Käärmetassu
Kirjoittaja: Käärmis
Naaras vain kohautti kysymykseeni lapojaa. Olin jo lähdössä, mutta hän pysäytti minut ja kysyi minulta mistä haluaisin jutella. Vastasin tälle kuitenkin, että minua ei huvittanut oikein jutella.
Kerkesin vain vähän matkan päähän ja Lehtomyrsku otti minut taas kiinni ja ilmoitti, että lähtisimme metsälle. Katsoin naarasta epävarmasti ja toivoin voivani kieltäytyä, mutten uskonut sen olevan mahdollista. Kysyin tulisiko Kultasiipi mukaan ja Lehtomyrsky vastasi myöntyvästi.
Kun olimme jo ulkona leiristä, kysyin eikö Ampiaispisto tullut. Eihän kollin periaatteessa ollut toki pakko, mutta hän olisi voinut ainakin jutella Lehtomyrskyn kanssa puolestani. Häntä ei kuitenkaan oltu otettu mukaamme.
Huiskaisin häntääni. Löysin linnun hajujäljen. Jätin muut vain nyökkäyksellä hyvästellen ja lähdin etsimään lintua. Pian huomasinkin rastaan nokkivan maata. Siristin silmiäni ja lähdin vatsakarvat maata hipoen kohti pulskaa lintua. Olin jo pian tarpeeksi lähellä ja onnistuin nappaamaan rastaan. Näykkäisin sen kuolemaansa ja kiitin hiljaa mielessäni tähtiklaania kuonoani taivasta kohti kohottaen. Tiesin hyvin, että tähtiklaanista ei saanut puhua, mutta ei kukaan voinut ajattelemista kieltää.
Palasin takaisin päin ja laskin rastaani maahan. Hautasin sen varovasti ja lähdin etsimään lisää riistaa. Pian löysinkin myyrän. Hiivin nopeasti, mutta varovasti sitä kohti ja kieriskelin sen ympärillä.
Pian olin hyvässä kohtaa ja juoksin sen luokse. Koukkasin sen ilmaan ja puraisin sen niskat poikki. Taas kerran nostin leukaani ja kiitin tähtiklaania.
Loikin muun partion luo napaten matkalta mukaani aikaisemmin nappaamani rastaan. Muutkin olivat saaneet runsaasti riistaa ja se sai minut väläyttämään pikkuisen hymyn.
*Taidan kuitenkin tänään saada syödäkseni.* mietin, mutta sorruin saman tien taas epätoivoon. *Ei! Kuolonklaanilaiset vievät kaiken hyvän ja kaikki loput hyvät saaliit täytyy antaa klaaninvanhimmille ja pentutarhan väelle. En minä kyllä tarvitsekaan mitään sen kummoisempaan. Ruipelo hiiri varmaan riittäisi…*
Partio oli viimein leirissä. Laskin saaliini tuoresaaliskasaan.
“Hyvin saalistettu. Sinusta tulee soturi alta aikayksikön”, Kultasiiven ääni yllätti minut. Yritin parhaani mukaan näyttää iloiselta ja innostuneelta, mutta tiesin, että suoritukseni ei ollut parhain. Kultasiipi katsoi minua hetken ja pelkäsin, että hänkin alkaisi hössöttämään minulle. Kuitenkin mestarini vain lopulta kääntyi ja lähti pois. Huokaisin ja katsahdin Lehtomyrskyä parin hännänmitan päässä. Säpsähdin ja lähdin naarasta karkuun. Katsoessani lapani yli ja kipittäessä kauemmas vanhemmasta naaraasta, olin törmätä Sypressikuiskeeseen.
“Anteeksi!” vinkaisin ja lähdin loikkimaan hänestä poispäin silmät kiinni puristettuna. Kuitenkin naaras onnistui kummallisesti konkaten saada hänet kiinni ja laski häntänsä lavoilleni.
“Puhutaan!” naaras vaati.
“Ei! Ei ole puhuttavaa”, sihisin hampaideni välistä ja välttelin rampautuneen naaraan katsetta.
//sype
