Kortetassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Asiat olivat muuttuneet todella Mesitähden ja Leimusilmän palattua takaisin klaaniin ja kuolonklaanilaisten lähdettyä. Sain nähdä klaanitovereissani aivan uudenlaisia piirteitä nyt kun sortajien kahleet oli rikottu ja he olivat saaneet vapautensa takaisin. Juhlatunnelmaa latisti kuitenkin raskas, uupunut ilmapiiri – aivan kuin kaikki viimein olisivat voineet hengittää taas normaalisti ja tajunneet sen myötä, miten paljon olivatkaan kaivanneet happea.
Minulla oli ollut hieman vaikeuksia sopeutua uuteen arkirytmiini, kun sitä eivät enää säädelleetkään kuolonklaanilaiset. Mutta en minä valittanut; tässä tapauksessa muutos oli vain hyvästä. Oli ollut vapauttavaa huomata, miten paljon rennompia ja mukavampia harjoitukset Lieskakajon kanssa olivat, kun saimme mennä ulos oman aikataulumme mukaan. Se oli saanut minut myös tajuamaan, miten paljon opittavaa minulla vielä oli mestariltani nyt kun kuolonklaanilaiset eivät olleet enää rajoittamassa harjoitustuokioitamme.
Niinpä kun Mesitähti oli ehdottanut minusta nimitettävän soturi pian, olin pyytänyt häneltä, että saisin olla oppilaana vielä vähän pidempään, sillä halusin totutella rauhassa uuteen arkeen vapaammassa Eloklaanissa ja ottaa kaiken ilon irti soturikoulutuksestani. Isäni oli ollut hyvin ymmärtäväinen ja sanonut, ettei nimitykselläni ollut mikään kiire.
Tänään olimme käyneet Lieskakajon kanssa kiipeilyharjoituksissa. Minulla ei ollut mennyt kovin huonosti, mutta kyllä silti petraamista piisasi! Odotinkin jo innolla seuraavia harjoituksia kollin kanssa.
Istuskelin oppilaiden pesän edustalla ajatuksiini unohtuneena. Päällimmäisenä mielessäni oli Lampiväre. Mietin, miten toiset kuolonklaanilaiset olivat ottaneet vastaan hänen tarinansa eloklaanilaisten odottamattomasta hyökkäyksestä hänen kimppuunsa kesken partion. Toivoin, ettei hän ollut joutunut ongelmiin takiamme ja että hänen haavansa paranisivat nopeasti. Minulla oli kamala ikävä häntä.
”Hei Kortetassu! Mitä olet oikein tekemässä?” Havahduin kuullessani oman nimeni sanottavan. Nostin katseeni ja huomasin Korpitassun astelevan minua kohti veljensä Varputassu kintereillään.
”Hei vain”, tervehdin pentuetoveruksia ja nyökäytin heille kohteliaasti päätäni. Pesätoverini olivat minua joitakin kuita nuorempia, enkä ollut ehtinyt vielä tutustua heihin, koska panttivankien pelastussuunitelman laatiminen ja muun elämän tasapainottaminen sen rinnalla oli syönyt ison osan sosiaalisesta elämästäni. Ei sillä, ettäkö olisin viime aikoina pystynyt miettimään muita kissoja Lampiväreen lisäksi. Minun olisi ehkä hyvä hankkia uusia ystäviä. ”En mitään erityistä, kunhan mietiskelen”, vastasin ruskeaturkkisen naaraan kysymykseen ja levitin naamalleni ystävällisen hymyn katsoessani kumpaakin oppilasta vuoron perään. ”Entä mitä teillä kahdella on mielen päällä?”
//Varpu ja Korpi?
