Pilvitassu
Kirjoittaja: Ron
En tiennyt, missä olin. Jossain kummassa paikassa, joka ei näyttänyt kuuluvan minnekään Eloklaanin reviiriin. Se oli kuin avointa nummea, en ainakaan kyennyt näkemään puita maisemaa reunustavan sankan usvapeitteen takaa. Olin nähtävästi syötti keskellä aukiota, mutta oloni oli silti hyvin ahdas ja klaustrofobinen. Tuulta ei ollut. En kuullut mitään ääniä ympäriltäini, en tuntenut maata käpälieni alla.. Edes edessäni luikerteleva joki ei päästänyt ilmoille vierivän veden yleensä pitämiä, liplattavia ääniä.
Oli vain hiljaisuutta, sellaista luonnotonta. Absoluuttista, kuollutta. Sellaisessa hiljaisuudessa ei ole turvallinen olo. Eihän sellaista esiinny luonnossa. Elämästä kuuluu aina jonkinlainen ääni. Tunsin itseni kaikin puolin epämukavaksi, kuten varmasti kuka tahansa. Olin silti rauhallisempi, kuin olin koskaan eläessäni siihen asti ollut. Olin yhtä tyyni kuin eloton, hiljainen ympäristöni. Olinko minä kuollut? Saatoin ollakin. Viis siitä, jos olinkin, olin tuntenut yllättäen jotain. Jokin pieni ja pehmeä. Se kiemurteli jalkojeni välissä.
Katsoin alas. Käpälät allani olivat suuremmat, kuin muistin tassujeni olevan yleensä. Ne eivät olleet myöskään yhtä valkoiset, vaan ne olivat enemmän kylmänharmahtavat. Niissä risteili myös syvemmän värisiä raitoja. Näiden tassujen välissä taas luikerteli pentu. Tai oikeastaan pentuja, kaksi niitä oli. Toinen oli puhtaanvalkea, turkki näytti jokseenkin untuvaiselta. Se vastasi kerran katseeseeni, jolloin sen tummat, kellertävät silmät osuivat minuun. Ne kaivautuivat minuun, miltei jopa lamauttivat minut siitä tavasta, jolla se minua toljotti. Pään muoto ja muukin rakenne vaikutti hyvin tutulta. Ei siten, että olisin tavannut tämän lumipallon tai nähnyt sellaista ohimennen. Jotenkin muuten siitä huokui tuttua tunnetta. Toista pentua en ollut nähnyt aiemmin. Se oli oikein samanvärinen, kuin minua kannattelevat tassut. Sillä hetkellä se ei kiinnostanut minua yhtä paljon, kuin ensiksi mainittu lumipallo, mutta myöhemmin tulisin miettimään paljonkin sitä, miksi se oli siellä. Kun viimein tajuaisin, mistä saattoi olla kysymys sinä hetkenä.
Uneni olivat hyvin kummallisia. Olin järin hyvä muistamaan ne vielä pitkään niiden tulon jälkeen. Tykkäsin uskoa, että niillä olisi jokin merkitys, siksi analysoin ja ajattelin niitä paljon. Tietenkin, minä ajattelin aivan kaikkea. Nyt ajattelin Harhamietettä. Minun oli jo jonkin aikaa pitänyt kysyä siitä uimisesta, mutta en joko saanut siihen otollista hetkeä, unohdin asian tai sitten en vain uskaltanut. Hölmöä sanoa jälkimmäinen, mutta niin se vain oli. Nyt olin kuitenkin päättänyt tämän päivän olevan poikkeus. Etsin sinä aamuna mestariani katseellani hartaasti. En palaisi oppilaiden pesään tänään, ennen kuin olisin käynyt ensin pulikoinnilla. Se oli silloin sillä selvä.
Viimein katseeni löysi oikean kissan. Täytin itseni ilmalla, ja lähdin sitten reippaasti tallustamaan kohti tuota valkeaa soturia, mestariani. Olin jostain syystä sangen itsevarma, ja tunteeni voimistui aina vain lähestyessäni tuota viileän oloista kollia.
//Harha?
407 sanaa
