Käärmekulta
Kirjoittaja: Käärmis
Ilo tuntui laskeutuvan ylleni kuin sumu, kun Sädesäihke sanoi haluavansa olla kumppanini. Hän vielä kysyi minulta halusinko minä olla hänen kumppaninsa, tietysti sanoin kyllä. Olin ylpeä itsestäni ja Sädesäihkeestä. Olimme päässeet elämässämme jo niin pitkälle. Se tuntui kovin hullulta.
Seurasin myös uutta kumppaniani, kun hän lähti viimein kertomaan Aurinkoroihulle heidän kumppanuudestaan. Oranssi soturi tuntui kuitenkin menevän kuin transsiin ollessaan isänsä edessä valmiina kertomaan asiasta. Tassutin hänen vierelleen ja laskin häntäni hänen selälleen hymyillen samalla Aurinkoroihulle ja nyökäten kohteliaasti kuin tervehdykset.
“Noh, mitä kerrottavaa teillä nuorukaisilla mahtaa olla?” Aurinkoroihu kysyi. Vilkaisin Sädesäihkeeseen. Hän näytti hieman hermostuneelta, mutta hengitti syvään ja kertoi asiasta isälleen.
“Olen saanut kumppanin. Minusta ja Käärmekullasta on tullut kumppanukset – juuri äsken”, kolli naukaisi. Aurinkoroihun silmät kirkastuivat.
“Sepä hienoa!” hän naukaisi iloisesti. “Onnitteluni!” hän sanoi vielä. Silloin Jänöpentu huusi häntä pentutarhan edustalta ja soturi katsoi tuoreeseen kumppanuskaksikkoon anteeksipyytävästi.
“Minun täytyy mennä. Jänöpentu kaipailee minua jo. Ehkä te vielä joku päivä ymmärrätte sen omien petujenne kohdalla”, Aurinkoroihu naukaisi. Koko kehoni tuntui jännittyvän. Ajattelivatko kaikki aina vain pentuja, kun aiheena on kumppanuus?
“Nähdään sitten!” vanhempi soturi naukaisi hyväntuulisesti ja lähti suuntaamaan kohti pentutarhaa.
“Hei hei!” huusin hänen peräänsä peitellen pettymystäni. Sitten käännyin Sädesäihkeenpuoleen. Hänen silmissään näkyi jo huoli. Hän kai tiesi, että Aurinkoroihun sanat osuivat arkaan paikkaan.
“Sädesäihke, mitä teemme? Aurinkoroihu tuntuu pettyvän, jos ei saa jälkeläisilleen jälkeläisiä”, sanoin katsellen maata.
//Säde?
