Mesitähti
Kirjoittaja: Elandra
Raivoisa taistelu kettua vastaan oli yhä käynnissä. Varjoliekki kamppaili parhaillaan yksin kettua vastaan. Tilanne alkoi näyttää pahalta, kolli oli joutunut tilanteeseen, josta hän ei pääsisi omin avuin pois. Kettu oli yläkynnessä. Minä ja mustaturkkinen erakko lähdimme tismalleen yhtä aikaa kermanvärisen soturin avuksi. En tuntenut muukalaista lainkaan, mutta nopeasti opin hänen olevan minua jonkin verran hitaampi juoksija. Siispä minä saavutin ketun ja Varjoliekin ensimmäisenä. Loikkasin empimättä sitä kohti ja sivalsin kynsilläni sen poskea. Kettu päästi ilmoille kivusta viestivän parahduksen ja käänsi ruskeat silmänsä minua kohti. Jos kettu olisi osannut puhua kissojen kieltä, olisi se ilmeensä perusteella varmasti uhannut juuri tappaa minut. Punaturkkinen petoeläin tuntui hetkessä unohtavan painonsa alla makaavan Varjoliekin, sillä se irrotti otteensa ja teki loikan kohti minua. Väistin pedon terävät hampaat vaivatta. Nyt myös mustaturkkinen erakkokissa oli saapunut mukaan osaksi taistelua. Hän loikkasi ketun selkään ja tarttui sen niskanahasta kiinni. Kissa repi hampaillaan kettua niskasta, joka sai pedon entistä vihaisemmaksi. Kettu huusi ja ulisi, yrittäen saada naaraskissan irrottamaan.
Kun kettu keskittyi selässään roikkuvaan erakkoon, sain tilaisuuden sivaltaa kynsilläni sen kasvoja. Koska pedon pää riuhtoi puolelta toiselle, oli vaikeaa kohdistaa isku tiettyyn kohtaan. Olin tyytyväinen, kun kynteni viilsivät ketun kuonoa, tehden siihen punaisen viirun, joka nopeasti alkoi tihkuttaa verta. Kettu näytti keräävän jostain yhä vain enemmän voimia, oletin sen kaiken johtuvan siitä, miten vihainen se oli. Punaturkkinen peto onnistui ravistelemaan selässään sinnittelevän erakkonaaraan irti. Juuri silloin kun katseeni käväisi yhä maassa makaavassa Varjoliekissä, kettu hyökkäsi. Yritin loikata sivuun, mutta kettu nappasi terävillä hampaillaan kiinni ohuesta hännästäni. Suustani pääsi parahdus, kettu nykäisi minua taaksepäin hampaat visusti hännässäni kiinni. En voinut tehdä mitään. Mitä lujempaa yritin pitää kynsilläni aluskasvillisuudesta kiinni, sitä kovemmin kettu veti ja sitä kovemmin häntääni sattui. Vaihtoehdot oli vähissä. Päätin ottaa riskin ja luovutin, annoin ketun vetää minua vapaasti mukanaan toivoen, että Varjoliekki ja muukalaiserakko tulisivat apuuni.
Kettu veti minut lähemmäs itseään ja irrotti otteensa hännästäni. Yritin hyödyntää tilaisuutta, kierähdin selälleni ja aloin jaella iskuja ketun valkeaan rintaan. Kettu ei saanut mahdollisuutta työntää pitkää kuonoaan kaulaani, kun käpäläni heiluivat hänen kasvojensa edessä. Kun ketun katse hairahtui hetkeksi häntä lähestyvään mustaan naaraaseen, yritin paeta. Kiepsahdin takaisin vatsalleni ja ponkaisin itseni vauhtiin, kauemmas ketusta. Kuin ollakaan, peto syöksyi perääni ja pakotti minut maata vasten. Olin loukussa. Kettu painautui päälleni ja äänteli vihaisesti. Se otti tukevan otteen niskastani. Tunsin miten hampaat painuivat ihoani vasten. Voimakkaat leuat yrittivät pureutua yhteen. En voinut tehdä mitään muuta kuin rukoilla esi-isiäni ja taistelukumppaneitani avuksi. Yhtäkkiä paino keveni päältäni, mutta ketun hampaiden ote ei hellittänyt. Jompi kumpi kissoista oli käynyt ketun kimppuun, mutta peto ei irrottanut otettaan minusta. Kettu nousi ylös ja alkoi riepotella minua hampaissaan pitkin aluskasvillisuutta. Kipu alkoi tuntua entistä voimakkaammalta, kun kettu riuhtoi minua puolelta toiselle. Tunsin, miten aluskasvillisuuden seassa törröttävät oksat, varvut ja kivet repivät turkkiani.
”Irrota!” kuulin naaraskissan käskevän, mutta kettu ei totellut. Sen perään kuulin Varjoliekin tukahtuneen ulvaisun:
”Mesitähti!”
Yritin sinnitellä, mutta mitä enemmän toverini yrittivät minua auttaa, sitä tiukemmin kettu piti otteensa. Jossain vaiheessa se alkoi juosta, yhä minua hampaissaan pitäen. Kehoni laahasi maata pitkin, kipu alkoi tuntua sietämättömältä. Tunsin oloni hyvin voimattomaksi ja heikoksi. En edelleenkään voinut tehdä mitään. Mitä enemmän yritin vastustella, sitä enemmän kettu riuhtoi ja sitä enemmän minuun sattui. Purin hampaani yhteen. Kettu laski minut aivan hetkeksi maahan, se painoi käpälänsä päälleni ja löysäsi otettaan. Toivon kipinä syttyi ja yritin päästä pakoon, mutta tuloksetta. Kettu vain paransi otettaan, jolloin hänen hampaansa alkoivat painaa kurkkuani. Kivun lisäksi hengittäminen alkoi vaikeutua. Taistelun huudot vaimenivat, mitä pidempään kettu painoi hampaitaan kurkkuani vasten. Näin välillä vilahduksia kahdesta kissasta, mutta hiljalleen koko maailma alkoi hämärtyä. Kun kissa ei saanut happea, hän vajoaisi tajuttomuuteen. Jos hapen puute jatkuisi, kissa kuolisi. Minä tiesin sen, niin se menisi. Kiitin Tähtiklaania siitä, että juuri minä olin ketun hampaissa. Minun kuolemani ei olisi pysyvä, minä palaisin takaisin. Tähtiklaani oli hyvä, kun se oli laittanut juuri minut tähän tilanteeseen eikä Varjoliekkiä tai mustaturkkista naarasta. Minä olin jo tottunut kuolemaan.
//Varjo tai Kalla?
KP-boosti käytössä
