Hiilihammas
Kirjoittaja: EmppuOmppu
”Onko sinun pakko mennä, isi?” Sarastuspentu tapitti minulla suurilla, surullisilla silmillään. Tummanruskea pentu oli takertunut jalkaani, eikä millään olisi tahtonut päästää irti.
”Isin on mentävä nukkumaan”, sanoin lempeästi pennulle ja tuuppasin tätä hellästi kuonollani Korppisiiven suuntaan. ”Täällä tulee muuten liian ahdasta. Sinulla on täällä hyvä olla emosi, siskosi, Piiskupennun ja isovanhempiesi kanssa. Me näemme taas aamulla.”
”Mutta entä jos pahat kissat tulevat taas ja vievät meidät?” tyttäreni uikutti, ja sen kuuleminen riipaisi sydäntäni. Kumarruin sukimaan hänen korviaan lohduttavasti.
”Niin ei enää käy, isi lupaa”, vakuutin. ”Olette täällä turvassa.”
Sarastuspennun keltaiset silmät tutkivat minua hyvän tovin, ennen kuin pentu suostui viimein irrottautumaan jalastani ja palaamaan takaisin Korppisiiven luo. Vilkaisin kumppaniani, joka vilkaisi minua takaisin – kummankin ajatukset liikkuivat pari päivää sitten käydyssä taistelussa, johon Korppisiiven ei onneksi ollut tarvinnut ottaa osaa. Sen sijaan Sarastuspentu ja Piiskupentu olivat joutuneet sodankäynnin välikappaleiksi, kun Keijukainen yhdessä poikamme Tyrskytassun kanssa oli uhannut pienokaisten henkeä, elleivät eloklaanilaiset lopettaneet taistelemista ja perääntyneet leiristään. Meille ei ollut jäänyt muita vaihtoehtoja kuin suostua hyökkääjien vaatimuksiin, mikäli mielimme saada pennut takaisin. En olisi kestänyt sitä, jos tyttärelleni ja pennunpennulleni olisi sattunut jotakin.
Nousin ylös vanhasta ketunkolosta, jonne klaaninvanhimmat ja pentutarhan asukkaat majoittuivat yöksi. Parantajien ”pesä” sijaitsi aivan sisäänkäynnin tuntumassa, ja parantajat kiertelivät taukoja pitämättä tarkastamassa taistelussa vakavasti haavoittuneiden vointia. Keijukainen oli tehnyt kaulaani melko pahan avohaavan, johon Liljatuuli oli joutunut käyttämään runsaasti seittiä. Siihen sattui edelleen, mutta kipu oli helpottanut jonkin verran saatuani siihen salvaa.
Lumisen kukkulan laelle oli kahden päivänä aikana ehtinyt talloutua useita risteileviä polkuja, jotka veivät eri puolille väliaikaista leiriä. Laahustin yhtä polkua pitkin kukkulan vasemmalle laidalle, jossa soturit nukkuivat. Koska leirissä ei ollut muureja tai mitään muutakaan suojaa ketunkoloa lukuun ottamatta, soturit ja oppilaat yöpyivät taivasalla. Kissojen oli käperryttävä toisiaan vasten öisin pysyäkseen turvassa ja lämpiminä. Olin kiitollinen, että edes pennut ja klaaninvanhimmat saivat nukkua suojassa sään oikuilta.
Löysin itselleni sopivan paikan Salamataivaan ja Hillasielun välistä. Laskeuduin hieman kankeasti makuulteni kaksikon väliin ja kiepahdin tiukaksi keräksi, haudaten nenäni paksuun häntääni. Kuuntelin tuulen ulinaa ja ummistin silmäni. Uni ei kuitenkaan tullut.
Nähtyäni Tyrskytassun taistelussa, tuntui siltä, kuin vanhoja haavoja olisi revitty uudelleen auki. En olisi kuuna päivänä saattanut uskoa, että hän menisi näin pitkälle. Kun hän oli uhannut pentujen henkiä Keijukaisen kanssa, pieninkin sympatiani häntä kohtaan oli kuollut. Jos hän enää ikinä kajoaisi yhteenkään toiseen perheenjäseneeni, en pelännyt höykyttää häntä kunnolla.
Etenkin Korppisiipi oli ottanut uutiset vanhimman poikamme paluusta hyvin raskaasti, vaikka huomasinkin, että hän yritti kovasti piilotella todellisia tuntemuksiaan asiasta. Emona hän oli joutunut tekemään raskaan päätöksen aikoja sitten, kun hän oli ilmiantanut Tyrskytassun koko klaanille Karpalonenän murhasta. Sen jälkeen mikään ei ollut ollut entisensä, vaikka perheemme olikin kasvanut ja ikävät tapahtumat menneisyydessä olivat osittain painuneet jo unholaan.
Avasin silmäni. Huokaisin. Nukkumisesta ei taaskaan tullut mitään. Kampesin itseni varovasti ylös kissojen välistä ja nilkutin toinen takajalka vähän puutuneena kauemmaksi muista. Tähdet vilkkuivat tummalla taivaankannella, joka oli osittain kuunvalon hopeoimien pilvien peitossa. Kävin istumaan kukkulan reunalle, katse kohotettuna taivaalle. Mielessäni pyysin Tähtiklaanilta voimaa selvitä tästä koettelemuksesta ja suojelua klaanilleni, joka oli joutunut kärsimään niin paljon viime aikoina.
//Kuka vaan saa halutessaan jatkaa 🙂
