Mesi
Kirjoittaja: Elandra
Lauhalaukka tuli rinnalleni, kun taivalsimme eteenpäin.
”Kuinka pitkälle jatkamme tänään?” kuolonklaanilaiskolli kysyi epäröimättä. Vilkaisin nopeasti ensin soturia, ja sitten taivasta. Aurinko oli jo ohittanut huippunsa, ja pian alkaisi hämärtää.
”Levätään yön yli jossakin turvallisessa paikassa”, sanoin tasaisella äänellä. Vastaus kelpasi laikukkaalle kissalle, joka jättäytyi vähän matkan päähän minusta. Lauhalaukka vaikutti mukavalta kissalta. Hän kertoi avoimesti elämästään Kuolonklaanissa sekä klaanitovereistaan. Hyvä puoli meidän kannaltamme oli se, ettei kolli ollut kertaakaan ylistänyt Pimeyden Metsää, eikä kieltänyt harkitsevansa uskoa Tähtiklaaniin. Kenties kolli voisi liittyä Eloklaaniin ja solmia liiton Tähtiklaanin kanssa, jolloin hän voisi kuolemansa jälkeen liittyä esi-isiemme seuraan. Toisaalta, kollilla oli Kuolonklaanissa takuulla enemmän kuin me voisimme ikinä hänelle tarjota. Hänen ystävänsä sekä koko perheensä oli siellä. Toki mekin tulimme juttuun, mutta olisiko se tarpeeksi?
Illan tultua pysähdyimme saalistamaan erään kaksijalkalan laitamille rauhalliseen sekametsään. Olimme päättäneet, että vastedes kiertäisimme vastaamme tulevat kaksijalkalat, jos se suinkin oli mahdollista. Emme tahtoneet törmätä enää toisiin samankaltaisiin porukoihin, mitä kujakissat olivat olleet edellisessä kaksijalkalassa. Minä ja Lauhalaukka saalistimme, ja Daisy jäi Liljan kanssa rakentamaan meille pientä pesän kaltaista rakennelmaa. Hiivin aluskasvillisuuden seassa oravan hajujäljen perässä. Jälki oli tuore, joten olin varmasti lähellä pörröhäntäistä otusta. Pian oranssi häntä vilahtikin pähkinäpensaan alastomien oksien suojassa. Orava kaiveli maasta jotakin, joka kai oli pähkinä. Se keskittyi touhuihinsa niin kovasti, ettei huomannut minun lähestyvän sitä. Kuljin eteenpäin askel kerrallaan ja välttelin oksien päälle astumista. Kun olin tarpeeksi lähellä, ponkaisin itseni vauhtiin kohti oravaa. Se vingahti huomatessaan minut ja yritti pakoon. Parin ketunmitan päästä sain oravan kiinni ja iskin sitä käpälälläni. Orava kieri maassa, eikä kerennyt tarpeeksi nopeasti ylös. Loikkasin sen päälle ja tartuin hampaillani sen niskasta. Nopealla ja kivuttomalla liikkeellä väänsin eläimen niskat poikki. Kiitin Tähtiklaania saalisonnesta ja päätin palata muiden luokse.
Tänään oli hyvä onni saaliin kanssa, sillä joskus saalistamiseen kului paljon aikaa. Lauhalaukka ei ollut vielä palannut tullessani takaisin. Annoin Liljan ja Daisyn syödä ensin. Saatoin vain toivoa, että kuolonklaanilainen saisi jotakin syötävää, sillä muuten vatsani saisi täytettä vasta aikaisintaan huomisaamuna.
”Kiitos Mesi, ja kiitos Tähtiklaani”, Lilja hymyili lämpimästi ennen kuin hän alkoi syödä oravaa. Daisy ei kiitellyt, vaan kävi suoraan kiinni saaliiseen. Hetken kuluttua oksa rasahti lähettyvillä, ja käännähdin tulijan suuntaan. Lauhalaukka käveli luoksemme suussaan eloton jänis. Se oli koon perusteella melko nuori, mutta kyllä siitä kahdelle riittäisi syötävää.
”Ai, te olette jo aloittaneet”, kolli sanoi ja viittoi Liljan ja Daisyn suuntaan. Kolli laski saaliin eteeni, ja aloimme syömään sitä vuorotellen.
Syötyämme kävimme nukkumaan Liljan ja Daisyn rakentamaan pesään. Se oli ahdas neljälle kissalle, mutta se kelpasi hyvin. Olimme joutuneet nukkumaan kuiden aikana pahemmissakin paikoissa. Uni tuli nopeasti.
Tähtiklaanin tuttu nummimaisema avartui eteeni, kun avasin silmäni. Helmiloiste ja Rantatähti tulivat luokseni kuten joka yö.
”Pääsemmekö me uuteen kotiimme ennen lehtikadon alkua?” esitin kysymyksen tervehdyksien jälkeen.
”En usko. Matkaa on vielä paljon jäljellä”, Rantatähti totesi valehtelematta. Nyökkäsin kiitollisena siitä, että entinen päällikkö oli edes vastannut kysymykseeni. Toisinaan kaksikko jätti vastaamatta kysymyksiin ja totesi vain, ettei Tähtiklaanikaan voi kaikkea kertoa.
”Mitä me teemme tänä yönä?” kysyin peittelemättä innokkuuttani. Helmiloiste antoi Rantatähdelle puheenvuoron.
”Opetan sinulle oppilaan koulutukseen liittyviä asioita. Käydään läpi kaikki, mitä oppilaan tulee osata ennen soturinimitystään. Lisäksi voin kertoa sinulle muutamia tapoja opettaa asioita. Jokaisella mestarilla on oma tyylinsä, ja sinunkin täytyy löytää omasi”, kollikissa sanoi tasaisella äänellä. Nyökkäsin jälleen. Helmiloiste poistui luotamme, ja jäimme kahden Rantatähden kanssa.
En olisi millään malttanut nousta ylös lämpimästä vuoteesta, mutta oli pakko. Aurinko oli jo noussut, ja olisi jatkettava matkaa. Välillä matkanteko ei maistunut ollenkaan. Olisin halunnut pysyä edes vähän aikaa aloillani samoissa maisemissa.
”Kauanko te olette tehneet matkaa?” Lauhalaukka esitti kysymyksen, kun pääsimme liikkeelle. Kohautin lapojani ja laskeskelin nopeasti miten kauan matka oikein oli kestänyt. Olimme lähteneet liikkeelle lehtisateen alun aikoihin, ja nyt oli jo lähes lehtikato.
”Yli muutaman kuun”, totesin.
”Kauanko olette parhaillanne olleet samassa paikassa?” kuolonklaanilainen jatkoi. Olikohan hänkin jo kyllästynyt tähän jatkuvaa kävelemiseen. Kenties kolli halusi tietää, miten nopealla tahdilla me tulisimme etenemään.
”Se oli pisin aika, mitä vietimme kaksijalkalassa. Tähtiklaani kertoi, ettemme olisi perillä ennen lehtikatoa”, totesin rauhallisella äänellä. Daisy pysähtyi nopeasti, ja kiljaisi:
”Lehtikatoa?! Emmehän me mitenkään selviä täällä lehtikadon aikaan!” Koska kilpikonnakuvioinen naaras ei jatkanut matkaa, me muutkin pysähdyimme. Käännyin rauhallisesti ystävämme puoleen.
”Selviämme jos pidämme yhtä”, lupasin rauhallisella äänellä. Daisy pudisteli päätään.
”Mutta pian tulee kylmä, lumi sataa maahan ja riista vähenee. Mehän jäädymme yöllä kuoliaiksi!” naaras kiljaisi hermostuneena.
”Kyllä me selviämme. Ehkä siitä tulee haastavaa, mutta se palkitaan sitten, kun pääsemme uuteen kotiimme”, lupasin. Daisy huokaisi.
”Lupaatko, että me selviämme?” naaras kysyi hiljaisella äänellä ja katsoi minua suoraan silmiini.
”Lupaan. Jatketaan nyt matkaa, että pääsemme kiertämään tämän kaksijalkalan vielä tämän päivän aikana”, sanoin. Daisy ei väittänyt vastaan, vaan lähti kulkemaan perässämme eteenpäin.
Jonkin ajan päästä käännyin Lauhalaukan puoleen.
”Tähtiklaani kertoi minulle viime yönä oppilaan kouluttamisesta. Mietin vain, että voisitkohan sinäkin kertoa siitä minulle vähän. Olisi mielenkiintoista kuulla, miten oppilaan koulutus hoidetaan Kuolonklaanissa”, sanoin ja katsoin kirjavaa kollia kysyvästi.
//Lauha tai Lilja?
// 794 sanaa
