Tähtimötassu
Kirjoittaja: Saaga
(Tarina on lähetetty 10.06.2023, mutta jostain syystä se ei näy tarinoissa.)
”No, Tähtimöpentu, jokos sinä olet saanut itsellesi kavereita?” Laventelitaivas kysyi. “No on minulla Mutatassu”, Tähtimöpentu sanoi katse edelleen peruslukemilla. Hän ei halunnut toisen voivan päätellä mitään omasta ilmeestään tai eleestään.
Yhdessä hujauksessa päivät kuluivat eteen päin ja oli aika Tähtimöpennun nimityksen. ”Malvapentu ja Tähtimöpentu ovat kuusikuisia ja tänään he ansaitsevat oppilasnimensä. Malvapentu, tulisitko luokseni”, Mesitähti naukui Litteäkiven päältä. Malvapentu virnisti isosti ja katsoi sisareensa solvaten. Hän ilmiselvästi viesti olevansa parempi kuin raukka Tähtimöpentu. ‘Saisinko ollenkaan menoja? Nimitettäisiinkö minut edes?’ Tähtimöpentu mietti kyyneleet silmissä. Hän pidätteli niitä mahdollisimman kovaa joitteivat kissat kääntyisi katsomaan. Olihan ihan menot jo tosi huomiota keräävä tapahtuma. Hän ei halunnut astella ylös kivelle ja ottaa uutta nimeään vastaan. Ei tuntea oppilaan taakkaa lavoillaan. Eikä vanhentua. Voisiko hän vain olla ikuisesti -pentu tai siirtyä klaaninvanhimpien joukkoon, koska oli liian osaamaton. Hän ei enää voinut pidätellä kyyneliä jotka nyt valuivat hänen poskiaan pitkin kastellen turkkia niiden tiellä. Minttuliekki veti pentuaan lähemmäs itseään ja Tähtimöpentu painoi päänsä hänen vatsaturkkiinsa, kun sisar käveli ylpeänä häntä pystyssä ja leuka korkealla kohti Mesitähteä. ”Väärävarjo, olet valmis ottamaan oppilaan. Olet saanut hyvää koulutusta ja olet osoittanut olevasi reilu ja kunniallinen soturi. Odotan, että siirrät kaiken tälle nuorelle oppilaalle.” Tähtimöpentu kuuli sanat mutta yritti olla välittämättä niistä. Nyt olisi hänen vuoronsa. Minttuliekki rohkaisi pikkuistaan katseellaan ja sanoi: “Sinusta tulee hieno oppilas ja soturi, olen ylpeä sinusta.” Tähtimöpentu pyyhki kyyneleensä ja nosti päänsä ja leukansa pystyyn. Hän sipsutti isänsä eteen ilmeettömin kasvoin ja oli valmis ottamaan nimensä. Jos emo olisi ylpeä hänestä, hänen täytyisi näyttää isällekin, että hänestä sai olla ylpeä! Tähtimöpennun jalat tärisivät ja olivat vähällä pettää alta mutta hänen helpotuksekseen Mesitähti lausui miltei samat sanat kuin sisarelle hetkeä aiemmin. ”Tähtimöpentu on saavuttanut kuuden kuun iän, ja hän on valmis soturioppilaan koulutukseen. Tästä päivästä aina siihen päivään, jona hän on ansainnut soturinimensä, kutsuttakoon tätä oppilasta Tähtimötassuksi. Sinun mestarisi tulee olemaan Karjuvirne. Toivon, että hän siirtää kaiken tiedon sinulle”, Mesitähti sanoi. Karjuvirne loikkasi Litteäkivelle hänen seuraansa. ‘Miksen voinut saada ketään eloklaanilaista!’ nimitettävä oppilas mietti näreissään isälleen. Tähtimötassun ilme, kun hän katsoi tulevaa mestariaan ei ollut jäykkä tai kylmä vaan hämmentynyt ja järkyttynyt. Karjuvirne ehti nähdä sen hän oli siitä varma mutta ennen kuin kääntyi isäänsä kohti hänen kasvonsa olivat taas miltei yhtä ilmeettömät kuin aikaisemmin. ”Karjuvirne, olet valmis ottamaan oppilaan. Olet saanut hyvää koulutusta ja olet osoittanut olevasi taitava taistelija ja luotettava soturi. Odotan, että siirrät kaiken tälle nuorelle oppilaalle”, pahainen Eloklaanin päällikkö naukui. Nyt vasta Tähtimöpentu pani merkille, että hänen siro rakenteensa oli selvästi peritty isältä. Pohdinnoille ei ollut nyt aikaa. Hän kääntyi Karjuvirneeseen päin ja kurkotti koskettamaan tämän nenää omallaan. Hetket matelivat eteenpäin, kun kaksikko katsoi toisiaan silmiin. Se oli ensimmäinen kerta, kun Tähtimöpentu uskalsi näyttää tunteensa jollekin muulle kuin emolle. Tunne oli kummallinen, eikä Tähtimöpentu osaisi kuvailla sitä jälkeenpäin mutta tulisi todennäköisesti muistamaan sen. He loikkasivat alas Litteäkiveltä ja jäivät Malvatassun ja Väärävarjon viereen. ”Malvatassu! Tähtimötassu!” kissat heidän ympärillään huusivat ja Tähtimötassu olis halunnut jäädä emon luo mutta, kun huudot loppuivat Tähtimötassu oli taas oma töykeä itsensä. “Onnea, sitten sisko”, Tähtimötassu naukui Malvatassulle hiljaa. “Älä puhu minulle”, Malvatassu vastasi katsoen Tähtimötassua hyvin halveksivasti. Ennen kuin toinen kääntyi pois Tähtimötassu vilkaisi sisartaan alentavasti mutta jätti asian siihen. Tuore oppilas kääntyi Karjuvirnettä kohti. “No oletko nyt tyytyväinen”, Tähtimöpentu sanoi kylmästi, kuin äskeisiä hetkiä ei olisi koskaa tapahtunutkaan. “Olen, hyvinkin”, Karjuvirne vastasi virnistäen. “Mennäänkö me nyt ulos?” Tähtimötassu kysyi hivenen innostusta äänessään, “Ulos leiristä siis.” Karjuvirne nyökkäsi ja viittoi hännällään, että Tähtimötassu seuraisi häntä ulos leiristä. Joten tietenkin hän totteli. Tähtimöpentu vilkaisi vielä Malvapentua, joka nyrpisti nenäänsä, kun sisar pääsi leiristä ulos ennen häntä. “Hetkinen”, Tähtimöpentu pysähtyi, “Pääseekö Minttuliekki meidän kanssa?” hän kysyi silmät suurina. “Luulisin, että varapäälliköllä on muuta tekemistä nyt, mutta saat vielä kiertää reviiriä hänen kanssaan”, Karjuvirne sanoi pahoittelevasti ja näytti tajuavan, kuinka tärkeä emo oli tälle pennulle. Ehkä Tähtimötassun ja hänen isänsä suhde vaikutti myös hänen ja hänen emonsa väliseen suhteeseen muttei siihen lainkaan negatiivisesti. Mesitähti oli kaikesta huolimatta pelottava hahmo Tähtimötassua varjostamassa. Hän tiesi jopa, että Karjuvirne oli jutellut hänelle paljon. Niin emo ainakin oli selittänyt. “Mennään,” Karjuvirne hoputti ja lähdimme ulos leiristä.
“Mitä teemme ensimmäisenä tehtävänä?” Tähtimötassu kysyi, kun he olivat päässeet lähelle jokea. “Voisimme vaikka saalistaa”, Karjuvirne ehdotti. “Jos kysyit niin kyllä se minulle käy”, Tähtimötassu naukui esittäen välinpitämätöntä mutta kumpikin sekä soturi että soturioppilas tiesi kuinka innoissaan hän todella oli.
“Muista häntä”, Karjuvirne sanoi, kun Tähtimötassu harjoitteli vaanimista, kohti keppiä. Hän loikkasi mestarinsa ohjeiden mukaisesti ja rasautti kepin katki. “Hyvä. Jatketaan tästä toisella kertaa. Ny voimme sitten mennä leriin”, Karjuvirne sanoi ja Tähtimötassu nyökkäsi. Hänen vatsansa kurisi ja harjoitukset olivat kestäneet jo varmaan ikuisuuden! Hän oli myös iloinen päästessään pois tuon kollin luota. Oli helpottavaa nähdä muitakin kissoja kuin tuo virnistelevä Karjuvirne!
Leirissä Tähtimötassu sai luvan hakea itselleen saaliskasasta jotain ja nappasi pienen päästäisen. Hän raahasi sen aukion reunalle Minttuliekin viereen. “Haluatko, että tuon sinulle jotain?” oppilas kysyi. “Ei kiitos, söin juuri mutta voin jäädä tähän seuraksesi”, Minttuliekki vastasi. “Miten meni ensimmäiset harjoitukset?” emo kysyi kehräten. Tähtimötassu rakasti olla emon lähellä tämä toi turvaa ja lämpöä muttei ollut mitenkään liian kiltti tai ylisuojeleva – onnellinen vain. Tähtimötassu kertoili kaiken päivästään emolleen ja emo kertoi omastaan tyttärelleen. Kun kylmä alkoi syöpyä luihin ja ytimiin, naaraat lähtivät nukkumaan kumpikin eri pesiin – toinen soturien- ja toinen oppilaidenpesään.
