Laventelitaivas
Kirjoittaja: Untuva
Lehtisade läheni loppuaan. Ilma oli viileä, enkä ollut vieläkään tottunut jatkuvasti kylmeneviin päiviin. Olin palannut aamun rajapartiosta jo takaisin, ja rajalla käyminen oli saanut minut jälleen miettimään Talvikkitakkua. Sisareni ei tahtonut poistunut mielestäni millään. Ei sillä, että olisin halunnut unohtaa hänet – en todellakaan. Talvikkitakun miettiminen vain sattui aivan liikaa, enkä minä halunnut jatkuvasti surra sitä, ettei naaras enää kulkenut Eloklaanin reviirillä. Minun teki mieli taas mennä puhumaan emolleni, sillä yleensä se auttoi ja helpotti oloani. Niinpä suuntasin kohti pentutarhaa, jonka edustalla huomasin valkoisen pennun mustilla yksityiskohdilla istuvan. Naaras kuitenkin pian nousi ja rivakasti liikkui lammikon luokse. Tämä loiskautti vahingossa vettä päälleen ja huvittuneena astelin pennun luokse. Hän oli Tähtimöpentu, yksi Mesitähden ja Minttuliekin pennuista, minun sisareni. Juuri se samainen sisar, jonka takia toinen sisareni oli kadonnut seurastamme.
”Hei, Tähtimöpentu”, naukaisin toiselle ystävälliseen sävyyn. Minttuliekki kovasti halusikin minun tutustuvan uuteen pentueeseen, mutta en ollut vielä päässyt toteuttamaan tätä toivetta. Aina se oli siirtynyt, mutta ehkä nyt oli sopiva hetki.
”Hei”, kuului ujo vastaus pennun suusta. Se vai hymyn levenemään kasvoillani. En mahtanut sille mitään. En ollut varma oliko minulla tarjota toiselle lainkaan kiinnostavaa seuraa, mutta kai se oli hyvä ainakin yrittää.
”En tiedä kuinka paljon Minttuliekki, emosi, on puhunut minusta, mutta minä olen nimeltäni Laventelitaivas. Hauska tutustua!” puhelin toiselle. Tähtimöpentu tapitti minua aavistuksen varautuneena, ja pian tämä vilkuili jo ympärillään kuin olisi jo halunnut poistua seurastani.
”Sisarenasi olisi kiva päästä tutustumaan sinuun paremmin, käykö se?” kysyin yrittäen kalastella sinivihreäsilmäiseltä naaraalta vastauksia. Minulle ei vielä ollut selvinnyt, mitä toinen oli kissojaan.
”Miksei kävisi?” Tähtimöpentu vastasi lyhyesti. Tuntui, että keskustelun ylläpidossa oli enemmänkin hommaa, mutta sentään toinen oli jo vastannut takaisin.
”Tykkäisitkö jostain pelistä? Jos oltaisiin vaikka hippaa tai jotain muuta mukavaa, mitä haluatkin!” yrityksenä oli saada Tähtimöpentua jollain tavalla rennommaksi, jotta pääsisimme keskustelemaan vähän paremmin. ”Voimme me myös jutellakin, jos ei huvita pelata mitään.” En minäkään pitänyt, jos sisarus ei nauttinut ollenkaan seurastani. Se vasta olisi ollut ikävää. Minulla ei vain oikein ollut kokemusta siitä, mitä pentuikäisten kanssa olisi kuulunut puuhailla. Toivoin tosiaan, että tämä lähtisi naaraspennun kanssa tästä pikkuhiljaa luistamaan. Toiveikkaana jäin odottamaan valkoisen naaraan vastausta.
// Tähtis?
// KP-boosti
