Korpikaste
Kirjoittaja: Käärmis
Kortetuike vakuutteli, että he – tai ainakin hän – nauttivat kyllä ajasta kanssani ja kääntyi sitten veljeni puoleen. Hän kysyi tältä oliko tällä kaikki hyvin. Korvissani kohisi ja tuntui siltä, että räjähtäisin. Ajattelin ehkä lapsellisesti, kun tunsin sellaista kateutta veljeäni kohtaan. Miksi hänen piti vain ottaa kaikki huomio ja olla sellainen itkuvauva! Hän olisi voinut ryhdistäytyä kuin soturi ja alkaa jo pistää päätään pystyyn.
En enää edes kuullut mitä veljeni sanoi Kortetuikkeelle. Jotenkin se miten he olivat vain siinä kahden keskittyen toisiinsa sai minun vereni kiehumaan suotta. He eivät huomioineet minua lainkaan! Oli kuin he olisivat tulleet sinne kanssani vain leikittelemään tunteillani! Leikkimään, että halusivat olla kanssani, mutta käänsivät sitten selkänsä ja sulkivat minut ulkopuolelle! En ymmärtänyt tätä.
“Ei sitten. Olkaa te vain kahdestaan! Minä menen, murehtikaa te sitten vain toisistanne älkääkä käyttäytykö kuin vahvat ja rohkeat soturit kuten teidän kuuluisi!” huusin kiihtyneenä ja lähdin lampsimaan pois kiukkuisena. Käpäläni tärisivät, kuten myös hengitykseni. Minua alkoi heikottaa. Varpulaulun kuului olla veljeni ja minun apunani aina, mutta nyt hän sitten vain tuntui ottavan muiden kissojen huomion koko ajan välittämättä siitä, että minä sen halusin! Halusin viettää aikaa yhdessä, mutta häntä ei selkeästi kiinnostanut!
Kävelin vain päättömästi eteenpäin, kunnes päädyin jonkin suuren kiven luokse ja menin sen taakse istumaan. Ensi kertaa eläessäni minusta tuntui piestyltä, ei fyysisesti vaan henkisesti. Jotenkin oli sellainen olo, että kaikki oli liian hankalaa ymmärtää ja koko maailma oli minua vastaan. Istuin siinä ja katselin taivaanrantaan lipuvia pilviä hiljaa ajatukset poukkoillen.
//Varpu tai Korte?
//Voitte myös jatkaa tätä tilannetta ihan vaan kahestaan.
