Hilehuurre
Kirjoittaja: Koivu
//TAISTELUTARINA
Hilehuurteen suusta pääsi kova rääkäisy, kun hän syöksähti vihaisena kahden kuolonklaanilaisen kimppuun, jotka olivat kynsimässä kahdestaan pienikokoista eloklaanilaissoturia Hillasielua. Hilehuurre laskeutui toisen vihollisen niskaan, läimäsi tätä lujaa päähän, painoi sitten soturin maata vasten asettamalla oikean takakäpälänsä tämän kaulan päälle ja alkoi huitoa toista kuolonklaanilaista etutassuillaan kynnet esillä.
”Kiitos, Hilehuurre!” jaloilleen päässyt Hillasielu hengähti.
”Ei kestä! Katsoin, että täällä oli epäreilu asetelma-”, Hilehuurre naukaisi ja sähähti, kun vastustaja yllättäen näykkäsi hänen vasenta korvaansa, ”-joten tulin kostamaan samalla mitalla.”
Hopeanharmaa soturi nousi takajaloilleen ja tarttui vihollisen niskasta kiinni etukäpälillään niin, että he kaatuivat yhdessä kyljelleen. Toinen kuolonklaanilainen oli kuitenkin päässyt Hilehuurteen painon alta pois ja hyökkäsi kynnet esillä Hilehuurteen päälle. Pilkullinen kolli yritti pitää otteensa toisessa, hänen voimakkaiden etukäpäliensä välissä rimpuilevassa kuolonklaanilaisessa samalla, kun potki takajaloillaan toista vihollista, mutta turhaan. Hänen otteensa lipesi heti, kun hän tunsi kynsien raastavan ihoaan kyljen ja vatsan alueelta. Samassa paino ja kynnet katosivat hänen päältään. Hilehuurre vilkaisi sivulle; Hillasielu oli hyökännyt kuolonklaanilaisen kimppuun ja kieri nyt maassa tämän kanssa.
Hilehuurre kierähti vatsalleen suojatakseen sen, mutta ei ehtinyt nousta ylös, ennen kuin hänen kuristusotteestaan päässyt suurikokoinen, vaaleanharmaa soturi oli jo laskeutunut hänen päälleen. Hilehuurre yllättyi siitä, millä voimalla kuolonklaanilaisnaaras painoi häntä maata vasten samalla, kun iski etutassuillaan lujaa hänen päänsä molemmilta puolilta vuorotellen.
*Hyvä Tähtiklaani, anna minulle voimia! Tätä menoa minulta lähtee taju kankaalle*, Hilehuurre ajatteli epätoivoisena. Hän tunsi kuitenkin niin suurta vihaa Kuolonklaania kohtaa, että jokin hänen sisällään esti häntä luovuttamasta. Hetken hopeinen kolli rimpuili kaikilla voimillaan, mutta kun se ei auttanut, hän valahtikin täysin veltoksi.
Kun vastustajan lyönnit keskeytyivät, Hilehuurre melkein naurahti ääneen; hänen tekniikkansa oli toiminut. Varoittamatta Hilehuurre kiepautti yläkroppansa ympäri, tarttui hampaillaan raidallisen naaraan ilmaan pysähtyneestä etukäpälästä ja potkaisi tämän pois päältään, kun kuolonklaanilaisen tasapaino horjahti. Suuren naaraan silmistä leiskui kylmä viha, kun Hilehuurre kamppasi tämän maahan.
”Sinä et taida olla suorittanut soturikoulutusta ollenkaan”, vastustajan päälle syöksähtänyt Hilehuurre irvaili vahingon- ja voitoniloisena – ehkä hieman liian aikaisin. Hän yritti raastaa naaraan vatsaa takakäpälillään, mutta tunsi äkkiä kovan iskun vatsassaan. Ennen kuin Hilehuurre huomasikaan, vaaleanharmaa naaras oli potkaissut hänet maahan niin, että kollilta lähti ilmat pihalle.
*Ketunläjät!* Hilehuurre kirosi samalla, kun näki sumeasti, miten kuolonklaanilainen lähestyi häntä.
//Virta?
