Lieskakajo
Kirjoittaja: Aura
Lieskakajo jolkotteli leirissä simpukankuori suussaan. Hän oli löytänyt sen joen lähettyviltä hetki sitten ja ajatteli antaa sen Haavepennulle lahjaksi. Tämä olisi täydellinen hetki järjestää aarrejahti, hän toivoi, että kollipentu pitäisi tästä. Kolli tonki lumipenkkoja kuonollaan ja etsi simpukankuorelle täydellistä piilopaikkaa. Ehkäpä lumipenkka ei olisi hyvä, se olisi niin ennalta arvattava ja tylsä! Lieskakajo siirteli lunta käpälällään ja nosti katseensa sitten hangesta. Oranssiturkkinen katseli leiriä pohtiva, mutta utelias ilme kasvoillaan. Mikäköhän olisi kaikista paras paikka tälle aarteelle? Lieskakajo tutkaili leiriä vihreät silmät tuikkien ja loikki pienehkön kiven luokse. Kolli piilotti simpukankuoren kiven taakse, hienoisesti murikan ja lumivallin väliin, mutta kuitenkin niin, että se olisi löydettävissä. Kolli katseli piilotustaan ylpeänä, tästä tulisi mukavaa! Nyt pitäisi vain odotella, että Taivaslaulu päästäisi Haavepennun hänen seurakseen. Kuluneen kuun aikana hän oli lähentynyt kollin kanssa ja he olivatkin leikkineet lähes päivittäin. Kun Corona oli saapunut leiriin, kollisoturi oli pelännyt että Haavepentu viettäisi mieluummin aikaa verisukunsa kanssa ja unohtaisi hänet. Onneksi niin ei ollut käynyt ja heidän ystävyytensä sen kuin syveni. Koskakohan Haavepennusta tulisi oppilas? Ja saisikohan hän ihka oman oppilaan? Olihan siellä Haavepennun lisäksi veljensä Uskopentu, Kultapentu ja Ratamopentu. Hän kyllä mielellään kouluttaisi Haavepentua, mutta koulutus voisi mennä leikkimiseksi ja jekkuiluksi. Lieskakajo naurahti itsekseen, sen näkisi sitten. Hänen oppilasaikansa olivat kyllä tuoreessa muistissa ja leirissä oli paljon kokeneempia sotureita, joten ehkei se nyt järin todennäköistä ollut. Vaikka tarkemmin kun kolli ajatteli, olisiko hän valmis ottamaan vastuun toisen kissan kouluttamisesta ja tulevaisuudesta? Siinä menisi Lieskakajon vapaus eikä hän ollut varma haluaisiko vielä menettää sitä. Hän olisi niin kiinni oppilaassa, kaikki menot olisivat suunniteltava sen mukaan eikä voisi vain lähteä itsekseen seikkailemaan.
Kollisoturi istahti leirin laidalle odottelemaan ystävänsä saapumista. Odotellessaan Lieskakajo suki lyhyttä turkkiaan ja hänen viiksensä värähtelivät hennosti. Kollikissa venytteli selkäänsä ja päästi ilmoille venyttelymaukaisun. Sen tehtyään hän huomasikin pennun loikkivan häntä kohti innostuneena. Lieskakajo nousi seisomaan ja pukkasi toista päähän, kun Haavepentu heittäytyi hänen jalkoihinsa kysymään mitä he leikkisivät tänään. ”Meillä onkin tänään aarrejahti ja sen jälkeen on sinun vuorisi keksiä jokin jännittävä leikki. Voimme tehdä aivan mitä ikinä haluat”, Lieskakajo aloitti salaperäisesti ja kumartui pennun puoleen. ”Vaikka lähteä leiristä, jos haluat”, hän vitsaili hiljaisella äänellä ja virnisti leikkisästi.
”Mutta ensiksi sinun on löydettävä simpukankuori. Löysin sen joelta ja se on tosi hieno aarre, se on jossain täällä”, oranssiturkkinen kertoi leikistään ja piirsi käpälällään pientä karttaa mustavalkoiselle kollille. ”Katsohan, tämä tässä on oppilaiden pesä, tuossa suoraan Litteäkiven takana. Ja tässä se aarre sijaitsee”, Lieskakajo kertoi ja piirsi lumeen ympyrän, joka kertoi simpukka-aarteen sijainnin. Pieni kivi sijaitsi oppilaiden pesän liepeillä ja Haavepentu löytäisi aarteen varmasti.
Lieskakajo keräsi parempaa ryhtiä ja virnisti kollille.
”Oletko valmiina? Yksi.. Kaksi..”, kollisoturi laski hitaasti ja vilkaisi Haavepentua. ”Kolme!” Lieskakajo hihkaisi lähtölaskentansa ja katseli, kun Haavepentu lähti etsimään simpukankuorta. Oranssiturkkinen kissa lähti myös loikkimaan toisen perään leikkisästi ja hihkui hyväntuulisena mustavalkoiselle kissalle. Lieskakajo katseli toisen etsimisiä uteliaana ja kyyristyi leikkisään asentoon; valmiina riemuitsemaan Haavepennun kanssa. Lieskakajo se sitten rakasti leikkimistä.
//Haave?
// 477 sanaa ja Lieskalla on KP-boosti.
