Lammikkotassu
Kirjoittaja: Aura
Lammikkotassu istui viileällä aukiolla vakava ilme kasvoillaan. Hän oli juuri hetki sitten palannut mestarinsa Tuimakatseen kanssa taisteluharjoituksista. Harjoitukset olivat olleet tummaturkkisen kollin mukaan onnistuneet ja Lammikkotassu oli kieltämättä samaa mieltä. Nöyränä kissana hän ei kuitenkaan antanut onnistuneiden harjoitusten nousta päähän. Hänellä oli vielä paljon opittavaa ollakseen Tuhkajuovan kaltainen kissa. Tai kenties se oli mahdotonta. Hänen emonsa kun oli ilmiömäinen soturi. Lammikkotassu halusi kuitenkin yrittää ja tehdä kaikkensa ollakseen naaraan kaltainen. Olisiko se mahdotonta? Luultavasti kyllä, Lammikkotassu arveli. Tuhkajuova taitoi niin saalistuksen, kuin myös taistelun. Vaaleanharmaasta naaraasta tuntui, että hänen vahvuutensa jakaantuivat typerästi. Hänellä oli voimaa ja hän oli kestävä, joka teki hänestä sitkeän hyökkääjän. Sen sijaan mikään muu, pieniä uimistaitoja lukuunottamatta, ei tuntunut sujuvan. Kiipeily, ei. Puolustaminen, ehei. Saalistaminen? No ei sekään! Se turhautti naarasta, vaikka hän ei antanutkaan sen näkyä käytöksessään. Se ei kuitenkaan lannistanut Lammikkotassua. Päinvastoin, hän sai siitä yhä entistä enemmän sisua olla parempi. Sen lisäksi Tuimakatse oli sanonut hänen olevan taitava hyökkääjä, joten.. Lammikkotassu oli myös sitä mieltä, että taidot eivät tehneet kenestäkään hyvää soturia. Se oli myös mielentila. Kun naaras katsoi ympärilleen, hän näki eloklaanilaisia. Osa heistä olivat olleet hyviä taistelemaan, heistä oli oikeasti ollut välillä vastusta. Mutta olivatko he hyviä sotureita? Vastaus naaraan kysymykseen oli hyvinkin yksinkertainen; eivät olleet eivätkä tulisi koskaan olemaan.
Lammikkotassu vilkaisi toiselle puolelle aukiota, jossa hänen siskonsa ruokailivat keskenään. Naaras arveli, etteivät he olleet huomanneet häntä. Se ei Lammikkotassua haitannut, kai. Kyllähän hän viihtyi yksikseen vallan mainiosti. Vaikka naaras kuinka yrittikin olla reipas, tunsi hän pistoksen sydämessään. Hänen siskonsa nukkuivat samassa pesässä ja hän joutui nukkumaan Tuimakatseen kanssa muiden oppilaiden kanssa. Lammikkotassu mietti. Olikohan siinä jokin piilomerkitys? Pitikö Pimentovarjo hänen siskojaan jo valmiimpina sotureina? Entä Henkäystähti? Lammikkotassun villisti kääntyilevä hännänpää oli ainoa, joka kertoi naaraan sisällä kuohuvan. Jos jotain hän pelkäsi, niin sitä että Tuhkajuova ei tuntisi ylpeyttä häntä kohtaan. Lammikkotassu nielaisi ja käänsi katseensa takaisin tassuihinsa. Yhtäkkiä leirin rauhallinen ilmapiiri oli muuttunut tassuja polttelevaksi ja naarasoppilaasta tuntui, että hänen olisi pakko päästä hetkeksi hengähtämään. Hän ei kokenut siskojaan uhaksi, naaras halusi pitää Lätäkkötassun ja Lampitassun kanssa yhtä. He olivat perhettä, samaa verta ja kaiken lisäksi läheisiäkin.
//Joku Lammikon seuraksi?
KP-boosti käytössä
