti empivän hetken ennen kuin kysyi: ”Miksi sinä lähdit kaksijalkalasta?”
Leimutassu räpytteli silmiään eikä tiennyt, mitä sanoa, jottei olisi tehnyt itsestään täyttä pölvästiä toisen kollin silmissä. ”No siis…” hänen äänensä oli pelkkää vaimeaa tupinaa. Harhatassu höristi korviaan ja yritti selvästi saada selvää hänen puheestaan. Sitten Leimutassu rykäisi ja jatkoi kovemmalla äänellä: ”Niin naurettavalta kuin se kuulostaakin, minulle tuli unessa joku tähtikissa, joka opasti minut lähtemään pois kaksijalkalasta. Seuraamalla sitä päädyin aina vain lähemmäksi Eloklaania, kunnes lopulta yksi kettu ajoi minut klaanien reviireille ja Mesitähden partio löysi minut.” Samassa hän muisti nähneensä Harhatassun siinä partiossa, joka oli auttanut häntä karistamaan ketun kimpustaan. Kuitenkin jossain vaiheessa kolli oli hävinnyt, sillä matkalla leiriin tätä ei ollut näkynyt missään. Leimutassu arveli hänellä olleen syynsä sille, joten ei alkanut kyselemään oppilaalta asiasta.
Kuulostellessaan ympäristöään Leimutassu tajusi sateen lakanneen. Sieltä täältä kuului aina välillä pientä liplatusta, kun vesipisaroita tipahteli puiden oksista metsän pohjalle muodostuneisiin lammikoihin. Oppilaiden toisella puolella saniaiset liikahtivat, kun Salviakatse työntyi pois lehtien seasta Viherkatse ja Tuulitassu kannoillaan. Kyyhkynharmaan naaraan turkki oli epätasainen niistä kohdista, joista se oli vielä märkä ja likistynyt nahkaa vasten. Soturitkaan eivät olleet sen vaikuttavampi näky: Salviakatseen turkki oli myöskin märkä ja sekainen ja Viherkatseen karvat olivat liimautuneet ihoa vasten kuin hän olisi viettänyt koko tämän ajan sateessa.
”Otetaan vielä se yksi liike ja sitten palataan leiriin”, Salviakatse maukui hieman turhautuneen kuuloisena litistellessään takaisin montun reunalle.
Tuulitassu loikki hänen ohitseen suoraan monttuun; sitä seurasi tyrmistynyt huudahdus ja molskahdus. Leimutassu ja Harhatassu tulivat montun reunalle ja katsahtivat alas: Tuulitassu seisoi montun pohjalle kertyneessä sadevesilammikossa läpimäräksi kastuneena.
”Eihän täällä voi harjoitella”, hän nurisi kömpiessään ylös montusta ja ravistellessaan vedet pois jokaisesta tassustaan yksi kerrallaan niitä nostellen.
”Etsitään jostakin aukea paikka ja harjoitellaan siellä”, Viherkatse ehdotti, ja Salviakatseen hännänkiepautuksella koko joukko lähti taivaltamaan syvemmälle metsään paremman harjoittelutilan toivossa.
Lehtimulta lätisi Leimutassun tassujen alla epämiellyttävästi, ja hän tunsi jokaisen karvansa sojottavan pystyssä inhosta. Juuri nyt hän olisi ollut paljon mielellään Liljatuulen kolossa järjestelemässä kitkerän hajuisia yrttejä tai jopa metsästämässä Kirsikkakuonon turkista punkkeja kuin kävelemässä täällä märässä metsässä kolmen hänelle lähestulkoon tuiki tuntemattoman kissan kanssa.
//Harha?
//464 sanaa
