Sielutassu
Kirjoittaja: Käärmis
Kuuntelin Nokilinnun mielenkiintoista tarinaa elämästä ennen Eloklaania. Hän taisi sitten tietää todella millaista oli elää klaanien ulkopuolella.
“Oletko sinä sitten niin kuin… tooosi vanha?” kysyin klaaninvanhimmalta. Hän naurahti hieman.
“Kai minä olen. Olen kokenut paljon ja elänyt hyvän ja pitkän elämän Eloklaanissa”, hän totesi. Katsoin häntä itsevarmasti.
“Sitten kun minä olen soturi, lähden suurelle ja pitkälle tutkimusmatkalle ja palaan takaisin Eloklaaniin lukemattomien tarinoiden kanssa! Ja olen ensimmäinen kissa, joka on käynyt KAIKKIALLA!” ilmoitin innokkaasti. Nokilintu naurahti hieman ja Viherkatsekin päästi pienen huvittuneen kehräyksen.
“Niin varmasti teetkin, Sielupentu. Mutta muista kuitenkin, että olet edelleen tärkeä osa myös Eloklaania”, Nokilintu naukaisi lempeästi. Nyökyttelin. Tietysti minä sen nyt muistin.
Olin päässyt vastikään oppilaaksi. Kortetuike, uusi mestarini, oli näyttänyt minulle reviiriä ja se oli ollut hienoin asia ikinä! Eloklaanin reviiri oli niin suuri, eikä se edes ylettänyt kaikkialle! Rajojen toisella puolella täytyi olla varmasti niin paljon nähtävää! Olin myös törmännyt uuteen arkkiviholliseeni, elävään oravaan. Sen torahampaat ja terävät kynnet saivat niskakarvani pörhistymään ja koko kehoni jännittymään. Kortetuike olisi varmaan napannut sen, mutta olin pelästynyt olentoa niin paljon, että olin kirkaisten karannut sitä ja säikäyttänyt sen pois.
Nyt istuskelin leirissä ja yritin etutassullani napata lumenhahtuvia, jotka leijailivat alas taivaalta maata kohti. Ne olivat kauniita ja niin erikoisia, mutta sulivat lähes heti naaraan tassulle, kun hän sai niitä oikeasti napattua.
Rauhoituttuani sukimaan turkkiani luokseni tassutti toinen oppilaiden pesän asukki. Talvikkitakku oli osa oppilaita, vaikka olikin jo saanut soturinimensä, kuinka hassua! Se oli mielestäni hupaisa ajatus. Hän oli soturi ja kokenut jo elämänsä aikana asioita sekä tietysti todistanut olevansa valmis soturiksi, mutta silti naaras oli onnistunut palaamaan pari askelta taaksepäin ja päätynyt takaisin oppilaaksi. Olin yrittänyt udella asiasta aikaisemmin, mutta sain vastaukseni vain naaraan väliaikaiselta mestarilta, Salviakatseelta, joka oli vain todennut naaraan rikkoneen sääntöjä ja saanut rangaistuksekseen oppilaan aseman.
“Tiesitkö, että minä olen ollut erakko?” Talvikkitakku kysyi. Katsoin naaraaseen kiinnostuneena. Hän oli ollut erakko! Hän oli nähnyt ulkomaailman hienouksia ja päässyt seikkailemaan! Toivottavasti minäkin pääsisin joskus tutkimaan ihan kaiken Eloklaanin reviiriltä ja sen ulkopuolelta!
“Minä olen nähnyt melkein kaiken. Se oli oikeastaan aika todella siistiä. Voin kertoa sinulle lisää, jos tarjoat auttavan tassusi siivoamishommiin?” punaturkkinen naaras ehdotti. Ponnahdin pystyyn. Siivoaminen ei ollut ehkä aivan lempi puuhaani, mutta se olisi enemmän kuin siedettävää, jos saisin kuulla mielenkiintoisia tarinoita siinä sivussa!
“Uu! Joo! Tietysti voin auttaa, mutta lupaakin sitten kertoa aivan kaikki!” naukaisin innoissani. Vanhempi naaras virnisti.
“Tietysti, tietysti. Tulehan niin kerron sinulle, mitä sinun pitää tehdä”, hän sanoi ja viittoi minua seuraamaan häntä. Häntä korkealla kuljin naaraan perässä.
“Kuinka kauan olit erakkona? Tapasitko paljonkin muita erakoita? Oletko käynyt kaikkialla? Millaista se oli? Oliko reviirin ulkopuolella paljon petoja?” latelin Talvikkitakulle kysymyksiä.
//Talvikki?
