Lilja
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Kirkas valo tunkeutui silmäluomieni läpi ja valaisi mieleni mustan maiseman. Räpäytin silmäni auki ja säikähdin edessäni seisovaa kissaa, joka ei ollut antanut minkäänlaista merkkiä itsestään. Hän oli ilmestynyt siihen aivan kuin tyhjästä. Karmiva tyyppi.
Nyt kun tarkastelin tätä tarkemmin, panin merkille hänen erikoiset myrkynvihreät silmänsä. Nousin nopeasti ylös ja pakitin muutaman askelen, halusin pitää pienen hajuraon itseni ja muukalaisen välillä. Emo oli käskenyt olla varovainen vieraiden kanssa, mutta toisaalta hän oli myös käskenyt muistaa käytöstavat, koska emmehän tahtoneet tietoisesti vaikuttaa töykeältä toisten silmissä.
”Ei ole syytä pelätä”, kissa lausahti tyynesti. Hänen kasvoilleen levisi hienovarainen hymy, joka ei pitänyt itsestään metakkaa tai yrittänyt tavoitella parrasvaloja. ”Minä olen Sienikarva, Varjoklaanin entinen parantaja.”
”Hei vain”, tervehdin hieman ujona, ”olen Lilja.”
”Tiesinkin sen jo.” Sienikarva tarkasteli minua päästä varpaisiin. Sitten hänen katseensa siirtyi tämän vierelle tulleeseen hoikkaan, pitkäjalkaiseen naaraaseen, joka myöskin tiiraili minua uteliaana. ”Tässä on Sinilehti.”
”Tervehdys”, Sinilehti maukui pehmeästi. Pidin hänen äänestään; se oli matala mutta soljui kauniisti kuin puro, jossa virtasi raikas vesi. ”Toimin muinoin Tuuliklaanin parantajana – itseasiassa sen viimeisenä sellaisena.”
”Oletteko te siis Tähtiklaanista?” kysyin pystymättä peittämään ylitsepursuavaa intoani. Se viime öinen ei siis ollutkaan vain pelkkää unta vaan viesti tähtikissoilta, kuten olin uumoillutkin.
”Kyllä vain”, Sienikarva sanoi. ”Me opetamme sinulle kaiken, mitä sinun tulee tietää parantajuudesta. Mutta jotta voisi tehdä paremmin tulevaisuudessa, on ensin tiedettävä jotakin menneisyydestä.” Sen sanottuaan hän kurottui minua kohti kaulallaan ja kosketti kevyesti kuonoani omallaan. Kylmät väreet kulkivat aaltoina selkääni pitkin.
Täplikäs kissanpentu juoksi ohitseni mukanaan joukko muita lapsukaisia. Räpyttelin silmiäni muutaman kerran ja yritin saada tolkkua siitä, mihin oikein olin joutunut.
”Missä me olemme?” kysäisin uteliaana vieressäni seisovalta Sinilehdeltä, jonka kirkkaansininen katse pyyhki keskittyneesti aavaa maisemaa.
”Tämä on Tuuliklaanin vanha leiri, kauan aikaa sitten”, hän kertoi ja asteli edemmäksi. Seurasin häntä Sienikarva kannoillani.
”Klaanissa vallitsee tietty järjestys, jota jokaisen tulisi noudattaa joustavan yhteiselon ylläpitämiseksi.” Sinilehti pysähtyi kahden pennun eteen, jotka pyörivät ympäriinsä yhtenä kynsien ja häntien myrskynä. Hunajanvärinen naaraskissa, luultavasti pentujen emo, katseli pienokaisten leikkiä vähän matkan päästä. ”Klaanikissojen nimillä on omat merkityksensä: alle kuusikuinen kissan nimen perässä olisi -pentu. Koska sinä olet jo yli kuusikuinen, nimeesi lisättäisiin pääte -tassu. Nimen pääte kertoo kissan olevan tarpeeksi vanha aloittamaan koulutuksen klaanin varsinaiseksi jäseneksi.”
Siirryimme Sinilehden jäljessä muutaman suurinpiirtein minun ikäiseni kissan kohdalle, jotka kisailivat keskenään siitä, kuka osasi vaania parhaiten saalista. Päättelin heidän olevan niitä niin kutsuttuja -tassuja, joista Sinilehti hetki sitten puhui.
”Kuusikuisia kissoja kutsutaan oppilaiksi. He opettelevat klaanin tavoille ja elämään sen sääntöjen mukaan mestarinsa opastuksella. Mestarit päättävät aikanaan, onko oppilas soturinimensä arvoinen.”
”Mikä pääte soturin nimessä on?” kysyin.
”Se on täysin klaanipäällikön tai kissan itsensä päätettävissä”, Sienikarva vastasi Sinilehden puolesta. Katsoin häntä mietteliäänä.
”Se voi siis olla mikä vain?”
”Niinkin voi sanoa. Mutta ainoastaan päällikön nimen päätteenä voi olla -tähti. Se kertoo hänen saaneen Tähtiklaanilta yhdeksän henkeään ja olevan kykeneväinen johtamaan klaaniaan.”
Muistelin Rantatähden sanoneen Medestä tulevan Eloklaanin ensimmäinen päällikkö. Minusta oli huvittavaa kuvitella häntä kutsuttavan joskus Mesitähdeksi. Sehän kuulosti mielettömältä!
”Kun nuori kissa on suorittanut koulutuksensa loppuun, hänestä tulee soturi, jonka päällikkö nimittää virkaansa. Soturin velvollisuuksiin kuuluu muun muassa ruoan hankkiminen klaanille ja rajojen puolustaminen ulkopuolisilta tai viholliselta”, Sinilehti jatkoi samalla kun käveli aukion toiselle laidalle, josta koko leiri näkyi kaikessa komeudessaan. Minusta se oli uskomattoman hieno – ja ainakin kymmenen kertaa käytännöllisempi ja suojatumpi kuin minun ja Meden ahtaaksi käynyt pesä.
”Soturi voi yletä päällikön lausunnosta varapäälliköksi, ja päällikön menehtymisen tai eläköitymisen myötä uudeksi päälliköksi. Varapäällikkö on päällikön silmät ja korvat sekä huolehtii, että kaikki sujuu suunnitellusti. Lisäksi hän järjestää partiot ja antaa päällikölle ehdotuksia ja toimii tämän neuvonantajana vaikeina hetkinä.” Sinilehden katse oli kääntynyt kastanjanruskeaan kollikissaan, joka puheli hiljaa pienempi kokoisemmalle kissalle. ”Päällikön tehtävä ei juuri eroa varapäällikön toimialasta, toki hänellä on enemmän vastuuta. Toisinaan hän saattaa joutua tekemään koko klaania koskevia uhrauksia ja keksimään ratkaisuja isompiin, jollain tavalla kaikkeen vaikuttaviin ongelmiin, kuten ruokapulaan.”
Entinen parantaja puhui paljon asiaa ja turhan tiukassa tahdissa, että minulla oli välillä vaikeuksia pysyä perässä. Mutta kun olimme vihdoin ja viimein käsitelleet muut klaanin olennaiset roolit, päästiin vihdoin parantajan asemaan tässä tiiviissä yhteisössä.
”Parantaja on varapäällikön ja joidenkin tiettyjen soturien lisäksi yksi päällikön luottokissoista. Parantajan vastuulla on esimerkiksi huolehtia klaanitoveriensa terveydestä ja auttaa kantavia kuningattaria tuomaan uudet jäsenet maailmaan.” Huomatessaan ehkä jopa vähän kauhistuneen ilmeeni, Sinilehti laski häntänsä lempeästi lavoilleni ja hymyili rohkaisevasti. ”Mutta vaikka parantajan työ ei ehkä ole helpoimmasta päästä, sen hedelmä on lopulta erittäin palkitsevaa, enkä itse kadu hetkeäkään, että lähdin sille tielle.”
Nyökkäsin jo vähän kevyemmällä mielellä. Uusi vastuu pelotti minua, en ollut varma, olinko valmis ottamaan jonkun muun elämän tassuihini, tai edes pystyväinen hoitamaan pientä haavaa. Luotin kuitenkin siihen, että esi-isäni Tähtiklaanissa opastivat minua. Ja niin kauan kun minulla olisi Mesi tukenani, mikään ei voinut lannistaa minua.
Yhtäkkiä Sienikarva kosketti jälleen kuonoani ja huomasin seisovani uudemman kerran keskellä sokaisevaa valkeutta. Klaanikissojen leiri oli hävinnyt silmänräpäyksessä. Katsoin Sienikarvaa ja Sinilehteä hiukan hämilläni. Eivätkö he kertoisikaan minulle enempää parantajuudesta tänä iltana?
”Malta mielesi, nuorukainen. Pian saat tietää enemmän tehtävästä, joka sinulle on annettu”, Sinilehti naukui kuin ajatukseni lukien. ”Mutta sinun on herättävä kohta eikä meillä ole enempää aikaa.” Sitten hän kosketti kevyesti otsaani kuonollaan, ja yhtäkkiä valot vilisivät silmissäni kuin lauma raivopäisiä muurahaisia.
Kun heräsin, huomasin Meden lähteneen johonkin. Uni karisi äkkiä pois silmistäni ja minulla oli yllättävän virkeä olo huolimatta siitä, että olin seikkaillut tähtikissojen kanssa Tuuliklaanin vanhassa leirissä. Ehkä se kaikki olikin todella vain pelkkää unta, vaikkakin hämmästyttävän todentuntuista.
Siistin tummanharmaan turkkini ja siirryin pesän ulkopuolelle nauttimaan auringosta, joka kävi yhä kylmemmäksi lähestyessämme lehtikatoa. Pian Mesi tassutti esiin lakastuneen saniaispuskan takaa, hän piteli hampaissaan oravaa. Nuolaisin suupieliäni kieli vettyneenä, olisin voinut syödä vaikka mäyrän.
Söimme oravan rauhassa ja jäimme sitten ulos hetkeksi paistattelemaan aurinkoon. Olin ehtinyt jo ummistamaan silmäni, kun Mesi alkoi puhua.
”Tapasitko sinäkin tähtiklaanilaisia viime yönä?” veli kysyi tunnustellen. Kenties hän pelkäsi olleensa ainoa, joka oli ollut yhteydessä itsensä Tähtiklaanin kanssa. Avasin silmäni ja käännyin katsomaan veljeäni hymyillen.
”Tapasin minä! He kertoivat minulle klaanista ja erilaisista arvoista”, kerroin ylpeänä. Mesi näytti huojentuneelta. ”Entä sinä? Mitä sinä sait tietää?”
”Kuolonklaanin historiasta”, hän vastasi.
”Kuolonklaani ei kuulosta kauhean kivalta paikalta”, totesin. Pelkkä nimikin puistatti minua jo. Mesi nyökkäsi totisena.
Nuolaisin rintaani mietteliäänä. Jos meidän oli määrä perustaa uusi klaani, en uskonut sen tapahtuvan täällä. Sitä paitsi, ei klaanissa voinut olla vain kahta kissaa. Tarvitsimme kannattajia, liittolaisia – ystäviä.
Kohdistin meripihkaisen katseeni jälleen Meteen, kun huomasin, että hän oli taas aikeissa sanoa jotakin.
//Mesi?
//1041 sanaa
