Ampiaispentu
Kirjoittaja: Elandra
Haikea olo varjosti mieltäni, kun Mesitähti nimitti Kultapennusta Kultatassun. Vaikka olin aina tiennyt naaraan olevan meitä vanhempi, olo oli kurja. Tietenkin olin myös yhtä aikaa iloinen Kultatassun puolesta. Hän pääsisi näkemään Eloklaanin reviiriä ja harjoittelemaan ties mitä oppilasjuttuja. Sen sijaan minä mätänisin vielä lähes kuun ajan pentutarhalla, joskaan en yksin. En tietenkään halunnut pilata Kultatassun iloa, joten naaraan tullessa luokseni väänsin kasvoilleni hymyn.
”En voi kiihdyttää omaa kasvuani. Mutta pidä sinä huolta, että et ole liian hyvä oppilas!” virnistin leikkisästi hunajanväriselle naaraalle. Kultatassun ystävällisiltä kasvoilta heijastui pieni hämmennys. Ennen kuin hän ehti kysymään, minä jatkoin:
”Eihän se olisi ollenkaan kivaa, jos sinusta tulisi soturi heti kun me pääsemme oppilaiksi?”
Lempeä hymy palasi takaisin Kultatassun kasvoille.
”Lupaan, etten pääse soturiksi vielä kuihin. En malta odottaa, että olette kuusikuisia. Ehkä me kaikki pääsemme sitten yhdessä harjoituksiin”, Kultatassu pohdiskeli mietteliäänä. Ajatus yhteisistä harjoituksista sai minut innostumaan. Nyt toivoin ajan kuluvan nopeasti, jotta pääsisimme mahdollisimman pian Kultatassun seuraksi oppilaiden pesään.
Ajatellessani oppilaana oloa, ajatukseni harhautui väkisinkin Kimalaispentuun. Hän oli oppinut kävelemään ja juoksemaan, mutta olin kuullut jonkun vihjailevan, ettei naaraasta ehkä olisi soturiksi. Minä kuitenkin uskoin sisareeni. Olin päättänyt jo kauan sitten antavani kaiken tukeni Kimalaispennulle, jotta tämä voisi olla mitä vain.
”Huhuu? Mihin maailmaan sinä katosit?” Kultatassun kysymys havahdutti minut pois ajatuksistani. Virnistin pahoitellakseni.
”Tulethan sinä joka päivä opettamaan meille kaiken oppimasi? Ethän korvaa meidän ystävyyttämme klaanin vanhemmilla oppilailla?” kysyin kohdaten samalla Kultatassun pyöreät, haaleanvihreät silmät. Naaras oli yksi parhaista ystävistäni, enkä halunnut menettää häntä.
//Kulta?
// 242 sanaa
