Närhitassu
Kirjoittaja: Hopsu
Närhitassu heräsi monta hetkeä auringonnousun jälkeen siihen, että Pohjaharha kosketti hänen lapaansa kuonollaan. Edellisyön tapahtumat palasivat kohisten mieleen, ja nuori naaras tiesi, ettei luvassa ollut mitään hyvää. Pohjaharhan usein ilmeetön katse oli vakava, mutta äänensävy ei ollut vihainen, ja syyllisyyden tunteesta huolimatta hän tunsi olonsa hieman helpottuneeksi. Mestari oli antanut hänen nukkua, vaikk hän olikin yöllä toiminut väärin. Pääaukiolle päästyään he istuutuivat, ja Pohjaharha selitti naaraalle hänen tekojensa seurauksista hiljaisella äänensävyllä. Närhitassu tyytyi nyökkäilemään hiljaisuudessa. Ymmärtäisiköhän Pohjaharha, jos hän selittäisi tekonsa perimmäisen syyn?
”Pysyttelet seuraavat kolme päivää leirissä, etkä saa poistua muurien ulkopuolelle ellei ole hätätilanne. Lisäksi sinun on huolehdittava, että klaaninvanhimmat, kuningattaret ja pennut ovat tyytyväisiä”, valkoinen kolli naukui vakavalla äänensävyllä. Närhitassu tunsi olonsa pettyneeksi, mutta ymmärsi samalla pelkojensa olleen aivan turhia.
”Ymmärrän”, hän vastasi väräyttäen korvaansa ja kohtasi Pohjaharhan meripihkankeltaisen katseen.
”Hyvä”, kolli vastasi, ja oli aikeissa kääntyä, mutta pysähtyi sitten ja katsoi Närhitassua uudelleen,
”Mitä sinä oikein teit siellä metsässä noin myöhään yöllä?”
Nuori kissa oli hetken aikaa vaiti. Hän pohti, uskoisiko mestari hänen sanojaan, vai pitäisikö toinen häntä ihan hiirenaivona? Närhitassu kuitenkin tiesi, että asia tulisi painamaan häntä, ellei hän nyt kertoisi Pohjaharhalle yön tapahtumista.
”Minä- minä jäljitin niitä kahta vierastamme. He hiippailivat yöllä ulos ja metsään”, hän lopulta kakisti ulos käpäliään tuijotellen. Pohjaharhan katse ei kertonut hänen ajatuksistaan, kun hän vastasi:
”Ja sinä päätit seurata heitä? Ymmärrät varmasti, että öinen metsä voi olla arvaamaton ja jopa vaarallinen.”
Närhitassu nyökkäsi katse täynnä häpeää.
”Tiedän minä.. Minusta se vaikutti vain epäilyttävältä.”
Pohjaharha kohautti lapojaan ja käänsi päänsä kohti piikkihernetunnelia.
”Minä lähden nyt metsästämään. Onko rangaistuksesi sinulle selkeä?”
Närhitassu nyökytteli päätään vaitonaisena. Pohjaharha ei ollut ottanut kantaa Kieron ja Karjun yöllisiin hiippailuihin. Ilmeisesti molemmat kuitenkin olivat palanneet leiriin, sillä heidän tuoksunsa kykeni erottamaan ilmasta kohtuullisen tuoreina. Kun nuori oppilas sitten nousi jaloilleen lähteäkseen suunnistamaan kohti pentutarhaa, oli Pohjaharha jo kadonnut.
