Tähtimötassu
Kirjoittaja: Saaga
Tähtimötassu polki maata vihaisesti. ‘Miksi hän ei voinut olla jo soturi?’ Hän raivosi mielessään.
“Minä Mesitähti, Eloklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi”, Mesitähti naukui litteäkiveltä Mutatassulle, josta tulisi pian Mutaturkki tai jotakin sinnepäin. Kaksikko oli riidellyt paljon ja nyt Mutatassun päästessä soturiksi Tähtimötassu tiesi tuon olevan hänen elämän kumppaninsa loppuun saakka. Heidän välinsä eivät enää olisi opettaja ja opetteleva vaan rakastaja ja rakastettu… Mutatassu ei rakastanut Tähtimötassua ja sen tiesivät jopa sokeat ja kuurot puolikuolleet hiiret mutta Tähtimötassun oli esitettävä rakastavansa häntä. Hän ei oikeastaan pannut vastaan, koska Mutatassu oli luvannut tulla päälliköksi ja syrjäyttää Tähtimötassun kurjan Mesitähti isän pois valta-asemasta.
“Mutatassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania, jopa henkesi uhalla?” Mesitähti kysyi lausahtaen ikivanhat sanat varmasti tuhannetta kertaa.
“Lupaan”, Mutatassu lausui omahyväisesti.
“Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Mutatassu tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Mutalampi. Tähtiklaani kunnioittaa taistelutaitojasi, ja hyväksymme sinut Eloklaanin täydeksi soturiksi”, Mesitähti lausui ja Mutalampi astui alas litteäkiveltä.
“Mutalampi, Mutalampi, Mutalampi”, klaani hurrasi. Mutalampi asteli heti Tähtimötassun luo ja kosketti nenällään pienemmän ja nuoremman kissan korvaa.
“Oletko nyt kateellinen”, Mutalampi kuiskutti.
“Miksi olisin? Ja kenelle?” Tähtimötassu naukui uhittelevasti.
“Minulle Mutalammelle, koska olen soturi toisinkuin sinä”, hän sanoi näreissään.
“Olen oppilas ja minusta tulee rutkasti parempi soturi kuin sinusta olihan sinulla Kultasiipi mestarina. Minulla on Karjuvirne, joka on rutkasti parempi kuin se herkkä sinisilmäinen puolisoturi”, Tähtimötassu miltei sylki.
“Puhutko sinua arvokkaammasta soturista noin pahasti?” Mutalampi naukui varoittavasti.
“Puhun ja olen ylpeä siitä”, Tähtimötassu naukui ja irvisti Mutalammelle.
“Olen ylpeä sinusta. Yhdessä valtaamme Eloklaanin, kun olen isäsi paikalla saat suoda minulle pentuja”, Mutalampi sanoi ja kosketti Tähtimötassun nenää omallaan. Tähtimötassu kavahti taaksepäin.
“En “suo” sinulle pentuja ennen kuin itse tahdon”, Tähtimöpentu sanoi kurtistaen naamaansa.
“Sinä teet täsmälleen mitä minä haluan tai päädyt Tähtiklaaniin”, Mutalampi uhkasi. Tähtimötassu ärähti ja pyöräytti silmiään. Hän lampsi pois aukiolta oppilaiden pesään jossa hän olisi turvassa Mutalammelta. Nyt hän itsekkin tajusi, että Karjuvirne oli kokoajan oikeassa ja Mutalammella oli jotain vialla päänsä sisällä mutta vahinko oli sattunut jo. Tähtimötassu kaivautui rintaturkkiinsa ja kuunteli korvat hörössä ääniä. Jonkun kahden oppilaan keskustelu kantautui ulkoa pesään asti. Sanoja eikä ääniä erottanut tai tunnistanut mutta Tähtimötassu arveli Kipinätassun oleskelevan ulkosalla jonkun kanssa. Mustavalkoturkkisen naaraan päähän ajautuivat Mutalammen sanat: “Sinä teet täsmälleen mitä minä haluan tai päädyt Tähtiklaaniin.”. Tappaisiko hän “tulevan kumppaninsa” oikeasti? Karjuvirne ei antaisi sen tapahtua. Vai antaisiko? Tähtimötassu värähti. Miksi elämä oli tälläistä? Tähtimötassu tassutti ulos oppilaiden pesästä ja törmäsi Karjuvirneeseen.
“Etsinkin sinua juuri”, Karjuvirne naukui virnistäen huvittuneena.
“Miksi sinä minua etsit?” Tähtimötassu naukui pyöräyttäen silmiään epäkunnioittavasti. Tuon kollin näkeminen juuri nyt oli asia, jota Tähtimötassu vähiten toivoi mutta samaan aikaan hän oli tyytyväinen päästessään jonkun muun kuin Mutalammen tai toisen oppilaan seuraan. Hän toivoi suututtavansa kollin jotta hän saisi tuntea saman raivon kuin Tähtimötassu koki aina nähdessään Karjuvirneen. Jollain tavalla Tähtimötassu piti Karjuvirneestä mutta vihasi tätä samaan aikaan suuresti.
//Karju
