Perhopentu
Kirjoittaja: Saaga
Näin aukion laidalla olevan Varputassun kävellessäni ympäriinsä ja päätin mennä puhumaan hänelle. Oli jo aika myöhä mutta minua ei oltu vielä kutsuttu nukkumaan. Kolli näytti hieman surulliselta. Hän oli myös syvällä omissa ajatuksissaan.
“Hei Varputassu. Onko kaikki hyvin?” tervehdin kilpikonnakuvioista kissaa, joka näytti aivan emoltaan. Koitin olla mahdollisimman lempeä ja varovainen ettei Varputassu säikähtäisi. Varmistin myös, että jäin tarpeeksi kauas.
“Hei”, Varputassu naukui ja viittilöi hännällään minua lähemmäs. Otin pari askelta ja istuuduin varovaisesti mutta olin kuitenkin rennommin kuin äsken, koska kolli tiesi nyt läsnäolostani. Minua innostutti päästä juttelmaan oppilaalle, koska en ollut jutellut tälle hirveästi. Halusin kuitenkin varmistaa, että hänellä varmasti oli kaikki hyvin.
“Ihan hyvin minulla menee. Entä sinulla?” Varputassu naukui kohennettuaan asentoaan. Nyökkäsin vastaten kollin pieneen hymyyn omalla leveällä ja hilpeällä hymylläni. Olin tosi iloinen mutta halusin myös, että Varputassu olisi iloinen. Kallistin päätäni mietteliäänä, koska en ollut varma puhuiko kolli totta.
“Hyvin. Et näytä siltä, että sinulla menisi hyvin. Kerro vain mikä sinua vaivaa”, sanoin toivoen, että kolli kertoisi nyt. Jälkeen päin mieleeni putkahti, että olin saattanut olla töykeä mutta toivoin, että Varputassu ymmärtäisi, että koitin vain olla hänelle kiltti.
“Minusta vain tuntuu-” oppilas keskeytti kesken tosi häpeilevän näköisenä. Koitin ilmeelläni kehoittaa häntä jatkamaan.
“-siltä, ettei kukaan oikein välitä minusta tai tykkää minusta”, Varputassun sanat ihmestyttivät minua tosi paljon. Kaikki klaanissa välittivät hänestä ihan tosi paljon ja niin minäkin. Miten hän ajatteli noin?
“Ei se ole totta! Minä tykkään sinusta tosi paljon!” huudahdin vahingossa liian kovaa ja sain kollin säikähtämään.
“Anteeksi”, naukaisin hiljempaa ja rauhallisemmin. Olin tosi pahoillani hänen puolestaan ja siitä, että hänestä tuntui siltä. Se oli tosi väärin, koska Varputassuhan oli komea ja oikein ystävällinen.
“Ei mitään, mutta hyvä kuulla”, hän sanoi ja riemu heräsi sisälläni. Hänellä oli varmaan nyt paljon parempi mieli!
“Minä voisin nyt mennä nukkumaan”, Varputassu sanoi ja kosketti hännällään nopeasti lapaani ja lähti sitten. Nyökkäsin.
“Hyvää yötä!” nau’uin ja katselin, kun kilpikonnakuvioinen kissa kipitti oppilaiden pesään. Tassutin itsekin lähemmäs pentutarhaa mutta jäin norkoilemaan vielä kuitenkin aika kauas, jotta minua ei kutsuttaisi sinne nukkumaan. Pian kuitenkin Kimalaistoive tupsahti ulos pesästä.
“Perhopentu siinä sinä oletkin! Nukkumaan mars”, hän naukui käskevästi. Hymyilin leveästi ohittaessani ikikuningattaren. Loikin sisään pentutarhaan ja kuuntelin, kun Kimalaistoive asteli myös sisään.
“Tiedätkö mitä?” hihkaisin innostuneesti.
“No?” Kimalaistoive kysyi hymyillen hiukan.
“Pelastin juuri erään oppiaan päivän! Minusta tuntuu, että hänelle tuli tosi hyvä mieli siitä tai ainakin toivon niin!” nau’uin nyt melkein hyppien ilosta ja innosta.
“Kiva kuulla mutta menisimmekö nyt kuitenkin nukkumaan?” Kimalaistoive kysyi ja nyökkäsin. Kai se oli pakko.
