Mesitähti
Kirjoittaja: Elandra
Päivät matelivat eteenpäin. Mitä enemmän odotimme hiirenkorvaa, sitä hitaammin se tuntui saapuvan. Tuntui kuin lumi olisi jäänyt maahan pysyäkseen, vaikka tiesin sen olevan vain kuvitelmaani. Tänä vuonna hiirenkorva vain tulisi myöhemmin, mutta kyllä se tulisi vielä.
Pääaukiolla oli kiire. Vaikka kissoja ei ollut paljoa, ääntä lähti ihan kunnioitettava määrä. Minttuliekki oli juuri jakanut tämän päivän partiot, ja nyt kissat etsivät tovereitaan päästäkseen lähtöön. Minulla oli tänään vapaapäivä partioinnin suhteen. Vaikka partiointia ei nyt ollut, päiväni oli kaikkea muuta kuin vapaa. Tarkoituksenani oli käydä Kuolonklaanissa sopimassa Punatähden kanssa kokoontumisesta, keskustella Minttuliekin kanssa ja yrittää löytää ajankohta, jolloin voisimme käydä Lauhalaukan kanssa etsimässä erakkokissoja. Päästin ilmoille syvän huokauksen. Olin onneksi nukkunut hyvin, joten pääkoppani toimi moitteettomasti. Aurinko oli vasta nousemassa, joten minulla olisi koko päivä aikaa askareille. Hillatassulle olin antanut vapaapäivän, sillä kolli oli pärjännyt niin mallikkaasti eilisissä kiipeilyharjoituksissa.
”Mitä mietit?” lempeä ääni sai minut säikähtämään. Liljatuuli oli ilmestynyt viereeni kuin tyhjästä. Parantajan kasvoilla oli huvittunut virne, kun hän näki minun säikähtävän. Rentouduin nopeasti sisareni seurassa, ja hymyilin tälle lämpimästi.
”Tämän päivän tehtäviä. Taitaa tulla aika kiire päivä. Miten sinulla menee?” kysyin yrittäen kääntää ajatuksen edes hetkeksi pois kiireistä. Liljatuulikin huomasi tarkoitukseni. Normaalisti tämä olisi kysynyt kiireistäni, mutta nyt naaras jätti asian siihen ja vastasi kysymykseeni:
”Ihan hyvin. Yrttejä alkaa löytymään hiljalleen enemmän, kun lumi sulaa. Kirpputassu sai eilen tikun käpäläänsä, mutta sain sen pois. Eli aika rauhallista.”
”Sentään edes jollakin”, virnistin. Liljatuuli hymyili. Sitten sisareni ilme vakavoitui.
”Oletko keskustellut Aurinkokajon kanssa?” naaraan kysymys yllätti minut. Pudistin nopeasti päätäni.
”Miksi sinä tuollaista kysyt? Juttelin hänen kanssaan pari päivää sitten. Onko jotakin sattunut?” aloin jo hieman huolestua. Aurinkokajo oli pysytellyt aika paljon sotureiden pesässä, ellei hän ollut partiossa.
”Ei mitään hengenhätää. Sinun kannattaa kuitenkin keskustella hänen kanssaan kun kiireiltäsi ehdit”, pentuetoverini totesi, ”täytyy nyt kuitenkin palata töihin. Nähdään.” Naaras kosketti kuonollaan poskeani ja päästi kurkustaan kehräyksen. Puskin sisareni turkkia hyvästiksi. Liljatuuli loikki leirin poikki parantajan pesälle.
Käänsin katseeni aukiolle jääneisiin kissoihin ja etsin katseellani sinikilpikonnakuvioista soturia. Huomasin tuuhean hännän katoavan juuri sotureiden pesään. Nousin ylös ja kävelin pesälle.
”Aurinkokajo, oletko siellä?” kysyin ja työnsin pääni pesään. Tiesin, että Aurinkokajon vuode oli pesän korkeammalla tasolla puun sisällä. Siellä nukkuivat hänen lisäkseen Minttuliekki, Lauhalaukka, Hallavarjo ja Viherkatse. Utusielu oli halunnut alemmalle tasolle, vaikka hän olisi ehdottomasti ansainnut ylemmän tason paikan. Siitä oli muodostunut kokeneimpien sotureiden nukkumapaikka. Lumihiutale oli halunnut välttämättä nukkua ystävineen alatasolla. Ketään ei pakotettu ylemmälle tasolle.
”Olen”, käheä ääni kuului puunrungon sisältä. Astuin pesään ja suoristin ryhtini, jotta näin Aurinkokajon. Naaras istui vuoteensa vierellä ja katsoi minua kysyvästi.
”Onko sinulla kaikki hyvin?” kysyin, koska en keksinyt muutakaan. Naaras ei vaikuttanut olevan yllättynyt kysymyksestäni.
”Kertoiko Liljatuuli?” soturi kysyi.
”Hän kertoi, että minun pitäisi keskustella kanssasi”, selitin rauhallisella äänellä. Aurinkokajo nyökkäsi.
”Mennäänkö ulos juttelemaan?” ehdotin. Se sopi kilpikonnakuvioiselle naaraalle. Peruutin ulos pesästä, ja soturi seurasi minua. Otimme rauhallisen paikan sisäänkäynnin liepeiltä. Aurinkokajo vaikutti vakavalta. Asia ei siis varmastikaan ollut mikään tikku käpälässä, vaan jotakin vakavampaa.
”Mikä sinulla on? Muistathan, että voit kertoa minulle ihan kaiken”, nau’uin ja katsoin hennosti hymyillen ystävääni. Aurinkokajon kasvoille ilmestyi lämmin hymy.
”Mesitähti, minä saan pentuja. Me saamme pentuja. Liljatuuli kertoi minulle eilen, enkä uskaltanut tulla sinun luoksesi, koska asian sulatteleminen vaati vähän aikaa. Voitko kuvitella, että meistä voi viimeinkin tulla ihan oikea perhe”, Aurinkokajo vaikutti ensin alakuloiselta, mutta sitten toiveikkaalta ja onnelliselta. Uutinen tuli täytenä yllätyksenä, ja naaras varmasti huomasi sen minun kasvoistani. Minusta ja Aurinkokajostako perhe? Välitin naaraasta aivan älyttömän paljon, mutta ajatus kuulosti kummalliselta. Mutta toisaalta, me saisimme pentuja. Minä saisin ihan oikean, kokonaisen perheen. Ajatus pennuista kuulosti heti aivan mahtavalta. Ja Aurinkokajo oli mitä loistavin emo, olin siitä täysin varma. Ei se ajatus perheestä kuulostanutkaan lainkaan huonolta. Kasvoilleni piirtyi lämmin hymy.
”Sehän on mahtava uutinen”, hymyilin ja puskin hennosti kuonollani soturin turkkia. Aurinkokajo alkoi kehrätä.
”Minä pelkäsin, että sinä suuttuisit”, naaras huokaisi hiljaa ja tuntui viimeinkin rentoutuvan. Kohtasin soturin keltaisen katseen yllättyneenä.
”Miksi minä suuttuisin? Sinä tiedät, että olen aina halunnut perustaa perheen. Ehkä ajankohta olisi voinut olla parempi, mutta Tähtiklaani on suunnitellut tämän näin”, sanoin pehmeällä äänellä.
”Voi Mesitähti, minä rakastan sinua”, Aurinkokajo huokaisi. Minä hymyilin. Pitkästä aikaa minusta tuntui siltä, että kaikki oli kohdallaan. En malttanut odottaa, että pennut syntyisivät ja saisin olla heidän isänsä, nähdä heidän kasvavan.
”Niin minäkin sinua.”
Aurinko kapusi koko ajan vain korkeammalle. Kun ensimmäinen partio saapui leiriin, pääsin lähtemään matkaan kohti Kuolonklaania. Jätin leirin siksi aikaa Minttuliekin vastuulle. Luotin varapäällikkööni sataprosenttisesti.
Päivä oli kirkas, mutta ilma oli kylmä. Hento tuulenvire seikkaili nummilla ja takertui vähän väliä turkkiini. Kiristin tahtiani. Matka ei saisi kestää liian kauaa. Olimme sopineet Punatähden kanssa tapaamisesta eilen. Olin käynyt rajalla tapaamassa partiota, joka oli välittänyt viestin Punatähdelle, jonka jälkeen auringonlaskun partio oli saanut kuolonklaanilaiselta viestin, että tapaaminen sopi.
Epäröiden ylitin Kuolonklaanin rajan, jonka partio oli juuri merkannut. Hidastin tahtini kevyempään juoksuun. Kuolonklaanin reviirillä sijaitseva Hehkulampi näytti alkavan sulaa. Se oli merkki siitä, että lehtikato oli päättymäisillään.
Matka Kuolonklaanin leiriin sujui nopeasti. Astuin piikkihernetunneliin varautuneena. Toki kuolonklaanilaiset olivat tietoisia minun tulostani, mutta aina täytyi olla valppaana. Milloin vain joku voisi hyökätä kimppuuni, ja siihen pitäisi osata varautua aina.
Kuolonklaanin leiri oli samanlainen kuten aiemminkin. Kissat kääntyivät minun suuntaani. Jotkut kuiskivat keskenään jotakin, ja toiset vain tarkkailivat liikkeitäni. Hetken odottelun jälkeen minua lähestyi harmaa raidallinen kissa, jonka tunnistin Henkäysvarjoksi.
”Punatähti on pesässään”, kolli ilmoitti tälle tyypillisellä, kylmällä äänensävyllä.
”Kiitos”, vastasin kohteliaasti nyökäten. Kuljin leirin reunamaa pitkin vasemmalle päin. Ohitin kaatuneen kuusipuun ja astelin vesiputouksen takana olevan pesän sisäänkäynnille.
”Punatähti, täällä on Mesitähti. Voinko tulla sisään?” kysyin kohteliaasti, vaikka Punatähti tuskin olisi tehnyt Eloklaanin leirissä samoin. Hän varmaankin olisi vain tullut pesään sen kummempia kyselemättä.
”Tule vain”, päällikkö vastasi matalalla äänellään. Punaruskea kolli istui vuoteellaan. Hän oli ilmeisesti ollut lepäämässä, sillä kollin turkki oli hieman sekaisin. Muutamalla pitkällä kielenvedolla kuolonklaanilainen siisti turkkinsa.
”Halusit keskustella. Mitä asiasi koskee?” kolli kysyi. Olin tottunut siihen, etteivät kuolonklaanilaiset halunneet vaihtaa kuulumisia Eloklaanin kanssa. Menimme vain suoraan asiaan.
”Me keskustelimme aiemmin kokoontumisista, muttemme ehtineet käydä asiaa läpi sen kummemmin. Ajattelin, että voisimme ottaa täysikuun ajan kokoontumiset tavaksi. Voisimme tavata Kuuluolan sisäänkäynnin yllä olevalla kivikukkulalla, ja vaihtaa vähän kuulumisia. Sillä tavalla meidän ei tarvitsisi järjestää tällaisia tapaamisia niin usein, jos kävisimme kaikki asiat läpi kokoontumisessa. Siitä olisi hyötyä myös Kuolonklaanille, sillä kokoontumisessa käytäisi läpi myös mahdolliset uhat, kuten reviirillä seikkailleet petoeläimet”, selostin, vaikkakin Punatähti varmasti tiesi kokoontumisen tarkoituksen. Kolli oli ollut kaiken aikaa tietoinen Tähtiklaanistakin, joten Pimeyden Metsä oli varmasti kertonut kollille enemmänkin. Punatähti pysyi hetken hiljaa.
”Olen miettinyt asiaa jonkin verran, ja kokoontuminen sopii Kuolonklaanille. Joka täysikuun aikaan Eloklaanin kissat saavat tulla reviirimme halki kivikukkulalle, ja käymme läpi kuun tärkeimmät asiat. Kuten olemme sopineet, kokoontumisissakaan ei mainita mitään Tähtiklaanista. Emme käsittele turhia asioita, vaan ainoastaan oleellisimmat”, kuolonklaanilaiskolli murahti.
”Eli nimitetyt soturit ja oppilaat, syntyneet pennut ja oleelliset tapahtumat?” varmistin vielä. Punatähti mietti hetken, kunnes nyökkäsi.
”Jos selviää, että joku kokoontumisessa on tuputtanut uskoaan toisen klaanin jäsenelle, kokoontumiset lopetetaan heti”, Punatähti sanoi ja kohtasi vihreän katseeni.
”Se sopii minulle. Eloklaani sitoutuu noudattamaan näitä sääntöjä, jos Kuolonklaani tekee samoin”, totesin. Punatähti nyökkäsi jälleen.
”Sääntöjen noudattaminen ei ole kuolonklaanilaisille ongelma.”
”Selvä. Eli joka täysikuun aikaan klaanit kohtaavat Kivikukkulalla, me kerromme oleellisimmat uutiset ja muut kuuntelevat. Ei uskon tuputtamista, mutta entä keskustelu? Kai kuolonklaanilaiset voivat keskustella eloklaanilaisten kanssa?” varmistin vielä asian.
”Sitähän me emme voi estää. Kissat voivat keskustella, mutta jokaisen täytyy muistaa, mihin klaaniin he kuuluvat”, punaruskea kolli vastasi.
”Tämä on nyt siis sovittu. Onko sinulla jotakin vielä, vai voinko palata takaisin omalle reviirilleni?” kysyin. Punatähti pudisti päätään.
”Mene vain.”
Aurinko oli ohittanut huippunsa, kun saavuin takaisin Eloklaanin leiriin. Matka oli sujunut nopeasti. Minttuliekki oli onnekseni leirin pääaukiolla, joten astelin naaraan luokse. Hän katsoi minua kysyvästi.
”Miten meni?”
”Hyvin. Sovimme kokoontumisesta. Ilmoitan siitä klaanille joko tänään tai huomenna. Onko sinulla nyt aikaa? Voisimme käydä läpi muutamia ajatuksia”, ehdotin. Minttuliekki väläytti minulle hymyn ja nyökkäsi.
”Olen vapaa loppupäivän. Käydäänkö kävelyllä? Koivumetsässä kävely rauhoittaa mukavasti mieltä ja saa ajatukset rullaamaan paremmin”, varapäällikkö ehdotti.
”Käydään vain”, vastasin. Annoin Minttuliekin lähteä edelläni leiristä. Ilmoitin ennen piikkihernetunneliin astumista Aurinkokajolle, että tämä oli vastuussa leiristä poissaolomme ajan. Naaras nyökkäsi, ja kävelin Minttuliekin perässä ulos leiristä.
”Lauhalaukka kertoi, että hän tietää sittenkin missä ne erakot saattavat asustella. Hän ei aiemmin ollut valmis kertomaan, koska heillä on hänen poikansa. Ilmeisesti ennen kaappausta Lauhalaukalla oli joku erityinen Kuolonklaanissa, joka synnytti tämän pennun. Emo oli katsonut parhaaksi, että erakot kasvattavat hänet, koska ilmeisesti naaraalla oli joku toinen kumppani, eikä hän halunnut kenenkään tietävän pennun olevan Lauhalaukan”, yritin selittää asian mahdollisimman nopeasti. Minttuliekki kuunteli.
”Aiotteko käydä hakemassa pennun Eloklaaniin? Tai no eihän se enää mikään pentu ole, vaan miltei soturi-ikäinen”, Minttuliekki hymähti.
”Se olisi tarkoitus. Yritän löytää jostain kohdin sopivan ajankohdan sille, ja sinun täytyisi olla sillä välin vastuussa klaanista. Matkassa voi mennä päivä tai enemmänkin, sillä emme tarkalleen tiedä, missä erakot asuvat nykyään”, selitin. Ylitimme joen, jonka jälkeen päätin kertoa Minttuliekille Aurinkokajon kertomat uutiset:
”Sen lisäksi minustakin tulee pian isä. Aurinkokajo odottaa pentuja.” Minttuliekki käännähti minun suuntaani yllättyneenä. Naaraan kasvoille piirtyi jälleen hymy.
”Sehän on hyvä uutinen. Pennuista tulee ensimmäiset, jotka ovat koskaan Eloklaanissa syntyneet”, Minttuliekki hihkaisi.
Oli outoa, että Punatähden tytär oli Minttuliekki. Kaksikon ulkonäkö oli melko samankaltainen, mutta Minttuliekki poikkesi kaikin tavoin luonteeltaan isästään. Punatähti oli kylmä, mutta toisaalta hän ei takuulla ollut tunteeton. Kolli varmasti välitti tyttärestään, vaikka ei sitä voisikaan näyttää. Minttuliekki oli lämmin ja ystävällinen, ja sen huomasi jo naaraan katseesta.
”Siinä taisikin olla kaikki tärkeimmät uutiseni. Kerro sinä sinun kuulumisiani, niin keskustellaan siitä kokoontumis-asiasta sitten sen jälkeen”, sanoin. En halunnut keskustella pelkästään virallisista asioista, vaan oli mukava kuulla myös Minttuliekin kuulumisia. Pidin tärkeänä sitä, että välillämme oli ystävyyttä, emmekä ainoastaan vain olleet päällikkö ja varapäällikkö, jotka keskustelivat kaiket ajat virallisista asioista.
//Minttu?
// 1580 sanaa
