Ampiaispentu
Kirjoittaja: Elandra
Katsoin säikähtäneenä ääntään korottanutta Kultatassua, joka tuijotti minua yhä vihreillä silmillään. Hunajanvärisen naaraan lämmin ja lempeä olemus oli tiessään, ja se jopa hieman pelotti minua. En ollut koskaan nähnyt Kultatassua sellaisena. Mutta vaikka hän vaikuttikin vihaiselta, pelko ja suru puskivat esiin oppilaan särkyvästä äänestä. Olin sanaton, en tiennyt lainkaan mitä sanoa. Kultatassun purkaus oli tullut minulle täytenä yllätyksenä, ja nyt minullakin oli paha mieli.
Halusin lohduttaa ystävääni ja saada hänet paremmalle tuulelle, mutta en tiennyt miten.
”Anteeksi”, oli ainoa mitä sain sanottua. Katsoin Kultatassua, mutta naaras ei enää kohdannut katsettani.
Hetki keskeytyi, kun pesän sisäänkäynniltä kuului askeleita. Mesitähti ja Lieskakajo astelivat sairasaukiolle vakavailmeisinä. Kultatassu vilkaisi päällikköä ja mestariaan.
”Täällähän sinä olet”, Mesitähti tokaisi rauhallisella äänellä. Hän katsahti minua huomatessaan ilmassa olevan kireän ilmapiirin.
”Tulisitko käymään pesässäni, Kultatassu? Olemme päättäneet mestarisi kanssa rangaistuksestasi”, valkoturkkinen kolli totesi ja vilkaisi vierellään seisovaa Lieskakajoa, joka nyökäytti päätään kohdatessaan päällikön katseen. Kultatassu vilkaisi nopeasti minua. Yritin välittää hänelle katseellani, että olin ihan oikeasti pahoillani siitä, mitä hän oli minun takiani joutunut kokemaan. En ollut osannut ajatella asiaa lainkaan Kultatassun näkökulmasta.
Oppilas katosi sairasaukiolta kahden täysikasvuisen kissan kanssa, ja minä jäin yksin taas. Painauduin vasten sammalia, sillä pesässä oli kylmä. Olin kovin väsynyt. Riitti vain, että painoin pääni sammaliin ja nukahdin saman tien.
Herätessäni seuraavan kerran, tunsin kurkussani epämiellyttävän tunteen. Nielaiseminen tuntui kaamealta, kuin jokin olisi repinyt kurkkuani sisältä päin. Nenä vuosi ja päätä särki, oli kylmä. Pesässä oli hämärää, mutta saatoin kuulla lähestyvät askeleet. Ne eivät tulleet pesän sisäänkäynniltä päin, vaan parantajien pesältä. Tunnistin tulijan Liljatuuleksi, kun hän istuutui eteeni.
”Millainen olo sinulla on?” harmaaturkkinen parantaja kysyi lempeällä äänellä. Pudistin päätäni:
”Ei kovin hyvä.” Ääneni oli karhea, ja puhuminen sai kurkun tuntumaan entistä kipeämmältä. Parantaja katsoi minua huolestuneena.
”Taidat olla vilustunut. Käyn hakemassa sinulle muutamia yrttejä, joiden pitäisi parantaa oloasi”, naaras sanoi ja katosi takaisin pesään, josta oli hetkeä aiemmin tullut.
// 306 sanaa
