Laventelitaivas
Kirjoittaja: Untuva
Muutaman kuun aikana Eloklaanissa oli ehtinyt tapahtua paljon. Isoin muutos oli isäni siirtyminen klaaninvanhimpiin. Hän oli uurastanut ikuisuuden klaanin päällikkönä, joten oli ihan oikeutettua, että kolli sai ansaitsemaansa lepoa ja rauhaa ilman kuormitusta klaanin kannattelusta harteillaan. Olin suunnattoman ylpeä isästäni, mutta hänen uuteen nimeensä totuttelu oli hivenen outoa. Mesi. Olinkin juuri suunnistamassa tapaamaan häntä hiiren roikkuessa hännästään hampaideni välissä. Eloklaanissa huolehdittiin lehtikadon aikaan siitä, että ainakin pennut, kuningattaret, parantajan pesän potilaat sekä klaaninvanhimmat saivat syödäkseen. Entinen mestarini ja entinen Talvikkitakun väliaikainen mestari Salviakatse oli myös siirtynyt klaaninvanhimpien pesään. Hän olikin vinkannut minulle, että olisi parasta kuskata isälle syömistä. Mesi oli tietenkin edelleen jalo, vaikkei ollutkaan päällikkö enää, ja halusi huolehtia muiden vatsat täyteen ennen itseään. Salviakatse olisi varmaan kaitsenut minut hommaan ellen olisi lähtenyt sitä omatoimisesti suorittamaan. Sujahdin sisään karhunvatukkapensaan suojaan, jossa hämäryys vallitsi. Ympärillä tuntui heti lämpimämmältä, kun klaaninvanhimmat olivat omalla läsnäolollaan saaneet aikaan lämmittävän hehkun. Kohtasin Meden vaaleanvihreät silmät ensimmäisinä ja hän vaikutti hivenen yllättyneeltä nähdessään minut. Tai no, ei nähdessään minut vaan nähdessään minut klaaninvanhimpien pesässä.
”Nälkälakko saa luvan loppua! Jos et pistele tätä poskeesi, niin tuon seuraavalla kerralla kaksinkertaisen määrän – ja siitähän sinä et tykkäisi”, naukaisin mukamas uhkaavalla äänensävyllä ja viskasin hiiren isäni eteen. Salviakatse näytti tyytyväiseltä tarkkaillessaan meitä omalta sammalvuoteeltaan.
”En minä vielä niin vanha ole, ettenkö pystyisi huolehtimaan omasta ruokailustani”, Mesi sanoi noustessaan istumaan. Pyöräytin silmiäni ja se sai isäni lisäämään vielä: ”Kiitos Laventelitaivas.”
”Minulla ei ole ikävä kyllä aikaa jäädä tänne seuraksesi, sillä pian metsästyspartio saa odotella minua. Älä huoli, yritämme reissulla parhaamme!” sanat ryöppysivät kiivaasti ulos suustani samalla nyökytellessäni pesän vanhuksille hyvästit. Oikeastaan sanojeni aikana askelsin jo epämääräisesti peruuttaen taaksepäin kohti pesän uloskäyntiä, sillä en halunnut visiittini venyvän liiaksi. Lähestulkoon oikeasti peruutin ulos pesästä ja vasta ihan viime hetkillä käännyin ympäri. Jatkoin matkaani leirin uloskäynnin luokse. Olin innokkaana lähdössä metsästyspartioon, sillä ne olivat suosikkejani. Tosin lehtikadon aikaan saalistuksesta tuli monimutkaista ja haastavaa, kun riistan määrä väheni, ja koska riista ei saanut syödäkseen, saaliit olivat yleensä kehnon kokoisia. Isällenikin viemä hiireni oli niin ruipelo näky, ettei ollut mikään ihme, ettei Mesi ollut vastustellut sen vastaanottamista. Saisiko kolli siitä edes mitään irti.
Nykyisin Käärmekulta jakoi partiot klaanin uutena varapäällikkönä. Korppitähti oli noussut Eloklaanin päälliköksi. Minulla oli vielä totuttelemista uuteen dynamiikkaan klaanissa, vaikka mielestäni Korppitähti oli varapäällikkönä osoittautunut täysin valmiiksi päällikön tehtäviin. Uudet asiat vain olivat sellaisia, että vaikka ne olisivat olleet mieluisia, niin niiden sulatteluun piti antaa aikaa.
Partion jäsenten saapuessa paikalle ja lähdettyä liikkeelle keskityin vain ympärillä vallitsevaan säähän. Lehtikato oli kyllä kaunista aikaa, mutta kaikessa kauneudessaan se oli silti ruma. Kuinka sellainen pystyi olemaan täysin kaunista, jos se edesauttoi kissojen elämän vaikeuttamista? Pakkasen kipakka ote korvista oli jotain sellaista, mikä aina muistutti lehtikadon vaaroista. Onneksi Eloklaani piti yhtä ja toisensa lämpöisinä. Päivän päätteeksi lämmintä ja täyttä sotureiden pesää osasi oikeasti arvostaa sekä odottaa.
Olisin halunnut sisareni pian takaisin samaan pesään nukkumaan kanssani. Naaras saisi luvan opetella käyttäytymään, jotta saisin nauttia enemmän tämän seurasta! Talvikkitakkua osasi aina ikävöidä, sillä hänen tapansa joutua aina mitä ihmeellisimmistä asioista pulaan, oli jotain sellaista, mitä tapahtui liian usein minun makuuni. Rakastin silti siskoani yli kaiken, eikä oikeasti mikään hänen tekonsa olisi voinut olla sellainen, mitä en voisi katsoa läpi tassujeni.
