Kastepentu
Kirjoittaja: Pyry
Ropinapentu oli aikeissa lähteä tutkimaan leiriä ihan ominpäin. Hetki sitten hän oli epäillyt, etten minä uskaltaisi mennä hänen kanssaan.
”Emo ei kyllä tykkää, jos menet”, huomautin ja nyrpistin hiukan kuonoani ilmaistakseni epämukavuuteni. ”Etkö voisi odottaa, että hän tai isä lähtisivät näyttämään meille itse?”
”En”, Ropinapentu tuhahti. ”Minä haluan nähdä, millainen leiri on.” Sisko lähti jälleen päättäväisin askelin tepsuttamaan kohti uloskäyntiä, ja minä jäin katselemaan hänen menoaan neuvottomana ja hädissäni siitä, mitä hänen tottelemattomuudestaan seuraisi.
Vilkaisin emoa, joka nukkui rauhallisesti takanani. En kehdannut herättää häntä, mutta en myöskään voinut antaa holtittoman siskoni mennä omia menojaan. Hänellehän voisi vaikka sattua jotakin! Pinkaisin juoksuun niin että huomaamattani potkaisin sammalpallon takajalallani päin emon kuonoa, ja otin Ropinapennun kiinni pentutarhan edustalla. Silmäni levisivät hämmästyksestä; leiri oli paljon suurempi kuin mitä olisin osannut kuvitella! Ja siellä oli paljon kissoja, jotkut poistuivat juuri ryhmänä ulos leiristä, sitten näin pari pienikokoisempaa kissaa kantamassa saalista johonkin pesään, mistä kuului kiittämättömän oloista mouruamista.
”Tulisit takaisin pentutarhaan kanssani, leikitään vaikka sammalpallolla”, miukaisin Ropinapennulle, kun tämä katseli haltioituneena ympärilleen. ”Isä ja emo käskivät, että-”
”Minulla on tutkimusretki kesken”, hän melkein kivahti. ”Jos pelottaa, voit mennä takaisin emon luo.”
Loikin pari askelta pysyäkseni siskoni perässä. Minua todella hirvitti, jos joku vanhemmista kissoista huomaisi meidät täällä keskellä leiriä, missä meidän ei edes ollut lupa olla.
”Olemme liian nuoria olemaan täällä yksiksemme, kuuntelisit nyt minua, Ropinapentu!” Hyppäsin hänen eteensä ja aloin puskea häntä takaisin kohti pentutarhaa. Yht’äkkiä hän pysähtyi kuin seinään ja pyllähti istualleen. Kohottauduin katsomaan ja samassa niskakarvani nousivat pystyyn nähdessäni emon viileän tuijotuksen.
”Ropinapentu halusi ilmeisesti nähdä jotakin”, Sadeturkki maukaisi pelottavan rauhallisesti. ”Aika palata katselemaan pentutarhan seinämiä.”
Kysymättä hän nappasi siskoni niskanahasta leukoihinsa roikkumaan, kääntyi ja huiskaisi hännällään minulle merkin seurata. Lähdin tepsuttamaan kuuliaisesti hänen perässään. Aistin, että emo oli aikeissa läksyttää Ropinapentua.
”Minähän sanoin”, mutisin siskolle hiljaa, ja tämä soi minulle uhmakkaan katseen. Toivoin, ettei emo olisi kovin ankara hänelle; hänhän vain halusi tehdä jotakin hauskaa – kaiketi toisin sanoen, olla tahallaan tottelematon…
