Pohjaharha
Kirjoittaja: Elandra
Pohjaharhan vaalean meripihkaiset silmät pyyhkivät miltei pikimustan taivaan täyttäviä hopeisia tähtiä. Ne näyttivät tänä yönä tavanomaistakin kirkkaimmilta. Pohjaharhan mieli oli tyyni ja rauhallinen. Hän uskoi tuntevansa esi-isiensä läsnäolon voimakkaammin kuin aikoihin. Elämä oli viime aikoina ollut Pohjaharhan mielestä rentouttavan rauhallista. Eloklaani oli saanut olla rauhassa, eikä sen koommin kuolonklaanilaiset kuin klaanin ulkopuolisetkaan kissat olleet aiheuttaneet ongelmia. Se jos jokin sopi Pohjaharhalle paremmin kuin hyvin. Hän nautti täysin rinnoin elämästään Eloklaanissa ilman sen suurempia draamoja. Tavallinen soturin arki oli juuri sitä, mitä valkea kolli elämältään halusi. Hän toivoi, että jokainen eloklaanilainen voisi nauttia siitä yhtä suuresti kuin hän itse. Tahtomattaan kollin ajatukset harhautuivat Hilehuurteeseen. Hän pyöräytti itsekseen silmiään ajatellessaan soturia. Hilehuurre olisi varmasti sitä mieltä, että klaani kaipasi aktiviteettiä ja jotakin jännitystä. Soturi oli huomannut ajattelevansa liian usein tahtomattaan klaanitoveriaan, vaikka yrittikin olla ajattelematta tätä. Hilehuurre tuntui olevan joka paikassa. Silloin kun Pohjaharha sai ajatuksensa irti hänestä, kolli ilmaantui aina jostakin. Mutta ei valkoturkkinen kolli voinut kieltää sitä, etteikö Hilehuurre olisi välillä ollut ihan miellyttävääkin seuraa. Kuitenkin hän tiesi, että heidän välinen ystävyys olisi silkka mahdottomuus. Hilehuurre oli aivan liian tohelo ja villi, hän ei kykenisi elämään samanlaista rauhallista elämää kuin Pohjaharha. Siksi olisi ollut paras, jos heidän ei tarvitsisi keskustella koskaan, eikä Pohjaharhan tarvitsisi tällä tapaa suoda yhtäkään ajatusta toiselle kollille.
Pohjaharha ravisteli ärtyneenä päätään. Tätä hän inhosi, omia ajatuksiaan siis. Kolli huokaisi syvään ja yritti rauhoittaa mielensä ja loi taas katseensa tähtitaivaalle. Hiljaa mielessään hän rukoili, että hänen esi-isänsä auttaisivat kollia unohtamaan Hilehuurteen.
