Laventelipentu
Kirjoittaja: Untuva
Haukottelin makeasti samalla seuratessani, kuinka sisareni pelasi sammalpallolla Ampiaispennun ja Kultapennun kanssa. Olin vasta hetki sitten herännyt pikku uniltani, eikä minua huvittanut juuri sillä hetkellä mennä pelaamaan toisten kanssa. Halusin tehdä jotain muuta kivaa! Sammalpallot lentelivät hyvin useasti pentutarhan nurkasta toiseen ties kenen toimesta, joten välillä teki mieli tehdä jotain muutakin. Oikeastaan pentutarhan jännittävin tapahtuma oli nykyään se, kun oppilaat toivat meille pesälle tuoresaalista ja samalla näyttivät harjoituksissa oppimiaan uusia liikkeitä. Odotin kovasti sitä, että pääsisin Talvikkipennun kanssa harjoituksiin ja tekemään muuta mukavaa sitten oppilaana! Siitä tulisi niin jännittävää!
Kampesin itseni hieman kankeasti neljälle tassulle ja venyttelin raajojani siten, miten olin nähnyt muidenkin tekevän nokosten jälkeen. Se oli muodostunut tavaksi. Oikaistuani selkääni ja jalkojani hipsuttelin emoni luokse.
“Saanhan käydä nopeasti leirissä?” kysyin ja kallistin aavistuksen kysyvästi päätäni. Minttuliekki nosti katseensa Talvikkipennusta, jonka leikkiä tämä oli seurannut, ja kääntyi katsomaan suuntaani.
“Totta kai”, emoni vastasi myöntyvästi. Lähdin jo tassuttelemaan kohti pentutarhan uloskäyntiä, kun Minttuliekki vielä huikkasi jotain perääni. “Muista pysytellä pois soturien tieltä.”
“Muistan!” hihkaisin ja sujahdin mahdollisimman huomaamattomasti ulos pesästä. En halunnut, että saisin taas perääni kunnon lauman muista. Nyt minulla oli tilaisuus olla rauhassa! Katselin ympärilleni ja lähdin määrätietoisesti eteenpäin. Sotureita, joita olin alkanut jo hiljalleen tuntemaan nimeltä, tuli vastaan puolelta ja toiselta, ja monella tuntui olevan jonnekin kiire. Pää meni ihan pyörälle tuollaisesta hälinästä! Mielestäni oli niin kovin mielenkiintoista katsoa, mitä kaikki tekivät leirissä. Kaikista jännittävintä oli kuitenkin se, miten yleensä aina vähän väliä kissa katosi leirin uloskäyntiin ja sitten joku palasi leiriin takaisin. Miten julmaa oli, etten minä päässyt katsomaan sitä, minne kaikki katosivat!
Meille oli jo aikaa sitten esitelty leiriä ja sen pesiä sekä eloklaanilaisia ylipäätään. Leiri oli siitä huolimatta kiinnostavaa tutkittavaa, varsinkin pentutarhan ahtauden jälkeen. Tassuttelin seuraavaksi soturien pesän suuaukolle ja harkitsin astumista sisään. Minun olisi niin tehnyt mieli astella sisälle. Takaraivossani kaikui kuitenkin Minttuliekin sanat, jonka vuoksi jouduin perääntymään, kun eräs soturi työntyi ohitse ja kipaisi tuoresaaliskasalle. Hymähtäen pyörähdin ympäri ja katselin puolelta toiselle. Leiri oli huomattavasti hauskempi leikkipaikka muiden kanssa, mitä yksin. Tylsäähän tässä oli.
Huomasin kuinka Eloklaanin parantaja – hänet oli helppo tunnistaa, sillä Liljatuuli oli isäni sisarus – tassutti ulos pesästä. Kun hän oli kadonnut kauemmas ryntäsin niin lujaa suuaukolle kuin tassuistani vain pääsin ja astelin muitta mutkitta sisälle. Olin käynyt pesällä aikaisemmikin, joten tiesin minne astelin. Eteeni avautui sairasaukio, jossa tälläkin hetkellä makoili tummanharmaa oppilaskolli. Hän nosti harmaansinisen katseensa minuun.
“Leimusilmä! Täällä taitaa olla sinulle potilas”, oppilas naukui irrottamatta katsettaan minusta. Hän selvästi mittaili minua katseellaan ja yritti selvittää olinko mahdollisesti astunut tikun päälle tai nyrjäyttänyt jonkin neljästä raajastani. Leimusilmä asteli, muistaakseni yrttivarastoksi kutsutusta paikasta, ripeästi luoksemme.
“Minä olen ihan terve!” hihkaisin ensimmäisenä ja vilkaisin muka tuimasti vuoteella makaavaa oppilasta ja osoitin hänen suuntaansa hännälläni. “Tuo sen sijaan tarvitsisi jotain rauhoittavia yrttejä.”
Loikin pari kertaa ympäri mustavalkoisen kollin edessä näyttääkseni, että minun tassuni pelasivat vallan mainiosti.
“Näetkö? Vai onko minussa muka jotain vikana?” kysyin samalla istahtaen alas. Kaipa Leimusilmä saisi nyt kelvata siihen asti seuraksi, kunnes palaisin takaisin pentutovereideni pariin.
// Leimu?
// 488 sanaa
