Kuutamopentu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Kuutamopentu tunsi emon sydämen tasaiset lyönnit. Pentu oli juuri täyttänyt vatsansa lämpimällä maidolla ja makasi nyt raukeana emonsa pehmeää turkkia vasten. Mikäli hän ei nukkunut, hän söi – ja sama kaava toistui päivästä toiseen.
Kuitenkin eräänä päivänä Kuutamopentu huomasi jonkin muuttuneen. Kun hän avasi silmänsä, hänen edessään ei ollut enää pelkkää utua, vaan värit ja hahmot erottuivat selvästi. Sen lisäksi hän ei enää ainoastaan tuntenut emon sydämen sykettä vaan myös kuuli sen!
Kuutamopentu käänteli vaivalloisesti päätään. Voi miten raskas se olikaan! Hän tutki uudella aistillaan ympäristöään ja ilahtui nähdessään emon ensimmäistä kertaa. Naaraan lämpö ja tuoksu olivat pennulle jo entuudestaan tuttuja ja, hän olisi tunnistanut tämän vaikka silmät kiinni – tai no, silmät kiinnihän hän oli tunnistanut emon tähänkin asti. Nyt Kuutamopentu näki kuitenkin ensimmäistä kertaa emon kasvot!
”Huomenta, Kuutamopentu”, ääni jylisi. Kuutamopennulta meni hetki tajuta, että ääni lähti emosta. Kuutamopentu miukaisi ja joutui laskemaan päänsä takaisin alas, koska hänen niskoihinsa alkoi sattua. Silloin emon lämmin, karhea kieli laskeutui hänen päälaelleen ja alkoi sukia hänen turkkiaan.
Kuutamopentu tunsi sekä kuuli emon kehräävän – se oli kuin tuutulaulu. Ei mennyt aikaakaan, kun rivakat kielenvedot ja tasainen kehräys tuudittivat pienen pennun takaisin uneen.
//188 sanaa
