Perhotassu
Kirjoittaja: Saaga
Tassuttin Ahmatassun perässä aukion reunalle. Kolli oli pyytänyt minut syömään kanssaan ja vaihatamaan kieliä. Istuuduttuamme haukkasin palan linnusta, jonka Ahmatassu oli tuonut.
“Tämä on tosi hyvää”, nau’uin suu täynnä höyheniä. Otin ne pois suustani ja koitin pitää ne mahdollisimman ehjinä.
“Me voimme, kun olemme syöneet siis, viedä näitä höyheniä pesiimme”, kolli naukui. Nyökkäsin. Idea oli hyvä.
Söimme loppuun ja keräsimme sitten höyhenet kasaan. Kannoimme ne yhdessä oppilaiden pesään ja vietimme loppuajan ennen nukkumaan menoamme punoen höyheniä pesiimme. Saatuamme Ahmatassun pesän valmiiksi siirryimme minun pesäni kimppuun. Teimme pesistä mukavat ja pehmeät.
“Miksi kaikki eivät tee tätä aina?” kysyin, kun olimme minunkin pesäni kanssa valmiita. Makoilin pesälläni mukavasti.
“Tämä on aika työlästä ja varmaan veisi liian paljon aikaa, jos kaikkien pesät vuorattaisiin höyhenillä”, Ahmatassu veikkasi ja kierähti omalle pesälleen.
“Hyvää yötä”, hän naukui. Nyökkäsin.
“Olet mitä luultavimmin oikeassa. Hyvää yötä”, vastasin ja suljin silmäni. Muistin vielä rukoilla oman pienen auringonlaskunajan rukoukseni.
“Hyvä Tähtiklaani, pidä huoli isästä ja emosta. Pidä huoli myös klaanitovereistani täällä elävien joukossa unohtamatta parasta ystävääni Ahmatassua. Suo meille hyvä saalistusonni. Ota myös vastaan meidät kaikki, kun aikamme on liittyä teihin esi-isämme. Kiitos kaikesta mitä olette jo antaneet meille”, latelin rukouksen päässäni. Sitten koitin saada unta. Olin päättänyt, että auringonnoustessa minäkin nousisin ja tekisin jotain hyödyllistä.
Herättyäni nousin heti pedistä ja tassutin ulos. Olin niin innoissani tämän päivän harjoituksista. Olin niin onnekas, että jokaikinen päivä sain opetella jotakin uutta. Tassutin heti aluksi klaaninvanhimpien pesään.
“Hei”, naukaisin Nokilinnulle kävellessäni tämän luo. Näin, että myös Sypressikuiske oli hereillä ja nyökkäsin tälle kohteliaasti.
“No hei”, Nokilintu naukui hymyillen. Naaras oli minun isäni isän emo.
“Tulin vaihtamaan teidän makuualusia”, kerroin kääntyen hieman myös Sypressikuiskeen suuntaan. Nokilintu nyökkäsi.
“Voi kiitoksia”, hän sanoi ja punnersi itsensä ylös ja lähti pesästä rupesin kärimään hänen makuualusiaan. Sypressikuiske näytti hieman apealta ja noustessaan värähti hieman.
“Onko kaikki hyvin?” kysyin raidalliselta kissalta.
“On oikein hyvin. Koita olla herättämättä Viherkatsetta”, Sypressikuiske naukui hiljaa hymyillen. Katsoin hetken kuinka hän linkutti ulos pesästä. En voinut olla kokematta kipeää myötätuntoa rampaa naarasta kohtaan. Hän ei voinut enää olla soturi, koska yksi perästä laahaava vauhtia hidastava jalka ei olisi kauheaksi avuksi esimerkiksi juoksemisessa. Käärin kaikki likaiset makuualuset ja vein ne ulos pesästä. Uusien vieminen tilalle vei vähemmän aikaa ja, kun olin saanut ne muotoiltua hyvin menin vielä ilmoittamaan siitä Nokilinnulle ja Sypressikuiskeelle. Sanoin vielä, että vaihtaisin Viherkatseenkin makuualuset mielelläni auringonnousun muiden oppilastoimien jälkeen mutta he sanoivat, että voisivat tehdä sen yhdessä. Kiitin ja lähdin viemään likaisia makuualusia ulos leiristä. Mestarini kuitenkin keskeytti menoni.
“Huomenta, Perhotassu”, hän naukui. Nyökkäsin ja laskin sammalet maahan.
“Kävin vaihtamassa klaaninvanhimpien makuualusia”, kerroin ylpeänä.
“Tein sen aivan vapaaehtoisesti, koska minusta on mukava auttaa. Heräsin kyllä aika aikaisin mutta se ei ollut ongelma.”
//Hiili?
