Mesitähti
Kirjoittaja: Elandra
Keskustelu Varjoliekin kanssa keskeytyi, kun saavutimme puunrunkosillan. Entinen oppilaani loikkasi tottuneesti puunrungon päälle ja käveli sen toiseen päähän, loikaten sitten alas rungolta vastarannalle. Varjoliekistä oli kasvanut aito eloklaanilaissoturi. Hän liikkui metsässä kuin kuka tahansa klaanikissa. Mikäli en olisi tiennyt, en olisi uskonut kollin syntyneen kotikisuksi klaanikissan sijasta.
”Minäkin olen ikuisesti kiitollinen siitä, että tunnet Eloklaanin kodiksesi. Se vahvistaa uskomustani siitä, että kenellä tahansa voi olla klaanikissan sydän”, nau’uin hymyissä suin nuorelle kollisoturille. Vuodenaikojen saatossa Varjoliekistä oli tullut tärkeä osa sekä Eloklaania että minun elämääni. Olin todella onnellinen siitä, että soturi oli löytänyt oman paikkansa klaanista. Hän oli aivan eri kissa kuin silloin vuodenaikoja sitten, kun olin löytänyt hänet yksin ulkoa. Hän oli ollut epäluuloinen ja varautunut, ja luottaminen muihin kissoihin oli aluksi tuntunut olevan täysin mahdotonta.
Enempää en ehtinyt sanoa, kun kuulin lähistöltä kantautuvan voimakasta murinaa. Pysähdyimme välittömästi ja katseeni alkoi seilata metsikköä läpi. Näin oranssin vilahduksen puunrunkojen ja alastomien pensaiden oksien välistä. Korviini kantautui kissan sähinää. Tuuli liikkui takaamme kohti kettua ja kissaa, joten petoeläimen haju ei ollut kulkenut meidän suuntaamme. Vilkaisin Varjoliekkiä, joka näytti myös jännittäneen lihaksensa. Hänen katseensa oli nauliintunut ketunmittojen päässä käynnissä olevaan taisteluun.
”Tule, mennään”, nau’uin soturille ja viitoin tämän perässäni eteenpäin kohti kamppailua. Kun pääsin kissan ja ketun lähelle, huomasin kissan olevan muukalainen. Mustaturkkinen naaras väisteli parhaansa mukaan ketun hampaita, yrittäen löytää sopivan kohdan hyökkäykselleen. En aikaillut, kun kettu seisoi selin meihin päin, vaan hyökkäsin kohti punaturkkista petoa. Vaikka kissa olikin minulle tuntematon, koin tehtäväkseni auttaa häntä. Kettu päästi ilmoille kovaäänisen rääkäisyn, kun loikkasin ketterästi sen selkään. Se antoi mustaturkkiselle erakolle tilaisuuden hyökätä, ja hän käytti sen. Naaras teki nopean syöksähdyksen kohti pedon kurkkua, mutta hyökkäys epäonnistui ketun iskettyä käpälänsä vasten naaraan kylkeä. Kissa lennähti aluskasvillisuuden sekaan, mutta onneksemme kettu keskittyi taas irroittamaan minut selästään. Pitelin kynsin ja hampain kiinni ketun niskavilloista, kun se riuhtoi itseään sinne tänne saadakseen otteeni lipeämään. Kun otteeni alkoi väsyä, minun oli irtaannuttava ketusta. Loikkasin sivuun aluskasvillisuuden sekaan, aivan naaraskissan viereen. Vilkaisin tätä luottavainen ilme kasvoillani.
”Me autamme sinua”, lupasin, muttei aikaa pidemmälle keskustelulle ollut, sillä kettu oli käymässä Varjoliekin kimppuun.
//Varjo tai Kalla?
KP-boosti käytössä
