Omenahuuma
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Heräsin aamulla vilunväristyksiin. Päätäni särki, kun nostin sen ylös ja vilkaisin ympärilleni. Oli yhä hämärää, ja suurin osa pesätovereistani nukkui. Pesässä näkyi olevan kuitenkin useampi tyhjä peti – kaiketi osa sotureista oli ehtinyt lähtemään jo partioon. Olin liian väsynyt ajatellakseni asiaa enempää, joten annoin pääni vajota takaisin sammaliin ja nukahdin saman tien uudestaan.
Seuraavan kerran avasin silmäni, kun joku tuli tökkimään minua kylkeen. Katsahdin närkästyneenä Kirpputäplään, joka oli tullut petini viereen.
”Mesitähti kutsui klaanin koolle”, pienikokoinen soturi ilmoitti. ”Meidän pitäisi mennä kuuntelemaan.”
Suoraan sanottuna oloni oli niin kamala, ettei minua huvittanut nousta vuoteestani vain raahautuakseni ulos pakkaseen törröttämään kokouksen ajaksi. Kirpputäplän katseessa käväisi huoli.
”Oletko kunnossa? Näytät aika kipeältä”, kolli maukui varovasti. Nenästäni vuoti räkää, jonka pyyhkäisin vaivihkaa pois.
”Olen täysin kunnossa”, töksäytin vastauseksi ja rupesin punnertamaan itseäni ylös. Se olikin helpommin sanottu kuin tehty; jalkani tuntuivat heikoilta kuin linnunluut, ja minua särki joka paikkaan. ”Mennään nyt vain kuuntelemaan, mitä asiaa Mesitähdellä tällä kertaa on.”
Seurasin hieman haparoiden Kirpputäplän perässä aukiolle. Istahdin lähelle soturien pesän sisäänkäyntiä, jotta minun ei tarvitsisi kulkea kovin pitkää matkaa takaisin vuoteeseeni.
Mesitähti oli jo valmiina seisomassa Litteäkiven päällä. Päänsäryn vuoksi näin hänen hahmonsa kahtena. Joku puhui päällikön äänellä viheryskästä ja Ampiaispennusta, mutta minun oli vaikea erottaa, mistä ääni kantautui. Jossain vaiheessa olin kuulevinani myös Liljatuulen äänen, mutta hänen sanoistaan en meinannut saada enää mitään tolkkua. Korvissani sirisi.
”Omenahuuma.” Joku kosketti minua lapaan. Käänsin päätäni ja erotin Kirpputäplän hahmon sumeasti. Hänen vieressään oli toinen kissa, mustavalkoinen niin kuin hänkin.
”Sinun pitäisi tulla mukaani”, onnistuin tunnistamaan Leimusilmän äänen, vaikka se kuulosti vähän oudolta. Aivan kuin olisin itse ollut vedenpinnan alla.
En vastustellut, kun minua ruvettiin tuuppimaan parantajan pesää kohti. Tai ainakin siihen suuntaan oletin olevamme menossa. Oli vaikea sanoa, kun maailma kieppui ympärillä.
Lopulta lysähdin pehmeille, kuiville sammalille, joihin sekottui yrttinen tuoksu. Käperryin sammaliin lopenuupuneena, ja silmäni lipsuivat kiinni. En millään saanut pidettyä niitä auki. Olin aivan liian väsynyt, ja halusin vain nukkua.
//315 sanaa
