Nokkospentu
Kirjoittaja: Rita
Kävelin kehää pentutarhassa. Minulla ei yksinkertaisesti ollut mitään tekemistä. Olisin halunnut mennä leiriin seikkailemaan, mutta tiesin, ettei emo päästäisi minua yksin, eikä hän itse todennäköisesti jaksaisi lähteä kanssani. Koin itse olevani valmis seikkailemaan leirissä yksin, mutta kai emon sanaa oli kunnioitettava. Emo itse makoili pentutarhan nurkassa kohdassa, jossa karhunvatukkapensaan läpi pääsi auringonvaloa. Emon mukaan nyt oli hiirenkorva, ja sen takia ilmat olivat lämpenemässä. Omasta mielestäni hiirenkorvan aikaan oli kaunista. Olin katsellut leiriä pentutarhan suuaukon läpi, ja nähnyt valkoisen aineen hiljalleen vähentyvän. Isä, Mesitähti, oli kertonut sen olevan lunta. Hymyilin ajatellessani isääni. Hän oli niin mahtava! Kunpa hän tulisi pian taas katsomaan meitä. Ja kun olisin päässyt oppilaaksi, saisin kulkea leirissä vapaasti, ja siten näkisin häntä enemmän. Lisäksi saisin hyvän mestarin, tiesin sen. Isä valitsisi minulle ja sisaruksilleni varmasti hyvät mestarit. Emo ja isä olivat kertoneet minulle jotain siitä, miten klaani toimi. Erityisesti isä oli kertonut minulle kohtia soturilaista. Halusin jo päästä oppilaaksi! Tekemisenpuute oikeasti ärsytti minua, joten päätin mennä puhumaan emolle. Tassuttelin määrätietoisena hänen luokseen, ja tökkäsin häntä käpälälläni. Emo näytti nukkuvan, eikä reagoinut. Tökkäsin uudestaan. Sekään ei tuottanut tulosta.
”Emo, herää”, nau’uin. Ääneni ei ollut liian kova, mutta tarpeeksi kuuluva herättämään hänet. Emo hätkähti ensin, mutta sitten tajusi sen olevan minä.
”Mitä nyt, Nokkospentu?” hänen suunsa venyi haukotukseen, kun hän venytteli ja nousi sitten istumaan. Minusta tuntui hetkellisesti pahalta, että olin herättänyt hänet, mutta emo ei onnekseni vaikuttanut vihaiselta.
”Halusin vain puhua sinulle. Minulla on tylsää”, ilmoitin, ja istahdin hänen viereensä.
”Voi pikkuinen”, emo nuolaisi päälakeani. Kavahdin heti kauemmas ja näytin hänelle leikkimielisesti kieltä. Emo naurahti hiukan, ja näpäytti korvaani kevyesti.
”Olet tullut minuun. Sinullakin näyttää olevan korvatupsut”, hän huomautti. Ai. En oikein tiennyt, mitä asiasta ajatella. Oli tavallaan hienoa, että näytin emoltani. Yritin nähdä korvatupsut, mutta silmäni eivät harmikseni kyenneet katsomaan niin ylös. Raavin korvantaustaani takajalallani, sillä sitä kutitti. Ravistelin lopuksi turkkini. Päätin kysyä emolta soturilaista.
”Miksi soturilaki on olemassa, ja kuka sen on keksinyt?” kysyin suoraan, ja kallistin päätäni hiukan. Paloin oikeasti halusta tietää. Mitä enemmän tiesin jo valmiiksi ennen oppilaaksi tuloa, sitä parempi soturi minusta tulisi. Ja halusin olla hyvä Eloklaanin soturi!
”Siinäpä iso kysymys”, emo huokaisi, ja mietti hetken.
”Isäsi Mesitähti kertoi aikoinaan minulle, että soturilaki on laadittu, että kissat voisivat elää rauhassa ja sovussa keskenään”, emo kertoi. Hymyilin. Isä oli niin viisas.
”Mistä puhutte?” käännähdin kuullessani tutun äänen takaani. Tunnistin heti tulijan siskokseni, Rastaspennuksi.
”Hei!” tervehdin häntä, ”Kysyin emolta soturilaista.”
”Haluatko sinäkin kuunnella?” Aurinkokajo kysyi lämpimästi.
”Joo, kiinnostavaa!”, Rastaspentu nyökkäsi, ja asettui istumaan viereeni. Pukkasin siskoani leikkimielisesti kylkeen. Olimme siskoni kanssa melko samanlaisia, jonka takia tulimme hyvin toimeen keskenämme.
”Kuten olin sanomassa, tietoni mukaan soturilain keksivät kauan sitten eläneet kissat Tähtiklaanin avulla”, emo jatkoi. Vau! Soturilain täytyi olla todella vanha!
”Oliko Tähtiklaani se hyvä klaani, joka vartioi meitä ylhäältä tähdistä?” kysyin. Emo nyökkäsi.
”Uskooko se viereinen klaanikin Tähtiklaaniin?” siskoni tiedusteli.
”Ai Kuolonklaaniko? Ei, he uskovat toiseen… asiaan. Mutta nyt, menkäähän tekemään jotain muuta”, emo hätyytteli meidät pois, ja käpertyi taas nukkumaan.
”Ajattele, vähän siistiä tietää, että Tähtiklaani on puolellamme!” nau’uin innostuneesti Rastaspennulle. Halusin kipeästi tietää Tähtiklaanista lisää. Päätin kysyä asiasta myöhemmin isältä. Hän varmasti tietäisi asiasta enemmänkin, olihan hän klaanin päällikkö.
”Mitä tehtäisiin?” Rastaspentu pohti ääneen. Mietin hetken.
”Pelataanko sammalpalloa?” ehdotin viimein, ja aloin jo pyörittelemään pentutarhassa lojuvista sammaleista palloa.
”Pelataan vain”, sisko hymyili, ”Pyydetäänkö muitakin mukaan?” Vilkaisin muita sisaruksiani. Karpalopentu ja Kaurispentu näyttivät kumpikin oleskelevan yksikseen pentutarhassa.
”Minä käyn kutsumassa Kaurispennun, ja sinä karpalopennun. Sopiiko?” ehdotin, ja siskoni nyökkäsi. Tassuttelin veljeni luo.
”Hei, Kaurispentu”, tervehdin, ”Haluatko tulla pelaamaan sammalpalloa kanssamme?”
//Kauris? Muut sisarukset?
//577 sanaa
