Hilehuurre
Kirjoittaja: Koivu
Hilehuurre katsoi ylpeänä, miten Mesitähti nimitti hänen oppilaansa soturiksi.
”Nopsaliekki!” hopeinen soturi yhtyi kuoroon ja ulvoi kovempaa, kuin kukaan muu. Eihän kukaan saanut unohtaa Nopsaliekin olleen nimenomaan hänen oppilaansa.
Musta kolli kipitti suoraan hänen luokseen. Hilehuurre oli niin ylpeä – heistä molemmista.
”Kiitos, että olit rinnallani tämän matkan. Olet uskomaton”, Nopsaliekki sanoi. Tuore soturi näytti olevan aivan täpinöissään. Hilehuurrekin oli. Hän seisoi häntä pystyssä ja katseli entistä oppilastaan leveä hymy kasvoillaan.
”Tiedän, olen kuullut sitä. Olet sinäkin ihan hyvä”, Hilehuurre virnisti leikkisästi.
Nopsaliekki tönäisi hänen lapaansa naurahtaen, älä viitsi -tyylisesti. Hilehuurteesta tuntui, että heistä oli tullut yllättävänkin läheisiä siihen nähden, että Nopsaliekki oli ollut hänen oppilaansa. Tai no, ainakin he tulivat erittäin hyvin toimeen. Monilla oppilailla ja mestareilla oli kireätkin välit toisiinsa. Kolli ei kadehtinut heitä ollenkaan. Ja mikä parasta, Nopsaliekki tuntui tajuavan Hilehuurteen huumoriheitotkin. Toisinaan hopeanharmaa soturi sai vastaukseksi vain närkästyneitä katseita. Mutta ei Nopsaliekiltä.
”Ei vaan, minäkin olen iloinen yhteisestä matkastamme”, Hilehuurre maukui ja taputti mustaa kollia hännällään kylkeen kahdesti. Nopsaliekki hymyili ja näytti edelleen siltä, ettei olisi meinannut pysyä aloillaan.
”Vaikka sääli, että se on nyt tullut päätökseen”, Hilehuurre jatkoi. ”Eihän sitä tiedä, näemmekö me enää koskaan toisiamme… Eloklaanissa on kuitenkin niin paljon kissoja.”
”Heh!” Nopsaliekki naurahti. ”Voidaanhan me silti käydä joskus yhdessä metsällä!”
”Todellakin!” Hilehuurre naukaisi.
Nopsaliekin katse harhautui taas hetkeksi jonnekin muualle. Silloin Hilehuurre läimäisi suuren käpälänsä mustan soturin lavan yli ja kaatoi tämän kumoon voimalla, päästäen suustaan krrau-äänen.
Nopsaliekki näytti hämmentyneeltä – mutta ihmekös se, kun Hilehuurre teki sen tarkoituksella aivan yllättäen.
”Yllätys! Meillä onkin vielä yksi taisteluharjoitus”, hän naukaisi ja virnisti ilkikurisesti nuoremmalle soturille. Hilehuurre ei voinut vastustaa leikkipaineja toisinaan. ”Soturin tulee olla aina valmiina”, hän huomautti ironisesti, ja nauroi itsekin omalle jutulleen.
//Nopsa 😀
KP-boosti käytössä
