Kultatassu
Kirjoittaja: Auroora
”Tietysti!” vastasin epäröimättä. ”Ei minulla koskaan niin kiire tule olemaan, ettenkö ehtisi. Sitä paitsi Liljatuulen ja Leimusilmän auttaminen ei ole yhtään vähemmän tärkeää kuin soturin tehtävät!”
Oppiminen oli aina hauskempaa ja myös helpompaa jonkun ystävän kanssa, joten Kimalaistassun ehdotus oli loistava. Parantajakaksikko ei varmasti panisi pahakseen, jos auttaisimme heitä aina silloin tällöin. Heidän työtään helpottaisi varmasti, jos minä ja Kimalaistassu hoitaisimme yksinkertaisempia askareita pois alta. Eivätkä soturin tehtäväni tulisi auttamisen tielle, sillä en pitänyt niitä ollenkaan yhtä tärkeinä. Metsästämistä kenties, mutta rajapartioissa käyminen oli melko turhaa. Ehkä jotkut ajattelivat, että se tekisi minusta huonon soturin, mutta tiesin olevani oikeassa.
Viimein oli koittanut odottamani päivä: minusta nimitettäisiin soturi. Tunsin oloni hieman haikeaksi. Vaikka olinkin onnellinen siitä, että koulutukseni olisi viimein takana, oli oppilasajaltani kertynyt paljon tärkeitä muistoja. Harjoitukset ystävieni kanssa, kokoontumiset, uuden oppimisen ilo. Oppilaana olin ikävöinyt pentuaikoja, jolloin olin ollut velvollisuuksista täysin vapaa – en ollut tajunnut silloin, miten huoletonta oppilaselämäkin oli. Nyt päiväni täyttyisivät partioissa käymisestä harjoitusten sijaan. Olisin vastuussa itsestäni, minua eivät enää holhonneet kuningattaret tai mestarini. Olisin täysi Eloklaanin jäsen.
Eniten jäisin ikävöimään ystäviäni, mutta tiesin, että he seuraisivat minua pian omilla nimityksillään. Ampiaistassu ja kumppanit eivät olleet paljoa minua nuorempia, ja Laventelitassu ja Talvikkitassukin saisivat pian nimensä. En siis joutuisi olemaan kauaa yksin; ja kuka tietää, ehkä löytäisin soturienkin joukosta ystävän jos toisenkin.
Kuulin Mesitähden kutsuvan klaanin kissat koolle. Astelin itsekin lähelle Litteäkiveä, jonka päällä Eloklaanin päällikkö jo odotti. Olin nähnyt muiden nimityksistä miten minun tulisi toimia, mutta pelkäsin silti, että möhlisin tilanteen jotenkin. En ollut kissa, joka erityisesti välitti muiden mielipiteistä, mutta se ei tarkoittanut, että mielelläni mokaisin yhden elämäni tärkeimmistä tapahtumista.
Pian Eloklaanin kissat olivat saapuneet koolle leirin aukiolle. Näin klaaninvanhimpien astelevan ulos pesästään. Kohtasin Kirsikkakuonon katseen ja vastasin iäkkään naaraan lämpimään hymyyn. Toivoin vanhusten tietävän, etten lopettaisi heidän luonaan vierailua, vaikken enää olisikaan oppilas.
”On tullut aika nimittää uusi soturi”, Mesitähti aloitti, kun eloklaanilaiset olivat hiljentyneet kuuntelemaan. Päällikön vihreä katse osui minuun. ”Kultatassu, astu Litteäkivelle.”
Tein työtä käskettyä ja pian seisoin päällikön vieressä, leiri alapuolellani. Tuntui kummalliselta seistä tässä klaanin tärkeimmän kissan rinnalla. Minun olisi nautittava tästä hetkestä, sillä tuskin enää koskaan olisin samanlaisessa tilanteessa.
”Minä Mesitähti, Eloklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen”, Mesitähti lausui ikiaikaiset sanat. ”Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi.”
Totisesti olin. En varmasti koskaan tulisi olemaan valmiimpi, vaikka aina olikin parantamisen varaa.
”Kultatassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania, jopa henkesi uhalla?” päällikkö kysyi. Vastaukseni oli selvä, vaikka ääneni ei kuulostanut kovin varmalta. Minulla oli edelleen omat epäilykseni soturilain tarpeellisuudesta, mutta tietysti puolustaisin klaanini kissoja viimeiseen hengenvetoon.
”Lupaan.”
Mesitähti nyökkäsi.
”Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Kultatassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Kultasiipenä. Tähtiklaani kunnioittaa lempeyttäsi ja epäitsekkyyttäsi, ja hyväksymme sinut Eloklaanin täydeksi soturiksi.”
Aukio täyttyi hurraahuudoista, kun klaanin kissat toistivat uutta nimeäni. En ollut koskaan tuntenut itseäni niin ylpeäksi. Tuona hetkenä tunsin, miten tärkeitä nuo oppilaana vietetyt kuut olivat. Olin tehnyt suuren työn, ja nyt pääsin juhlistamaan saavutustani.
Astelin alas Litteäkiveltä onnittelujen keskelle. Nyökkäilin kohteliaasti puolelta toiselle, kun klaanin jäsenet kerääntyivät ympärilleni onnentoivotustensa kanssa.
