Käärmekulta
Kirjoittaja: Käärmis
Minua miellytti se, että Sädesäihkeestä adoptoiminen ei kuulostanut kamalan pahalta idealta. Minusta pennut olivat kyllä ihania. Ihka omat pennut olisivat aina olleet parhain ajatus, mutta myös adoptoiminen tuntui houkuttelevan, kun ajatteli pentujen hankkimista itselleen.
Kun Sädesäihke yhtäkkiä sanoi, että rakasti minua niin kovasti ja ei halunnut minun joutuvan tekemään mitään, mikä ei ollut mieleeni, kyyneleet kihosivat silmiini. En tiennyt mikä minulla oli mutta tuo päivä oli ollut minulle kunnon tunteiden pyörremyrsky. Purskahdin itkuun.
Sädesäihke pysähtyi ja kääntyi katsomaan minua huolissaan. Hänen silmänsä säkenöivät huolesta ja hän näytti säikähtäneen, että oli tehnyt jotain minulle tai jotain pahaa oli tapahtunut tuosta noin vain.
“Anteeksi, en kai sanonut mitään pahaa?” kumppanini kysyi kauhistuneena ja tuli vierelleni. Pudistelin päätäni ja yritin pakottaa sanat tulemaan suustani.
“E- ei, et. Sinä vain… en tiedä”, nyyhkytin ja painauduin kollia vasten. “Miksi olet niin ihana kissa”, mumisin hänen turkkiinsa itkiessäni. En vieläkään täysin tiennyt miksi itkin, se vain tuli enkä voinut sille mitään. Olinko väsynyt? ehkä? Oliko se syy? Ei mitään tietoa.
//Säde?
