Syreenisumu
Kirjoittaja: Ampiainen
Pyristelen emon otteessa naurahtaen huvitunenaa.
”Älä nyt Sypressikuiske kyllä minä osaan sukis itseäni olen sentään jo oppilas!” Yritin mutta emo ei tuntunut kuuntelevan minua vaan jatkoi. kuitenkin lopulta pääsin pyristeltyä irti emon otteesta.
”Olet aina minun pentuni”, Sypressikuiske kuiskasi ylpeänä. Nousin seisomaan hymyilen ja hyvästelin hänet ja lähdin oppilaiden pesälle nukkumaan.
Parisen kuuta myöhemmin tassutin leirin poiki etsiskelen emoani jonka kuitenkin lopulta huomasinkin klaaninvanhimpien pesän lähettyvillä, tassutin hänen luokseen hymyssä suin. Heilutelin häntääni edes takaisin innokkaasti, lopulta aukaisin suuni:
”Hei Sypressikuiske!” Huudahdin Sypressikuiskeelle.
”Hei syreenitassu!” Emo hukkasi takaisin ylpeä ilme kasvoillaan.
”Emo minun nimeni on nykyään syreenisumu.. luulin sinun tietäneen että minut nimitetään tänään”, huokaisin.
”Anteeksi syreenisumu en ollut kuullut”, hän maukui. ”Olen todella ylpeä sinusta ensimmäinen penuistani joka selviää soturikisi ja sinun nimesi on todella kaunis”, emo lisäsi. Nuolaisen hellästi emoa päälaelle ja tassutan pois emoni luota kunnes lopulta löysin etsimäni kollin joka istuskeli oppilaiden pesän edessä.
”Hei, nopsatassu!” Huikkasin.
”Ai hei syreenitassu!” Nopsatassu vastasi. Hymähdin huvitunenaa.
”Hei en ole enään oppilas vaan nimeni on nykyään syreenisumu”, naukaisin hymyillen. Nopsatassun korvat nousivat pystyyn.
”Onpas kaunis nimi syreenisumu”, nopsatassu naukui hymyillen.
”Kiitos nopsatassu”, mauuin. Nopsatassu nousi yhtäkkiä pystyyn.
”Minun pitäisi mennä, hilehuure kutsuu minua”, nopsatassu maukui. Nyökkäsin harmistunenaa ja tassutin kohti tuoresaaliskasaa.
”Hei saanko ottaa riistaa?” Kysyin kohteliaasti eräältä kuolonklaanin kissalta. Tämä vain nyökkäsi pienesti. Kohauttin lapojani ja jatkoin matkaa tuoresaliskasalle. Kumaruin tuoresaliskasaan ylle ja aloin kaivelemaan sieltä jotain hyvää kunnes löysin pulskahkon varpusen.
*Jaan tämän emon kanssa*, ajattelin tyytyväisenä. Tassutin kohti emoa mutta ja pudotin päästäisen hänen eteensä.
”Syödäänkö yhdessä?” Kysyin lempeästi. Sypressikuiske nyökkäsi hymyillen ja alkoi syödä. Katselin hetkisen emoa joka söi kunnes emo antoi päästäisen tähteet minulle syötäväksi. Kumaruin tuoresaalin ylle ja aloin pureskella. Kun olin syönyt kyllikseni niin nousin seisomaan ja jätin emoni taas rauhaan. Yhtäkkiä melkein törmäsin isääni aurinkoroihuun.
”Varo vähän syreenitassu”, isä naurahti huvitunenaa.
”Isä minä olen syreenisumu nykyään”, hämmästelin että minun täytyi kertoa se jokikiselle kissalle jonka tapasin.
”Oi onnitelut pikkuiseni onkos Sypressikuiske jo kuulut?” Aurinkroihu uteli.
”On…” Mutisin vaivautuneena sillä halusin mennä katsomaan vuodetta itselleni soturien pesään.
