Korpikaste
Kirjoittaja: Käärmis
Arvostin sitä, että sain heti nuoren kollipennun kiinnostuksen heräämään. Ei ollut jokapäiväistä, että oikeasti saatoin nauttia siitä, että pääsin puhumaan pennulle. Pennut olivat yleensä ärsyttäviä ja rääkyivät joka asiasta. Minulla ei riittänyt sellaisille aika tai henkinen jaksaminen.
Huiskin häntääni rennosti kylmää maata pitkin edestakaisin ja pidin katseeni koko ajan Muurahaispennussa. Hänessä oli juuri oikean verran nuoren pennun taipuvuutta, mutta myös epäilystä ja kritisoivaa puolta.
“Tähtiklaaniin uskovien houkkien tapa päätyä jonnekin Pimeyden Metsän kaltaisiin paikkoihin ei ole mitään sellaista, jota olisin vaivautunut tutkimaan”, kerroin, kun Muurahaispentu kysyi minulta pitikö meidän tehdä jotain pahaa sinne päästäksemme. “Sen sijaan Kuolonklaaninkin oppien mukaan sinun tulee vain seurata Pimeyden Metsän lakeja ja olla sille uskollinen. En toki ole vielä syventynyt sen lakeihin sen kummemmin. Säännöt eivät ole koskaan ollut minun juttuni.”
“Vai Kuolonklaanin oppien? Eikös sen kuulu olla vihollisemme? Miten olet ollut sen kanssa tekemisissä?” pentu kysyi minulta epäileväisesti. Kohautin lapojani.
“Kuolonklaani syötti uskoaan meille silloin, kun valtasi Eloklaanin leirin. Ja tietysti olen myös kuullut siitä kokoontumisessa”, selitin asian kuin itsestäänselvyyden. Muurahaispennun otteet epäilystä miellyttivät minua. Hän ei ollut herkkäuskoinen houkka, kuten lähes jokainen Tähtiklaanin uskoon kääntyvä kissan ketale.
//Murkku?
