Perhopuro
Kirjoittaja: Saaga
Kehräpentu keksi mahtavan idean aivan uudenlaiseen leikkiin. Se kuulosti tosi jännittävälle leikille noin nuorelle pennulle, mutta kai hän kestäisi sen kun kerta oli itse keksinytkin.
“Voimme leikkiä sitä sitten, kun sinä haluat”, lupasin pienokaiselle, joka katseli taivaalta putoavaa lunta silmät kimmeltäen. Muistaisin ikuisesti hänen toisen päivänsä klaanissa sinä päivänä, jona hän myös koki ensilumensa.
“Joo, leikitään nyt sellaista, että sinä olet lumihirviö ja jahtaat minua!” Kehräpentu hihkaisi ja lähti kipittämään karkuun. Hymyilin ehdotukselle ja pienelle ihanalle pennulleni. Lähdin tallustamaan lumessa käpälät tömähdellen kuin suuri lumihirviö konsanaan. Kehräpentu kikatti kipittäessään karkuun.
“Sinä olet niin nopea, etten meinaa saada kiinni!” murahdin madaltaen ääntäni sopivaksi lumihirviön rooliini. Kehräpentu vilkaisi taakseen. En ollut lähelläkään häntä, joten hän odotti hetken ja lähti taas vipeltämään karkuun joka hetki kasvassa hangessa. Pienet tassun jäljet painuivat lumeen enkä olisi millään halunnut niiden peittyvän saatika astua niiden päälle.
“Mikä lumihirviöllä kestää?” Kehräpentu naukui miltei turhautuneen oloisena.
“Hei, ei ole helppoa kannatella tätä jättisuurta lumihirviön kehoa näin pienillä tassuilla! Anna vähän armoa”, sanoin muka loukkaantuneena ja otin vähän vauhtia askeliini.
//Kehrä?
