Talvikkitakku
Kirjoittaja: Aura
Talvikkitakun katseessa välähti ripaus myötätuntoa, kun hänen ystävänsä naukui hänelläkin olevan huono olo. Naarasta ärsytti, mokoma erakko oli tullut ja tartuttanut tämän mysteerisairauden metsän kissoihin. Tämä ei ainakaan lisännyt naaraan arvostusta erakkosyntyisiä kohtaan. Olisi saanut sairastella ihan vain keskenään. Punaturkkinen oli vetämässä syvään henkeä, kunnes raju yskänpuuska keskeytti hänet. Talvikkitakku yritti nousta pystyyn yskimään verta, mutta hänen tassunsa eivät pysyneet pystyssä. Naaraskissa kaatui kyljelleen ja veripisarat tahrivat hänen valmiiksi sotkuiset tassunsa. Talvikkitakun korvat kääntyilivät kuuntelun merkiksi, mutta hän ei kyennyt muuta kuin nyökkäämään Yövarjolle, joka toivoi, että yrtin hakijat löytäisivät yrtin helposti. Samaa Talvikkitakkukin toivoi, hän ei halunnut kuolla muiden virheiden takia! Se olisi todella typerä tapa menettää oma henki. Talvikkitakusta tuntui kuin hänen päänsä räjähtäisi hetkenä minä hyvänsä ja kyyneleet kihosivat tahtomattaan hänen silmiinsä. Muiden kissojen puhe tuntui naaraan korvissa raastavalta ja Talvikkitakun oli pakko haudata hänen päänsä sammaliin päästäkseen edes hetkeksi meteliä pakoon. Kaikki äänet jyskyttivät hänen päässään paholaisen lailla ja Talvikkitakun hengitys oli kiihtynyt. Naaraan silmien valkuaiset vilkkuivat ja naarassoturin sydän hakkasi kovempaa kuin koskaan. Talvikkitakusta tuntui kuin hän kuolisi siihen paikkaan ja pieni pelko oli salakavalasti hiipinyt hänen luokseen. Naaras ei halunnut kuolla, ei ainakaan näin! Hänellä oli niin paljon elettävää. Kuka nyt pitäisi Kuutamotassun ruodussa? Lopulta päänsärkykohtaus hellitti hiirenmitallisen verran ja naaras kaivautui sammalien joukosta näkyville. Talvikkitakku ei edes jaksanut luoda pahoittelevaa katsetta Yövarjolle, vaikka olikin lopettanut heidän keskustelun kuin seinään.
”Juosta, minä meinaan juosta”, naaras vastasi raskaasti ja pyyhkäisi tassullaan suolaiset kyyneleet pois. Naaras lisäsi myös mielessään, että hän meinasi myös ärsyttää Kuutamotassua entistä enemmän. Pesässä löyhkäsi veri ja se sai Talvikkitakun yökkimään. Nyt kun hän ajatteli asiaa, hän ei saanut sitä pois mielestään ja keskittyi vain pesän löyhkiin. Ilmassa leijui myös oksennuksen ällöttävä haju ja se lopulta sai Talvikkitakun myös oksentamaan. Naaras nyrpisti nenäänsä ja kakoi sammalien viereensä.
”Miltä tuntuu olla soturi, Yövarjo?” Talvikkitakku kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen, vaikka naaras olikin ollut vasta hetken soturina, siitäkin ison osan sairasvuoteen vankina. Punaruskean kissan silmät olivat väsyneet ja voipuneet, hyvä kun hän edes jaksoi nostaa päätään. Yrttien hakijat saisivat pistää vauhtia, hänen koko elämänsä valui pesän vuoteella hukkaan!
//Yö?
