Korppitassu
Kirjoittaja: Nova
Hiilihammas oli esittänyt kysymyksen, jota en itse varmaan olisi kyennyt, uskaltanut ja halunnut esittää, nyt kuitenkin seisoin parantajamme edessä odottaen naaraan tuomiota siitä, että kuinka kauan vielä joutuisin lojumaan toimeettomana parantajanpesässä. Liljatuulen naamalla oli neutraali ilme, joka varmaankin merkitsisi vielä monen auringonnousun aikaista lojumista, laskin katseeni turhautuneena tikkusuorina jännityksestä täriseviin käpäliini. Hiilihampaasta huokui levottomuus ja kärsimättömyys, kolli liikehti vieressäni siirtäen painoaan tassulta toiselle, kuin tämä olisi odottanut maan halkeavan käpäliensä välistä kahtia. Lopulta kuulin huvittuneen, mutta heleän kehräyksen, nostin katseeni Liljatuuleen, joka vaikutti tyytyväiseltä.
-Luulempa, että joudun luopumaan Korppitassusta jo huomenna, naaras naukui kuulostaen edelleen todella huvittuneelta.
Naamalleni levisi piristynyt virnistys, käänsin iloisena katseeni Hiilihampaaseen, joka katsoi hämmästyneen ja iloisen sekaisin tuntein takaisin.
-Kiitos Liljatuuli! Naukaisin minulle epätavanomaisesti, olin vain niin iloinen uutisesta, jota en ollut odottanut.
Parantaja nyökäytti vakavoituneena päätään, silti naaraan silmistä näki tämän olevan ylpeä omasta suorituksestaan. Minun olisi tehnyt mieli pörröttää molempien lähelläni olevien kissojen turkit ihan täysin sotkuun, mutta hillitsin sentään itseni sen asian kohdalla, sen sijaan kosketin pikaisesti, mutta kiitollisena kuonollani parantajan pehmeän turkin peittämää poskea ja askelsin ripeästi pois paikalta, jotta ystäväni tai Liljatuuli eivät voisi kysyä mitään ahdistavia kysymyksiä minun epänormaalista käyttäytymisestäni. Suuntasin tuoresaaliskasalle, koska se tuntui tällä hetkellä kaikkein luonnollisimmalta paikalta koko leirissä, vatsan pohjallani poltteli vastustamaton nälkä, jolle ei ilman saalista näkyisi loppua. Arvoin muhkean harakan ja mehevän oravan välillä. Päädyin hetken kompromissista oravaan, josta leijaili huumaava, ihanan mehukas tuoksu, joka nostatti pakostakin veden kielelleni, nappasin oravan hampaideni väliin ennen kuin kukaan muu ehtisi sitä nenäni edestä viedä. Vetäydyin parin ketunmitan päähän oravani kanssa, laskin pääni ahnaasti puraistakseni ensimmäisen murean palan. Oravan aromi soljui kielelläni täyttäen minut hännänpäästä korvannipukohin, sitten se osittain katosi nielaistessani palasen. Kumarruin haukatakseni toisenkin palan saaliseläimestä, aromi ei tällä kertaa ollut niin maukas kuin ensimmäisellä palalla, mutta se oli silti sama huumaava maku.
Aivan huomaamattani koko orava oli pian kadonnut sisuksiini, tunsin oloni ihmeen täydeksi ja rennoksi, kerrankin oli vain mukava ajatella positiivisia ajatuksia sen sijaan, että mieleni täyttäisivät huolet siitä kuinka vaanimisasennossani oli ollut taas joku vika, jonka vain pätevä pilkunviilaaja olisi voinut huomata.
-Oliko hyvää? Vierelleni huomaamattomasti makuulle käynyt Hiilihammas naukui kepeästi, siirsin katseeni pirteänä kolliin, joka lipoi juuri huuliltaan viimeisiä hiiren rippeitä.
Aukaisin suuni ja annoin makean haukotuksen soljua ulos sisältäni, kuulin vierestäni pienen, huvittuneen tyrskähdyksen.
-Oli hyvää, se orava oli mainio! Vastasin rennosti ystäväni hetki sitten esittämään kysymykseen.
Hiilihammas liikautti etukäpäläänsä, tämä vaikutti varsin hilpeältä loikoillessaan käpälät rinnan alle vedettyinä.
-Et ennen ole sanonut noin saamistani saaliseläimistä! Kolli napautti leikkisästi, taisimme molemmat olla hieman höperöitä kuultuamme Liljatuulen iloisen ilmoituksen.
Kohautin hartioitani keveästi, enhän minä voinut tietää, että mikä tuoresaaliskasasta ottamani eläin oli Hiilihampaan!
-Mistä minä sen tietäisin kun et hirveämmin saaliitasi mainosta, sen kun menet vain kailottamaan kaikille saaneesi oravan, joka oli mielestäni maukas! Piikittelin iloisesti takaisin, pukkasin samalla käpälälläni kollia leikillään lapaan.
Lopulta aloimme rauhoittumaan, sitten me vain makoilimme paikallamme jutellen niitä näitä, Hiilihammas kertoi hieman siitä miten mukavaa oli olla soturi ja minä taas valaistin hänelle sitä tylsyyden tunnetta kun vain löhösin parantajanpesässä päivät pitkät. Lopulta hämärä kietoi meidät silkiseen viittaansa, tämä yö tulisi olemaan viimeinen, jonka viettäisin Liljatuulen hellyttävää tuhinaa kuunnellen, ehkä minulle tulisi jopa parantajaa, ja tämän mutinoita ikävä.
-Lähden nukkumaan, kehotan myös sinua tekemään samoin, sammalsin väsyneenä puoliuneen vaipuneelle ystävälleni, joka tuntui hätkähtävän hereille.
En ilta-auringon helottaessa vielä kirkkaasti oikein nähnyt mitään, mutta olin erottavinani pienen nyökkäyksen Hiilihampaan muuten väsyneellä naamalla. Jolkotin tokkuraisena kompastellen parantajanpesän tiuhaan punotusta suuaukosta sisään ja vaivuin melkein saman tien ihanasti hiirenkorvalle tuoksuvalle sammalpedilleni, Liljatuuli oli jo sammahtanut omalle pedilleen ja tuhisi tutuksi tulleella, omalla tavallaan, ummistin rennosti silmäni ja mietin Hiilihammasta, joka olisi joko ottanut kehotukseni hyvin tosissaan tai sitten vielä makasi jääräpäisenä samalla paikalla kuin ennen äkkilähtöäni. Uni kietaisi minut hennosti mukaansa ja tuntuin siltä kuin olisin vain uponnut syvemmälle ja syvemmälle tummanvihreisiin sammalliin, jotka tuntuivat turvallisilta kutitellessaan aina välillä polkuanturoitani, mikään päivän huolista ja ajatuksista ei tuntunut enää vaivaavan minua.
//640 sanaa
//Hiili?
