Hiilihammas
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Olin jäänyt vielä hetkeksi ulos nauttimaan ilta-auringosta, kun Korppitassu oli jolkotellut takaisin parantajan pesälle. Olin kyllä luvannut äänettömästi oppilaalle meneväni kohta itsekin nukkumaan, mutta juuri nyt minun tarvitsi viettää vähän aikaa omassa ihan vain seurassani. Viime aikoina oli tapahtunut niin paljon kaikenlaista, etten ollut edes ehtinyt vielä prosessoida sitä kaikkea läpi.
Huomenna Korppitassu pääsisi kiinnittymään takaisin arkeen. Olin varma siitä, että hänestä tulisi varsin pian soturi. Vaikka naaras ei ollutkaan pystynyt harjoittelemaan normaaliin tapaan mestarinsa kanssa, koska oli joutunut viettämään viimeiset pari päivää parantajan pesällä loukkaantumisen takia, Hallavarjo huomaisi varmasti siitä huolimatta kehityksen oppilaansa työskentelykyvyssä ja taidoissa. Loppujen lopuksi Korppitassulla ei siis ollut kamalan pitkä matka kiriä minua kiinni.
Lisäksi klaaniin oli tullut uusi pentu – tarkemmin sanoen Vadelmapentu. Nuori kissa oli löydetty haahuilemasta läheltä klaanin rajaa, minkä jälkeen hänet oltiin tuotu klaaniin ja hyväksytty sen jäseneksi. Ei ollut vaikea päätellä, mistä kolli oli saanut nimensä: hänen kirkkaan vaaleanpunainen nenänsä paistoi hännänmittojen päähän. Kun Vadelmapentu oli liittynyt pentutarhaan muiden sitä asuttavien pentujen ja Aurinkokajon joukkoon, olin alkanut ajatella asioita. Ensimmäisenä mieleeni oli juolahtanut toiveikas ajatus siitä, että saattaisin mahdollisesti saada jonkun pennuista oppilaakseni tulevina aikoina. Siihen oli kyllä vielä aikaa, mutta ainakin ehtisin valmistautua mestarina olemiseen hyvin ennen sitä. Sen jälkeen olin alkanut ajatella omien pentujen hankkimista, vaikka se ei ehkä ollutkaan vielä tämän hetken asia. Olisi hienoa päästä jatkamaan Eloklaanin perintöä omien jälkeläisten kautta, mutta perhettä ei voinut perustaa yksinään. En ollut ainakaan vielä kokenut ketään klaanin naaraspuolista yksilöä kohtaan sellaista palavaa tunnetta, joka kertoisi halusta sitoutua yhteen loppuelämäksi, joten toistaiseksi haave jälkikasvuista saisi jäädä vielä vain haaveeksi.
Oli tullut hämärää, kun havahduin ajatuksistani takaisin tähän maailmaan. Aurinko oli kadonnut puiden taakse ja jättänyt jälkeensä punertavan taivaan. Könysin itseni ylös, ja köyristin selkäni kaarelle. Haukotus karkasi suustani, kun otin suunnaksi sotureiden pesän. Ajattelin viimein noudattaa ystäväni kehotusta ja mennä nukkumaan. Tarvitsisin voimiani, sillä en tiennyt, mitä huominen toisi tullessaan mukanaan. Ehkä joutuisin pelastamaan Korppitassun taas jostain uudesta pinteestä. Ajatus sai minut hymähtämään hiljaa, samalla kun käperryin omalle vuoteelleni.
Seuraavana aamuna heräsin vasta aurinkohuipunhetken tienoilla. Olin itselleni hieman vihainen siitä, että olin antanut itseni nukkua niin pitkään, mutta tiesin että minun oli turha murehtia sitä nyt.
Liljatuuli kertoi Korppitassun ehtineen lähteä jo harjoituksiin Hallavarjon kanssa, kun olin käynyt kyselemässä oppilasta parantajan pesällä. He olivat lähteneet liikkeelle heti varhain aamusta, joten parantaja arveli heidän palaavan vähän ajan päästä. Koska minulla ei ollut ollut parempaakaan tekemistä, olin siirtynyt aamupalalle aukiolle.
Tänään oli taas yksi niistä aurinkoisista päivistä, jotka ajoivat kissat ulos pesistään nauttimaan hiirenkorvasta. Totta puhuakseni olisin voinut tottua tähän: ruokaa oli yllin kyllin, päivät olivat toinen toistaan lämpimämpiä ja valoisampia, eikä minkään maailman huolista ja murheista ollut tietoakaan. Edes Kuolonklaanin uhka, joka leijui alati painostavana ukkospilvenä klaanin kissojen yllä, ei tuntunut enää niin suureelliselta.
Samassa huomioni kiinnitti piikkihernetunnelin suunnalla tapahtuva liikehdintä. Silmänräpäystä myöhemmin aukiolle tupsahti Hallavarjo, jonka heti kintereillä tuli Korppitassu. Oppilaan turkista roikkui lehtiä ja muuta roskaa, mutta hänen silmänsä loistivat ylpeydestä. Huomasin, että hänen leukojensa välissä oli pulska hiiri. Se selittikin naaraan epätavanomaisen hyväntuulisuudem.
Seurasin katseellani, kun Korppitassu kuunteli loppuun Hallavarjon asian, jonka jälkeen hän lähti kiikuttamaan saalistaan tuoresaaliskasalle. Samalla hetkellä hän näytti tajuavan minun tarkkailevan itseään. Huiskautin hänelle häntääni tervehdykseksi. Korppitassun kasvoille levisi leveä hymy, ja tämä lähti tassuttelemaan minua kohti häntä pystyssä.
”Hei vaan”, kehräsin iloisesti. ”Sinulla näyttää olleen tänään saalistusonnea matkassa.”
Korppitassu istahti minua vastapäätä, ja nyökkäsi. ”Niin on. Ja arvaa mitä: Hallavarjo lupasi, että menemme tänään yöpartioon.”
Räpäytin silmiäni vähän yllättyneenä – tai oikeastaan tosi paljon yllättyneenä. Se ei kuulostanut yhtään Hallavarjon tapaiselta. Muistin hänet kissana, joka ei enää järjestänyt mitään ylimääräistä toimintaa harjoitusten lopuksi. Tuumasin lopulta vain, että hän ehkä halusi antaa Korppitassulle hyviäkin muistoja oppilaana olemisesta kaikkien niiden huonojen kokemusten lisäksi.
”Sehän on hienoa! Harjoittelitteko te tänään pelkästään saalistamista?” kysyin, ja nuolaisin samalla viiksiini tarttuneen tähteen pois.
//Korppi?
//622 sanaa
