Mahlahalla
Kirjoittaja: Elandra
Olimme saapuneet joelle. Kiitin hiljaa mielessäni Tähtiklaania siitä, että Lauhalaukka oli suorastaan painostanut minulle joelle vasten tahtojani. Myrsky oli vaatinut jo yhden uhrin, ja nyt se oli ottamassa toisenkin. Minä jähmetyin, kun katsoin Huurretassua, joka oli takertunut oksaan. Vesi virtasi nopeasti, yrittäen saada valkoturkkisen kissan mukaansa. Oksa ei ollut mistään vahvimmasta päästä, joten olisi vain ajan kysymys, milloin se pettäisi.
”Meidän täytyy saada hänet pois vedestä!” Lauhalaukka huudahti. Sade, joen pauhu ja ajoittain jylisevä ukkonen pitivät kovaa meteliä, tehden ajattelusta vaikeaa. Tämä päivä muuttui hetki hetkeltä kauheammaksi.
”Pystytkö sinä uida tuossa virrassa? Huurretassu täytyy pelastaa, eikä minun uintitaidoistani ole mitään hyötyä, sillä en pysy pinnalla lainkaan”, sanoin ja käännyin Lauhalaukan puoleen suorastaan epätoivoisena. Vaikka sade piiskasi vasten kasvojani ja turkkini oli läpimärkä, se oli nyt murheistani pienimpiä. Vähät välitin siitä miten epämukavalta nyt tuntui. Huurretassu oli pelastettava. Lauhalaukka mietti hetken ja silmäili ympäristöä.
”Jos minä menen veteen, en välttämättä pääse sieltä pois, joten sinun täytyy auttaa siinä. Etsitään paksumpi oksa, jonka voit syöttää minulle, jotta pääsen pois vedestä”, Lauhalaukka ehdotti vilkaisten Huurretassun suuntaan. Oppilas sinnitteli edelleen kiinni oksassa, joka näytti katkeavan aivan pian.
Käännyin nopeasti metsän puoleen etsien katseellani oksaa, joka kestäisi Lauhalaukan ja Huurretassun.
”Tule auttamaan!” huudahdin ystävälleni, kun sopiva oksa oli löytynyt. Se oli pudonnut tuulen voimasta aluskasvillisuuden sekaan. Oksa näytti kestävältä ja sellaiselta, jonka jaksaisimme kahdestaan raahata joen rantaan. Tartuin kiinni oksasta törröttäviin pienempiin oksiin, ja lähdimme yhteistuumin raahaamaan sitä kohti joen rantaa. Se vaati hurjasti voimia, koska oksa ei tosiaankaan ollut mikään helpoin tai kevyin kannettava. Pudotimme sen puoleksi jokeen toivoen, ettei virta vie sitä mukanaan. Kiitin jälleen Tähtiklaania, kun suunnitelma toimi ainakin tähän asti. Oksa jäi paikoilleen, vaikka virta yrittikin viedä sen mukanaan.
Käännyin katsomaan Huurretassua. Ikäväkseni huomasin, että juuri sillä hetkellä oksa napsahti poikki ja virta vei Huurretassun mukanaan. Se vetäisi valkean oppilaan pinnan alle. Lauhalaukka ei epäröinyt, vaan syöksyi sulavalla loikalla virtaavaan veteen. Purin hampaitani yhteen. Nyt kaikki olisi kiinni Lauhalaukasta. Minä pystyin vain rukoilla, että molemmat kissat selviäisivät. Katumus kolkutti takaraivossani. Miksi olin päästänyt Lauhalaukan veteen? Oliko hänellä oikeasti edes mahdollisuuksia selvitä tuollaisesta virrasta?
//Lauha?
// 342 sanaa
