Käärmekulta
Kirjoittaja: Käärmis
Huokaisin pitkään. Tänä päivänä kohtaisin sen, mitä olin uskaltanut pelätä. Olin päättänyt, että keksisin jonkin hyvän tavan pujottaa itseni Lieskakajon kanssa samaan partioon. Olinhan sentään klaanin varapäällikkö, kyllä minä keinot keksisin. Mutta ongelma oli enemmän pelkoni kollin reaktiosta. Olin nähnyt ne katseet, joita hän minulle syyti aina, kun satuin kulkemaan ohitse. Tiesin, että hänellä oli vihaa ja kaunaa minulle ja ymmärtämäni perusteella uuden asemani takia, mutta en ollut koskaan päässyt oikeastaan asian ytimeen. Nyt tulisi sen aika.
“Hei, Syreenisumu! Lähde rajapartioon Tupsutassun, minun sekä Lieskakajon kanssa! Voit ehdottaa häntä myös ottamaan Kiurutassun mukaan!” naukaisin huomatessani kumppanini sisaren kulkemassa lähistöllä. Naaras käänsi katseensa minuun, hymyili ja nyökkäsi. Sitten hän katosi ensiksi oppilaiden pesälle herättämään Tupsutassun ja sen jälkeen soturien pesälle hakemaan Lieskakajon.
Odotin hieman hermostuksissani, kun naaras putkahti ulos sotureiden pesästä ja huikkasi vielä jotain muuta oppilaiden pesään. Hänen perässään Lieskakajo tuli esiin. Kollin raidallinen punertava turkki oli takussa sieltä täältä ja hän näytti heikommalta kuin edes kukaan sairaana olleista kissoista. Olisi voinut luulla pienen tuulenpuuskan kaatavan hänet kenoon. Kollin vihreät silmät näyttivät kuin kuolleen omalta. Koko olemukseltaan Lieskakajo muistutti hieman kävelevää ruumista. Toki oli mahdollista, että ehkä vähän yliliioittelin, mutta minun silmääni asia ainakin näytti siltä siinä hetkessä.
“Huomenta, Lieskakajo!” tervehdin kollia pirteästi, mutta hänen katseensa oli kolkko ja kylmä. Melkein hätkähdin sitä. Kasvaessani hän oli aina vaikuttanut mukavalta ja avuliaalta, mutta nyt hänestä lähti aivan erilainen aura.
“Lähdemme tekemään tavanomaista rajatarkastusta koivumetsän rajalta lähtien”, kerroin hänelle ja yritin pitää yllä rennompaa tunnelmaa, mutta se osoittautui vaikeaksi hänen vaitonaisuutensa takia. Tuntui kuin olisi kuolleelle puulle puhunut!
//Lieska?
