Lieskakajo
Kirjoittaja: Aura
Huolehtiva katseeni synkkeni ja mieleni murtui, kun kuuntelin ystävääni, Kharonia. Kolli höpisi niin sekavia ja valheellisia juttuja, että se sai minut huolestumaan todella laikukkaan kollin mielentilasta. Kollin ääni oli täynnä katkeruutta, vihaa ja synkkiä tunteita. Ja pahinta oli, että ne kohdistuivat minuun. Laskin päätäni varovaisesti ja liikuin toisesta kauemmaksi niin, että en enää koskenut toiseen. Se oli vähintä mitä saatoin tehdä tässä tilanteessa. Päässäni risteili erinäisiä kysymyksiä, kuten että mistä petoksista kolli edes puhui. Mitä itseäni tunsin, en koskaan voisi pettää läheisiäni. Ummistin silmiäni, kun tuon jälkeen mieleeni palasi Nokkospilvi. Naaras, jonka oli pitänyt olla elämäni suurin rakkaus ja minun hänen, mutta kaiken jälkeen tuo vain eli suuressa valheessa. Se satutti minua, vaikka jos tilanteeni paljastuisi, olisin naaraan ja muiden silmissä vain pettäjä. Avasin taas silmäni vain jotta voisin kohdata Kharonin suivaantuneen, katkeran katseen.
“Kharon hyvä, mutta kun enhän minä edes tiedä mistä sinä puhut-”, sopersin toiselle ja yritin puskea Kharonia, mutta kollikissa vain väisti ja tuijotti minua tympääntyneenä.
“Turha sinun esittää, ettet sinä tietäisi mistä sinä puhut! Lieskakajo, olet sanonut niin rumia asioita, sellaisia mitä ystävät eivät toisilleen ikipäivänä sanoisi. Ja sinäkö muka olit minun ystäväni..” valkoturkkinen soturi maukui tuskaisen katkeralla äänellä. Olin edelleen tilanteesta täysin ymmällään. Mitä ihmettä oli meneillään? ‘Puhunko minä unissani vai mistä Kharon vetää nämä kaikki juttunsa?’, pohdiskelin huolestuneena. Päämääräni oli edelleen sama, auttaa ystäväni pois hänen ahdingostaan. Kharon ansaitsi olla onnellinen kaiken kokemansa jälkeen.
“Kharon, minä tässä. Lieskakajo, sinun paras ystäväsi. Minä lupaan, että sinä voit luottaa minuun. Seison rinnallasi, tuli mitä tuli”, nau’uin toiselle hiljaisella ja huolestuneella äänellä, josta kiilsi suru. Tunsin kuinka kyyneleet kihosivat silmiini enkä edes estellyt niiden tuloa. Kuinka en ollut huomannut kollin pahaa oloa? Ehkä olisin voinut estää toisen ajautumisen näin syviin vesiin.
“Kharon, minä tahdon sinulle vain hyvää, tahdon vain auttaa sinua. Tule, mennään yhdessä Leimusilmän vastaanotolle, hän varmasti tietää mitä tehdä”, anelin toiselta ja tartuin Kharonia lempeästi niskanahasta auttaakseni toisen pystyyn. Minä en ollut parantaja enkä tiennyt voisiko salarakkaani edes tehdä mitään. Mutta jos joku kissa osaisi auttaa, niin se olisi Leimusilmä.
“Me selviämme tästä, sinä selviät ja tulet olemaan onnellinen.”
// Kharon? 🙁
