Kääpäpuna
Kirjoittaja: Käärmis
Kääpäpunalla oli tavanomainen päivä. Tai niin tavanomainen kuin hänen päivänsä koskaan saattoivat ollakaan. Hän istui ahdistuneena leirin nurkassa, kunnes sai ajatuksensa ja rohkeutensa kasattua ja päätti siirtyä enemmän muiden kissojen seuraan.
“Kääpäpuna! Lähtisitkö Sädesäihkeen ja Irvikidan kanssa rajapartioon? Kulkisitte Kuolonklaanin vastaisen rajan viertä kohti nummen rajaa. Kun vastaan tulee toinen partio, voitte kaikki palata takaisin leiriin”, Käärmekulta naukui tassuttaessaan ruskeaa kollia kohti. Kääpäpuna tuijotti uutta varapäällikköä hiljaa ja yritti löytää äänensä. Joka kerta, kun hän näki naaraan, kolli vain muisti tämän karmean emon.
“Tietysti”, raidallinen soturi onnistui lopulta ähkäisemään ja pakotti kasvoilleen hymyn tapaisen.
Käärmekulta nyökkäsi hymyillen ja lähti tassuttamaan sitten Tuikelintua kohti. Hän jäi sitten juttelemaan kermanvaalean naaraan kanssa ja Kääpäpuna päätteli, ettei asia hänelle kuulunut, joten hän päätti lähteä etsimään Sädesäihkeen ja Irvikidan.
Partio oli mennyt leppoisasti. Toinen partio, jossa oli ollut mukana Syreenisumu, Tupsutassu, Haukkakynsi sekä Kiurutassu oli tullut heitä vastaan melkoisen pian. Kiurutassu oli keskustellut veljensä Tupsutassun kanssa ja pysytellyt hänen lähellään – varmaankin pitääkseen kollin lämpimänä. Haukkakynsi oli sen sijaan yrittänyt hieroa tuttavuutta Kääpäpunan kanssa, mutta kollin kankeat sosiaaliset taidot tuntuivat hidastavan keskustelun kulkua.
Haukkakynsi oli mukava. Naaras odotti kyllä, että raidallinen kolli sai sanottavansa sanottua ennen kuin menetti keskittymisensä tai ryhtyi kyselemään muuta. Se todella autti Kääpäpunaa lämmittelemään keskustelussa ja saamaan hänet paremmin mukaan keskustelun kulkuun. Hän arvosti naaraan kärsivällisyyttä ja ystävällisyyttä.
Leiriin päästyään kolli ei kuitenkaan viitsinyt häiritä häntä yhtään sen enempää vaan jätti vaaleanruskean soturin itsekseen ja lähti itse sotureiden pesälle.
