Perhopuro
Kirjoittaja: Saaga
Kehräpennun ilo tarttui minuun, kun näin kuinka kauniisti pienen naaraan silmät loistivat. Leikkisimme, jo ennen pennun sairastumista, hänen keksimänsä leikkiä vihdoin ja viimein! Tutkimusmatkailua siis!
Riensin tyttäreni perään, kun tuo säntäsi lumikasan luokse tekemään leikkiin tarvittavaa “lumipesää”. Katsoin, kun Kehräpentu kaivoi, mutta tuloksetta. Lumi tippui aina samaan koloon takaisin.
“Hei katso. Tehdään näin”, sanoin ja kaivoin laajemmalta alueelta kuoppaa, joka syveni kohti keskustaa. Sitten, kun se oli tarpeeksi syvä, jotta katto kestäisi lopetin.
“Nyt kaivetaan tuonne sisäänpäin, kun katto kestää”, ohjeistin ja näytin kaapimistavan tyttärelleni. Hän tulisi tarvitsemaan tätä esimerkiksi sammalen keräämisessä ja etutassulla viiltämiseen taistelussa. Olin ylpeä, kun sain opettaa pennulle jotain näin arvokasta.
Hän oppisi varmasti soturintaidot nopeasti kenet sitten saikin mestarikseen. Salaa toivoin jotakuta kypsää ja uskollista soturia kuten Uskolintua. Tai sitten ystävällistä ja rauhallista kuten Unikkohämy.
“Katso, emo! Minä kaivan!” Kehräpentu huudahti iloisena pienet käpälät jo täydessä työssä. Hymyilin ylpeästi.
“Minä näen!” hihkuin yrittäen peilata pennun energiat itseeni, vaikka se tuntui hieman hankalalta. Muistin vielä miltä tuntui olla pentu, mutten koskaan saanut kokea emon kanssa leikkimistä tai tälläisiä tilanteita.
//Kehrä?
