Syreenisumu
Kirjoittaja: Ampiainen
Suin turkkiani raukeana soturienpesässä, nousin seisomaan ja venyttelin kehräten. Loikin nopeasti ulos pesästä valmiina uuteen päivään. Yllätyksekseni huomasin leimusilmän loikivan lähemmäs.
“emosi haluaa nähdä sinut, ja muutkin”, parantaja ilmoitti silmät välähtäen huolesta. Mikä oli hätänä? Oliko emo menettänyt taas yhden pennun? Oliko se jänöpentu vai Säihkepentu? Nyökkään kollille ja loikin pentutarhalle nopeasti. Heti kun työnnyin sisään pesään tajusin mitä oli tapahtumassa: emo oli kuolemassa. Tuijotin emoani ja tämän vatsan juuressa miukuvia pentuja. Sisareni ja veljeni.. Pikkuiset eivät vartuisi emonsa kanssa.. Kuten ei heidän veljensäkkään saanut, eihän koskaan saisi edes varttua isoksi.. Toivottavasti hänen pentetoverinsa voisivat. Mielessäni myllersi kun tuijotin emoa. Minulla oli niin paljon sanottavaa.. Aukaisin suuni valmiiksi puhumaan mutta emo keskeytti minut. Hän puheli kuinka hienoja kissoja olimme mutta kun hän puhui minusta niin silmäni kostuivat kyynelistä.
’Niin olen löytänytkin jo, olen löytänyt rakkautta’ liikutan suutani päästämättä ääntäkään ulos, en kyennyt. Tassutin musertuneena emoni viereen ja työnsin kuononi hänen turkiinsa, siinä oli vielä hänen tuoksuaan vaikka se peityi jo selvästi kuolemanhajun ale..
”Hyvää matkaa.. Kerro terveisiä oravapennulle.. Ja muille..”, kuiskaan. ”Nyt sinä saat elää ihanan elämän tähtiklaanissa.. Saat elää niinkuin soturi.. Niinkuin olisit varmasti halunnut.. Mutta miksi sinun piti jättää minut.. Tälläisellä tavalla?” mauun hiljaa sydän syrjällään. Nousen kuitenkin seisomaan ja tassutan lavat lysysä ulos pesästä. Huomaan nopsaliekin ja tassutan tämän hymyilen väkinäisesti.
Hei”, mauun silmät sirrilla yritäen estää kyyneleet. Kolli viittasi minua istumaan joten istahdin noin hiirenhännänmittan päähän kollista.
“Hei, ja anteeksi”, kolli tervehti minua anteeksi pyytävästi ja hymyili pienesti.
“Ei se mitään”, vastaan hymyillen väkinäisesti. Nyt kolli hymyili vielä näkyvämmin.
“Oliko sinulla jotakin asiaa? Tai siis toki voin muutenkin olla kanssasi mutta-” kolli maukui. Olin vähän hämilläni kollin käytöksestä.
“Ymmärsit varmaan mitä tarkoitin”, kolli naurahtaa ja vilkuilee ympärilleen. Sirristelin silmiäni hetkisen mutta ajatukseni siirtyivät takasin sypressikuiskeen kuolleeseen ruumiseen, en kyennyt enään estämään itkua vaan purskahdin vuolaaseen nyyhkytykseen.
”Mikä hätänä?” nopsaliekki kysyi huolestuneen oloisena.
”Emo.. Sypressikuiske.. Sypressikuiske.. On kuollut.. Emo on poissa..” nyyhkähdän.
”Voi ei. Otan suuresti osaa. Jos haluat puhua siitä, olen tässä. Voimme myös tehdä jotain, jos se tuntuu paremmalta ajatella jotain muuta juuri nyt.” nopsaliekki lohduttaa.
”Kiitos.. Haluaisin tehdä jotain mikä auttaa.. En halua puhua emosta nyt.. Voisimmeko mennä kävelylle?” mauun silmät surusta viirussa. Nopsaliekki nyökkäsi hymyilen. Katselin kollia hymyilen ja nousin seisomaan. Tassutimme ulos leiristä, voisimme siinä sivussa ehkä saalistaakin vähän.
//nopsis?
