Mesitähti
Kirjoittaja: Elandra
Mitä enemmän Kortetassu puhui, sitä hienommalta kissalta hän vaikutti. Ei ollut sanoja sille, miten ylpeä hänestä olin. Hän oli joutunut varttumaan vaikeissa olosuhteissa, mutta oli siitä huolimatta kasvanut niin hienoksi kissaksi. Hänellä todella oli hyvä ja kultainen sydän, kuten hänen emollaankin oli ollut. Suru pyyhki ylitseni, kun muistin Minttuliekin. Kortetassu ei ollut koskaan saanut tutustua emoonsa ja näkisi hänet uudestaan vasta Tähtiklaanissa.
Kun Pohjaharha ja Käärmetassu – joka kaiketi nykyään oli Käärmekulta – olivat saapuneet, lähdimme kohti Eloklaanin leiriä. Minua jännitti, mutta samalla olin todella iloinen. Siitä oli liian kauan, kun olin viimeksi käynyt Eloklaanin leirissä, kotonani. En voinut kuitenkaan olla jännittämättä sitä, miten kuolonklaanilaiset suhtautuisivat nähdessään minut. Uskoin kuitenkin samaan kuin Kortetassu; me voisimme vielä elää Kuolonklaanin kanssa sulassa sovussa. Ei ollut sellaista asiaa, mitä ei puhumalla voisi selvittää.
Matkan aikana yllemme laskeutui hiljaisuus, jonka Kortetassu kuitenkin rikkoi. Hän otti osaa Liljatuulen kuoleman johdosta ja kertoi, miten olisi toivonut voivansa tutustua häneen. Väläytin pojalleni lämpimän, kiitollisen hymyn.
”Hän oli yksi hienoimmista kissoista kenet olen koskaan tavannut”, huokaisin hiljaa. Halusin uskoa, ettei Liljatuuli ollut kuollut turhaan, eikä hän ollutkaan. Hänen ansiostaan Kortetassu ja muut olivat laittaneet suunnitelmansa nopeasti käyntiin ja tulleet pelastamaan meidät. Liljatuulen kuolemalla oli merkitys, esi-isämme olivat suunnitelleet tämän kaiken juuri näin.
”Minä lupaan, että sinä saat tutustua häneen vielä. Sitten kun pääset Tähtiklaaniin, Liljatuuli ja Minttuliekki ovat siellä sinua vastassa”, nau’uin lämpimällä äänellä. Minulle toi lohtua tieto siitä, että rakkaamme jatkoivat elämäänsä tähdissä.
”Sinusta on tulossa hieno soturi, josta Eloklaani saa olla ylpeä. Minä olen sinusta ylpeä, Kortetassu”, lisäsin vielä ja kohtasin poikani vihreän katseen.
//Korte?
KP-boosti käytössä
