Karjuvirne
Kirjoittaja: Elandra
Tähtimötaivaan sanat yllättivät minut täysin, mutta ne saivat sisälläni aikaan lämpimän tunteen. Suupieleni vääntyivät onnelliseen hymyyn ja kurkustani alkoi kummuta hiljaista kehräystä. En muistanut edes, koska viimeksi olin kehrännyt. Nyt pitkästä aikaa oli hetki, jolloin koin olevani edes hieman onnellinen. Tähtimötaivaasta oli vuodenaikojen saatossa tullut minulle hyvin tärkeä kissa. Kieroarven kuoleman jälkeen hän oli ottanut asemansa minulle tärkeimpänä kissana, jota maa enää päällään kantoi.
Mustavalkea naaras oli kääntänyt katseensa poispäin minusta. Hänen korvansa olivat painuneet aavistuksen verran luimuun ja huomasin, miten soturi vilkuili minun suuntaani, kuin odottaen vastaustani.
”Kuule Tähtimötaivas”, aloitin ystävällisellä äänellä ja pysähdyin miettimään sanojani ennen kuin jatkoin. Mustavalkea soturi nosti varovaisesti katseensa minuun. Katseemme kohtasi hetkeksi, ennen kuin Tähtimötaivas laski taas katseensa maahan.
”Sinäkin olet minulle tärkeä. Tärkein kaikista. Jos menettäisin sinut, ei minulla olisi täällä enää yhtään mitään”, nau’uin rehellisesti ja toivoin, että naaras nostaisi katseensa maasta ja kohtaisi omani. Kasvoillani leveili onnellinen hymy. Halusin Tähtimötaivaan tietävän, miten paljon hänkin merkitsi minulle. Tiesin, miten suuri saavutus oli, kun olin saanut kuulla jotain niin suurta hänen suustaan.
//Tähtimö?
